lauantai 31. joulukuuta 2011

Mennyt ja tuleva

Vuoteen 2011 on mahtunut paljon:


  • ero
  • rakastuminen
  • 2 x muutto
  • mummon menetys
  • loppuun palaminen
  • elämänmuutos
Vuosi 2011 ei siis ole loppujen lopuksi ollut omalla kohdallani mikään loistelias. Tottakai vuoteen kuului hyviäkin asioita ja onnellisia päiviä, mutta suurin osa asioista, jotka jäivät mieleen, ovat negatiivisia. Tästä ei siis voi olla kuin suunta ylöspäin :) 



Vuodelle 2012 en aio tehdä lupauksia, koska ne eivät ole ikinä minulla pitäneet. Mutta on asioita, joita haluan yrittää ja asioita joihin haluan pyrkiä:

  • tammi-helmikuun vaihteessa yritän lopettaa tupakoinnin
  • haluan vuodesta 2012 terveellisemmän (enemmän liikuntaa ja, jos vähän alkaisia katsoa mitä sitä suuhun oikein laittaa)
  • yritän olla ryntäämättä uuteen suhteeseen. Näin sanoo ikuinen romantikko, joka luulee, että jokainen mies on se oikea :D 
  • yritän hakea ammattikorkeakouluun
Viime postauksessa kerroin, että loppuun palamisestani ja siitä, että haluaisin muuttaa Jyväskylään. Noh, nyt asia on ratkaistu. Sain toissapäivänä Jyväskylästä asunnon ja muutto on tammikuun lopussa :) Jyväskylään suuntaan siis yksin, mukana tietenkin roikkuvat kissa herrat. Työkuviotkin alkavat selkeytymään Jyväskylän suunnilla, jote toivotaan, että työtkin alkaisivat helmikuussa/maaliskuussa.

Kun olen kertonut läheisilleni tästä muutoksesta olen saanut palautteeksi ihmettelyä. Miksi muutan Jyväskylään, kun Tampereella on kaikki. Niin, olisikohan siinä juuri se syy. Tottakai haluaisin, että siskoni olisivat lähempänä minua, mutta pitää minun joskus ajatella itseänikin. Olen nuori ja minulla ei ole lapsia, joten on helppo tehdä tämmöinen hyppy tuntemattomaan. Aluksi tämä ajatus pelotti minua, mutta nyt olen huojentunut, kun olen saanut asioita hoidettua ja lopullisen päätöksen lähdölleni. Iloisin mielin siis kohti Jyväskylää! :)

Asunto, jonka sain on 2h + k + s. Haluaisin jo kovasti päästä sisustamaan asuntoa ja tutustumaan muutenkin paremmin Jyväskylään. Onneksi kuukausi menee nopeasti ja kohta minulla on jo kädessä uuden asunnon avaimet :)

Toivotaan, että vuodesta 2012 tulee meille kaikille ilon täyteinen vuosi! :)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Äidin pikku tyttö lähtee muille maille...

Viimenen kuukausi on mennyt aikamoisessa pimeydessä, ei niinkään sään takia vaan omien ajatuksien takia. Olen tällä hetkellä niin väsynyt ja turhautunut tämän hetkiseen elämääni, etten tiedä mitä tekisin... Minua painostaa kaikki: parisuhde, Tampere, työ, liian tutut kaavat yms... Haluaisin aloittaa uuden sivun elämässäni yksin, jossain muuaalla, toisessa työssä..

Olen kotoisin Tampereen läheltä, joten sen takia Tampere on tuntunut turvalliselta ja tutulta paikalta asua. Mutta en halua sitä enää. Haluaisin paikan, joka on aivan uusi, josta en tunne ketään. En olisi kenestäkään riippuvainen, mutta kuitenkin olisin lähellä perhettäni ja ystäviäni. Mietin pitkään mikä olisi kaupunki jossa voisin asua. Helsinki - ei (koko etelä-Suomi - ei), hämeenlinna - ei, pohjois-suomi - ei... Lopulta päädyin Jyväskylään.



Jyväskylästä en tunne oikeastaan ketään ja kaupunkikin on aika vieras. Ihastuin Jyväskylään, kun vietin siellä yhden viikonlopun alkusyksystä kaverini kanssa. Keskustassa liikkuessamme huomasimme, ettei ihmisillä ollut mihinkään kiire. Tämä on mielestäni todella harvinaista kaupungissa.

Jyväskylä muutenkin tuntuisi hyvältä ratkaisulta, koska keväällä haen Jyväskylän ammattikorkeakouluun ja, jos onni potkii niin aloittaisin opinnot syksyllä 2012.

Mutta mitä tekisin siellä? Tällä hetkellä minulle kävisi mikä tahansa työ, mutta voisinhan minä jäädä tälle nykyiselle alalleni. Olen koittanut koluta mol.fi-sivut lävitse moneen kertaan, mutta harmikseni Jyväskylässä ei haeta tällä hetkellä työntekijöitä tälle alalle, jolla työskentelen.



Mutta tässä nyt katsellaan ja kuunnellaan tammikuun alkuun asti ja, jos muuttaisin Jyväskylään niin se tapahtuisi vasta tammi-helmikuun vaihteessa...

Tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu....

(kuvat haettu googlen kuvahaulla)