lauantai 30. marraskuuta 2013

Treffit ja Tallipiha

Heippa muruset! Me tultiin Kimmon kanssa juuri kotiin, kun vietimme päivän Tampereella. 

Kimmo ehdotti viikolla, että lauantaina menisimme treffeille, joten varasinkin meille liput Nälkäpeli-elokuvaan. Tämä 2.osa oli paljon parempi kuin 1.osa ja mä jäin niin odottamaan jo leffan 3.osaa! Jos tykkäsit siis Nälkäpelin 1.osasta, niin ehdottomasti mene katsomaan tämä kakkonenkin :).

Ennen leffaa kävimme kiertelemässä hieman kauppoja ja päätimme mennä syömään Siperia-rakennukseen Bella Roma-ravintolaan. Otettiin molemmat pizzat, mutta ne oli niin täyttäviä, ettei jaksettu kuin puolet syödä. Bella Romassa on kyllä hyvät ruuat ja tällä kertaa ruokia ei tarvinnut kauaa odottaa. Tämä rafla oli kiva paikka treffailla, koska tuli niin mieleen italialaiset ravintolat meidän Rooman häämatkalta :).

 

Leffan alkuun oli vielä reilu tunti, joten päätin viedä Kimmon Tallipihalle, kun hän ei ole sielä koskaan käynyt. Tallipiha on kyllä niin tunnelmallinen paikka - varsinkin, kun on pimeää ja jouluvaloja ja kynttilöitä on laitettu pihalle :).

Suklaapuotiin oli pakko päästä ja sieltä kotiutimmekin jonkin verran herkkuja meille itsellemme, että Kimmon vanhemmille.


 

Ystävän syntymäpäivät

 

Ihana Henna vietti syntymäpäiviään keskiviikkona, mutta pääsimme siskoni kanssa vasta eilen käymään Hennan luona kahvittelemassa vanhenemista. Paikalla oli kahvia jo keitetty ja pöydässä oli pullia ja pipareita tarjolla. Nämä kuitenkin jäi herkuttelematta, kun olin leiponut Hennalle mandariinijuustokakun, jota aloimmekin heti maistelemaan. Henna taisi unohtaa lahjankin olemassaolon, kun nautiskeli niin paljon kakusta ;).

Henna on yksi sellaisista ihmisistä, joille on todella vaikeaa ostaa lahjaa! Kun Henna ostaa esimerkiksi mulle lahjoja, niin ne aina ovat juuri tarpeeseen tulevia tai muuten minulle sopivia - tästä ei tietenkään paineet nouse entisestään, kun alkaa miettiä, mitä Hennalle ostaisi. Siskoni kanssa hankimme Hennalle Policen To Be the Queen-hajuveden (mitä ehkä aloin myös itsekin himoitsemaan), kynsilakan, Aussien tehohoidon ja I Love...-suihkugeelipaketin. Joten tänä vuonna Henna sai oikein tyttömäisen hemmottelulahjan :). 

Huomiselle olenkin ajastanut teille, jotka olette innokkaita leipojia, oman mandariinijuustokakun ohjeeni :).

Vielä kerran paljon onnea Henna! ♥

//Yesterday we celebrated Henna's birthday. We bought for her Police's To Be the Queen perfume, a nail polish, Aussie's 3 Minute Miracle Shine Treatment and I Love...'s shower gels.//

perjantai 29. marraskuuta 2013

Vero Modan vihreä paita

 

Ostin muistaakseni viime viikolla itselleni uuden paidan Vero Modalta, jota en ole ehtinyt vielä kuvaamaan tänne blogin puolelle. Kävin tänään Hennan luona kahvilla siskoni kanssa, joten taas sisko laitettiin kuvaamaan, että saan jotain tänne blogin puolelle. Vero Modan paita on hyvin simppeli, mutta eniten toi vihreän sävy oli se mistä tykkäsin. Otin tuossa muutaman kuvan itsestäni ja huomasin, että vihreän sävy on aikalailla samanlainen kuin silmissäni :) 

Paita tuli muutenkin tarpeeseen, koska en omista paljoakaan vihreitä paitoja ja ihan tämmöiset perus paidat ovat arjessa tärkeitä.

Paidan hihat on kääritty ja niissä on pienet kultaiset soljet. Tämän takia itse yhdistin tänään kultaisen kaulakorun paidan kaveriksi :).


 
//Last week I bought a new shirt from Vero Moda and today I wear it first time. I don't have green shirts so this kind of basic green shirt will be very useful in everyday use :).//

Torstai kuvina

Eilen pidin kameraa mukana koko päivän, kun ajattelin toteuttaa taas minun päivä kuvina-postauksen. Mutta kameralle tallentui todella tylsiä kuvia, joten siitä voitte päätellä kuinka tylsä mun eilinen päivä oli. Mutta sitähän se arki yleensä on - eikö?


 

Eilen mulla oli Tampereella suuhygienisti klo 12 ja keskiviikkona ajattelin, että herään klo 9. Olinkin laittanut kellon herättämään kasilta, joten ajattelin jo nousta, niin ehtii vähän kierrellä kaupoissa ennen kuin pitää mennä suuhygienistille kidutettavaksi. Aamu lähti tuttuun tapaan käyntiin mehulla ja muroilla ja samalla lueskelin uusimmat postaukset lukulistalta.

 

 

Aamupalan jälkeen laitoin naaman kuntoon ja päivän tuoksuksi valikoitui Marc Jacobsin Daisy. Mulla oli eilen päälläni Lindexiltä ostamani perus harmaa neulepaita, johon sopii mun mielestä hyvin toi Roomasta ostamani kotkakoru. Ranteeseen otin Guess:n rannekellon.

 

Eilen oli hirveä tuuli, joten vuorasin itseni talvitakilla ja uudella kaulahuivilla, minkä ostin H&M:stä. Pipo olisi vielä ollut kova sana.


 

Tampereelle päästyäni kävin nopeasti kiertämässä parit liikkeet, mutta en löytänyt itselleni mitään. Suuntasin Siperia-rakennukseen kahville Wayne's Coffeen ja päätin herkutella Daimkakun palalla ennen suuhygienistiä. Kahvitteluhetken jälkeen menin vielä kävelemään Koskipuistoon, koska aikaa oli vielä tunti. 

Mä olin unohtanut kuinka kamalaa suuhygienistillä on! Okei muistin, että se sattuu, mutta en muistanut, että se sattuu niin paljon, että vedet tulee silmistä. Argh.

 

Kotiin päästyäni aloitin tekemään Hennan synttärikakkua. Henna on kerran aikaisemmin maistanut mun tekemää mandariinijuustokakkua, mistä tykkäsi, joten päätin tehdä samaa kakkua tälläkin kertaa. Aloin kuitenkin soveltamaan ja muutin kakun keskiosan sitruunanmakuiseksi - tänään nähdään tykkääkö Henna tästä versiosta :).


 

Olen täällä puhunut aikaisemmin, että ollaan Kimmon kanssa kovia pelaamaan lautapelejä. Nyt ollaan jääty koukkuun Monopolyyn ja heti sitä piti taas pelata, kun Kimmo pääsi töistä. Pelailun jälkeen syötiin ja lähdettiin Kimmon vanhemmille kahville. 

Eilinen ilta sitten kuluikin normaaleissa askareissa: pyykinpesua, tiskikoneen täyttöä/tyhjäystä, blogien lukemista ja tein Hennan synttärikakunkin loppuun.

Sellainen oli siis mun tavallistakin tavallisempi torstai. Nyt lähden viettämään perjantaita ja suuntaan kohta Hennalle kahvittelemaan :) Hyvää viikonloppua! :)

torstai 28. marraskuuta 2013

Kukkia kotiin


Pienet ja kauniit asiat tekee minut onnelliseksi - esimerkiksi kotiin ostetut kukat. Olen täällä blogin puolella aikaisemmin maininnut, että meillä kissat on aina syönyt/repinyt kukat tai kaataneet maljakon, minkä takia en ole voinut kukkia kotiin ostaa.

Viime viikon perjantaina otin kuitenkin riskin ja ostin halpoja tulppaaneja lähikaupasta. Kissat antoivat kukkien olla rauhassa ja eilen ostin toisen tulppaanikimpun vanhojen tilalle. Nämäkin kukat ovat saaneet olla kissoilta rauhassa ja nyt toivonkin, etteivät kissat jatkossakaan syö mitään muitakaan kukkia mitä ostan :).

Koti kaunistuu heti, kun se saa vähän kukkaloistoa :).

Ihanaa torstaita kaikille! :)



keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Maybelline Big Eyes

Tajusin muutama viikko sitten, että olin aikaisemmin ostanut väärän Maybellinen luomiväripaletin itselleni. Jostain luin/kuulin, että Maybellinen luomiväripaletti, jossa on ruskean sävyjä ja oranssia, sopii hyvin vihreille silmille. Kaupasta piti ostaa Maybellinen Big Eyes-luomiväripaletti, mutta olinkin ostanut Maybellinen Diamond Glow-luomiväripaletin. Eilen korjasin tilanteen ja kävin ostamassa itselleni tämän Big Eyes-paletin.



 

Onhan näissä molemmis aika samat sävyt, mutta mielestäni kummatkin ovat oikein hyviä vihreille silmille :) Omasta mielestäni ehkä tuo Big Eyes-luomiväri sopii paremmin arkeen.

Ja sitten kiroan vielä uuden kerran tämän vuodenajan ja pimeyden! Tänään aamulla suunnittelin, että testaan tämän uuden luomivärin ja otan siitä teille kuvat tänne blogiin. Testailin luomiväriä, mutta katsoessani ulos, niin mitä sielä onkaan: pimeys! Yritin epätoivoisesti ottaa kuvia sisällä, mutta eihän tuon värinen luomiväri näkynyt missään keinovalossa. Mua alko turhauttamaan ihan älyttömästi ja tuntui, että kaikki oli kuvissa pielessä: meikki, hiukset, ilme... Lopulta viskasin kameran sivuun ja päätin, että ehkä joskus tulevaisuudessa, kun on valoisaa, saatte tännekin kuvia meikistä :).

 

Tässä yksi kuva, minkä pystyi tänne juuri ja juuri lisäämään. Sanonpahan vain, että mulla on ikävä kesää ja AURINKOA!

//I bought a new eye shadow from Maybelline. Because of time of the year and darkness I did not get any good pictures of make-up.//


Sulat

Mä olen alkanut tykkäämään hirveästi sulista. Esimerkiksi haaveilen suklatatuoinnista, mutta tuntuu, että niitä on kaikilla nykyään. Löysin viime viikolla Anttilasta itselleni uuden penaalin, mitä koristi erilaiset kuviot ja sulat - olihan tämä sulkapenaali pakko kotiuttaa, koska hintaakin oli vain reilu 6€.



 

Se on hauska huomata kuinka yksi penaali lisää heti (ainakin hetkeksi) lukuintoa ja viime viikolla olinkin kiltisti naama kiinni koulukirjoissa :)

Eilen mietiskelin tätä sulkatatuointi asiaa, kun se niin houkuttelisi. Olen jo netistä katsonut vähän inspiraatiokuvia, että millaista sulkaa itse haluaisin ihooni. Monilla on sellainen sulka, mikä hajoaa ja siitä lähtee pieniä lintuja lentoon. Sellaista en halua - haluaisin jonkun hyvin yksinkertaisen sulan ja siihen liittää vielä jonkinlaisen tekstin. Ajattelin ensi viikolla mennä Tampereelle Putkaan varailemaan aikaa, mutta en ole vielä varma ottaisinko tämän sulkatatuoinnin vai yhden toisen tatuoinnin, mikä on ollut pidempään mielessä.

Onko kukaan teistä tykästynyt myös sulkiin? :)

//Last week I found a pencil case, which is decorated with some flowers, quills and frill. I have been thinking awhile, that I would like to get a quill tattoo. Maybe something simple and I want to add some kind of sentence next to the quill.//

tiistai 26. marraskuuta 2013

Nelly's Wishlist

Nelly's Wishlist

Nellyllä on nyt menossa kilpailu, jossa pitää koota oma toivelistansa Nellyn valikoimista ja voi voittaa sen omakseen :) Kilpailu kuulosti niin huipulta, että oli pakko itsekin osallistua, vaikka voittoon onkin hyvin pienet mahdollisuudet. Mutta ainahan kannattaa yrittää :).

Tässä kollaasissa siis minun toivelistani - tummanpuhuvaa taas vaihteeksi.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Uudet pipot

Lupasin teille vielä tänään esitellä uudet ostokseni - nimittäin pipot! Viime viikolla kävin Veskassa nopeassa pyörähtämässä ja H&M:stä ostin kaksi pipoa talven pakkasia varten.


 

Mustassa pipossa on kultaisia yksityiskohtia ja pipon mukana tuli myös tumput, joissa on myös kultaisia yksityiskohtia. Kun kokeilin kotona pipoa (kyllä - en ikinä kokeile pipoja kaupassa), niin se ei ehkä ollut mikään maailman paras päässä. Pipo tuntui kiristävän otsalta ja sen takia se oli hieman epämukava.

Toista pipoa koristaa leopardikuvio ja pipo on hieman ohuempi, kuin kunnon pakkasille tarkoitetut pipot. Tämä pipo kuitenkin menee hyvin syksyllä ja keväällä - talvellakin lämpösimpinä päivinä :)

Eiköhän tässä nyt ole mun tämän talven pipot - kolme pipoa (+vanhat pipot) pitäisi riittää yhdeksi talveksi :)

Kuulumisia ja lauantain kuvat

Heippa ja ihanaa alkanutta viikkoa! :) Ainakin mulla on viikko startannut jotenkin todella hyvällä fiiliksellä :) Aloitettiin siskon kanssa aamu salilla ja nyt ajattelin lukea anatomiaa siihen asti, että Kimmo tulee töistä. Pitäisi myös teille näpsästä kuvat uusista ostoksistani - siitä toivottavasti lisää vielä tänään myöhemmin :)

Mulla oli pitkä tauko muuton ja talohommien takia, etten ehtinyt salille tai muutenkaan kauheasti liikkumaan. Nyt kuitenkin tuntuu, että taas on aikaa, joten on ollut kiva palata salille hikoilemaan :) Pitäisi vielä ottaa tavaksi lähteä lenkille ainakin 3 tai 4 päivänä viikossa.

 

Tosiaan postauksen kuvina toimii lauantaina näpsimäni kuvat. Vieraista en ala laittamaan tänne kuvia, joten saatte katsella vain kukkia, ruokaa ja mun kaunista naamaani. 
Ilta meni hyvin alkuun - ruoka oli hyvää ja kaikilla riitti juttua. Mutta niinhän se on, että aina jonkun kohdalla alkoholi vie voiton ja sattuu ja tapahtuu. 

 

Mun piti ottaa lauantaina asukuvat, mutta ehdin valitsemaan vaatteeni vasta puoli tuntia ennen, kun vieraat tulivat. Meillä oli ollut uuni monta tuntia päällä, joten vedin päälleni kevyen ONLY:n paidan, minkä olen esitellyt teille paremmin tässä postauksessa KLIK!

 

Kimmo teki lauantai-illan ruuat ja ne olivat kyllä todella hyviä! :) Minäkin autoin jopa lihapullien pyörittämisessä ;)


sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mustikka-valkosuklaa Cupcakes

Eilen tein illanistujaisiin mustikka-valkosuklaa cupcakeseja ja ne upposivat vieraille todella hyvin! :) Taikinasta tuli 12kpl cupcakeseja ja illan päätteeksi lautasella ei ollut yhtään cupcakeseja jäljellä.

 

Ohje on Yummy Baker-blogista, mutta laitan sen vielä tähän alle.

Mustikka-valkosuklaa Cupcakes (n. 12 kpl)

1 dl sokeria
75 g voita
1 muna
0,75 dl maitoa
2 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
hippu suolaa
50 g valkosuklaata (tai maun mukaan enemmänkin)
2 dl mustikoita

Kuorrute:
2 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
n. 2 rkl soseutettuja mustikoita
Sokeria maun mukaan (n. 2-4 rkl)
  • Vatkaa voi ja sokeri kulhossa. Lisää muna ja vatkaa hyvin. Lisää joukkoon maito. 
  • Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola ja lisää seos taikinaan. 
  • Pilko valkosuklaa sopiviksi paloiksi ja sekoita ne mustikoiden kanssa taikinaan. 
  • Paista 175 °C:ssa noin 20 minuuttia. (Itse jouduin paistamaan reilun 30 min.)

  • Valmista kuorrute vatkaamalla kerma vaahdoksi ja sekoittamalla muut aineet sähkövatkaimella vaahdon sekaan. 
  • Pursota isolla tyllalla jäähtyneiden cupcakesien päälle.

lauantai 23. marraskuuta 2013

It's Saturday!

Huomenta murmelit! :) Eilen siivoiltiin oikein urakalla tätä päivää varten, kun illalla saamme kaksi kaveripariskuntaa tänne kylään ja tarkoitus olisi vietellä täällä meillä iltaa hyvän ruuan ja juoman parissa. Ajattelinkin tulla ilmoittamaan, etten tiedä kuuluuko musta sunnuntaina mitään vai viihdyynkö koko päivän sängyssä.


(kuvat täältä)

Tosi kiva pitkästä aikaa vähän vaihtaa vapaalle ja viettää iltaa kavereiden kanssa :) Emme tosin lähde baariin, koska tämä meidän porukka tykkää enemmän näistä illanvietoista jonkun kotona. Mä olen baarissa käynyt viimeksi muistaakseni joko alkuvuodesta tai sitten viime vuoden puolella. Joten voitte päätellä tykkäänkö mä käydä baareissa vai en.

Kimmo tekee koko porukalle ruuat ja mä ajattelin mennä nyt leipomaan muffinsseja, jos jollekin maistuisi kunnon ruuan lisäksi jälkkärit :). Voisin tännekin jakaa näiden muffineiden ohjeen, jos ne vain onnistuvat.

Mutta ihanaa lauantaita kaikille ja pitäkää tekin hauskaa! :)

Red Lips

Keskiviikkona kerroinkin teille, että ostin ensimmäisen punaisen huulipunani ja lupasin sitä testailla tällä viikolla. Tänään päätin sitä kokeilla, kun meikkasin. Tein mun perusmeikin, mutta luomiväriä en laittanut ollenkaan, kun itse tykkään isojen kissarajausten ja punaisen huulipunan yhdistelmästä. Maybellinen huulipuna oli todella hyvä levittää huulille ja siinä oli oikeasti todella hyvä punaisen sävy. Mulla vain tuli vähän pelle olo, kun katsoin itseäni peilistä. Kimmolle en edes uskaltanut naamaani näyttää vaan pyyhin huulipunat pois ennen kuin lähdimme kauppaan. Mutta miten hankalaa onkaan saada punainen huulipuna pois?! Mun oli pakko hinkata se meikinpoistoliinalla pois huulista ja siltikin huulet jäi vähän normaalia tummemmiksi. 

 

Nyt kuitenkin, kun katson näitä kuvia, niin mä ihan tykkään tosta huulipunasta :) Onhan se vähän kummallisen näköinen, kun huulissa ei ole tottunut käyttämään mitään. Mutta tämä voisi kyllä hyvin toimia jossain juhlalookissa ja ehdottomasti noiden rajausten kanssa! :)

Mitäs mieltä te olette? Hitti vai huti?

//On Wednesday I told you, that I bought my first red lipstick and today I tested it. First when I saw myself from the mirror I thought, that this is not my thing. But now when I look these pictures I'm thinking, that this make-up it's not so bad... What's your opinion?//

torstai 21. marraskuuta 2013

Päivän asu 21/11/2013

Vihdoinkin tänne on satanut lunta! :) En olisi uskonut, että olen näin fiiliksissä lumesta, mutta nyt ulkona on paljon valosampaa :)


Tänään lähdin Tampereelle, koska mulla piti olla suuhygienisti klo 12. Menin puol 12 ilmoittautumaan ja vastaanottovirkailija sanoi, että mun aika on vasta viikon päästä. Mä olin merkannut ajan hätäpäissäni väärälle viikolle. Ei auttanut itku markkinoilla ja nokka piti suunnata takaisin kotiin. 

Poikkesin vanhempieni luona, missä siskoni oli käymässä ja pakotin hänet ottamaan musta muutaman kuva, kun ulkona oli kerrankin tarpeeksi valoa. 

 
Takki / Jacket - VILA
Farkut / Jeans - ONLY
Kengät / Shoes - Kookenkä

En halunnut tänään hyppiä kameran edessä ilman takkia, koska juuri olen ollut kipeänä ja vieläkin on vähän flunssaa jäljellä. Mutta paidaksi valikoitui tänään Mangon sininen raitapaita, minkä olettekin nähneet tässä postauksessa KLIK!

Tänään en jaksanut panostaa hiuksiini paljoakaan - harjasin hiukset takuista ja laitoin vaan löysälle sivuponnarille. Mä olen jotenkin jo kyllästynyt näihin pidennyksiin. Ulkonäöllisesti ne on todella kivat, mutta nyt teipit on jo niin huonossa kunnossa, että niitä on hankala saada piiloon omien hiusten alle. Mulla onkin ens viikolla kampaajalle aika ja päätin, etten nyt laita pidennyksiä takaisin päähän. Omat hiukset saavat vähän levätä ja rahapussini ei koe niin suurta kolausta. 200€ kahden kuukauden välein on kuitenkin iso summa laittaa hiuksiin. Ja meidän pitää nyt mahdollisimman paljon säästää, kun talonrakentaminen alkaa keväällä :).

//Like you can see from the pictures - finally it's snowing! :)//

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Lady Red

Minä tein sen! Nimittäin ostin ensimmäinen tummanpunaisen huulipunani! :)

Kerroin teille tässä pikkujouluasu-postauksessa, että haluaisin kokeilla tummanpunaista huulipunaa ja lupasin sellaisen vielä tämän vuoden puolella ostaa. Tänään kauppaan mennessäni päätin, että ostan sen huulipunan nyt, ettei se vaan jää. Valitsin yllätys yllätys Maybellinen huulipunan, minkä sävy on 527 Lady Red. En halunnut ostaa liian tyyristä huulipunaa, jos tämä huulipuna jäisikin käyttämättä. Maybellinen huulipunan hinta ei ollut mielestäni paha - reilu 9 €.

 

 

 

Tänään en vielä testaile huulipunaa sen paremmin, mutta lupaan tehdä sen vielä tämän viikon aikana ja laittaa blogiin testailusta kuvia :)

//I did it! I bought my first red lipstick!//

tiistai 19. marraskuuta 2013

19/11/2013

Taas näitä hienoja ja mielikuvituksellisia päivämääräotsikoita. Tämä päivä on kyllä ollut juuri sellainen päivä, ettei mikään tunnu luonnistuvan. 

Hennan kanssa päätimme mennä kuvailemaan, että kumpikin saisi vaikka jotain kuvia blogiinsa. Noh - arvata saattaa kuinka kuvausten meni. Mä en löytänyt minkäänlaista poseerausasennetta, joten kuvat olivat omalta osaltani kammottavia. Yritin vielä kotona ottaa kuvia päivän asusta kolmijalan ja kaukosäätimen avulla. No ei sekään onnistunut.

Äsken napsin vain muutaman kuvan, että saisi tähänkin postaukseen kuvia.

 

 

Tänään mulla oli taas vaihteeksi tummat vaatteet, mutta halusin kuitenkin jonkin väriläiskän asukokonaisuuteen. Valitsin paidaksi VILA:n pinkin neulepaidan, joka toikin mukavasti väriä mustan joukkoon. Mä en vaan hirveästi pidä tuosta paidasta. Se on liian lyhyen mallinen, joten siinä on todella epämukava olla. 

Hiukset jaksoin vaan harjata ja suoristaa todella nopeasti, joten oli hyvä heittää pipo päähän. Illalla suunnistamme kirjoittamaan talopaperit, joten täytyy vähän muutella tätä asua asiallisemmaksi, ettei näytä ihan rentulta :).

 

maanantai 18. marraskuuta 2013

The Power of Cream

Vielä pari vuotta sitten en todellakaan tiennyt mitään mistään voiteista tai siitä, mitä minun kannattaisi käyttää omalla ihollani. Aloin kuitenkin kokeilemaan erilaisia voiteita ja testailujen kautta olen löytänyt itselleni kaksi voidetta, mistä en suostuisi kovin helposti enää luopumaan.

 

Mulla on todella kuiva iho yleensä poskipäiden kohdalla ja nenän alueella. Tämän takia halusin voiteen, mikä kosteuttaa sopivasti ihoani, mutta ei niin paljoa, että ihoni alkaa kukkimaan ärsyttävästi. Sopivan yövoiteen löysin helposti - Nivean Pure&Natural yövoide. Voide on osoittautunut hyväksi, ehkä ainut huono puoli on se, ettei voide kovin nopeasti imeydy. 

Päivävoiteita olen todella huono käyttämään! Nyt sielä moni haukkoo henkeään kuinka voin olla käyttämättä jotain niin tärkeää kuin päivävoide. No niin, mutta ei sitä aina muista ennen meikkaamista, että sinne alle kannattaisi jokin voide levittää. Viime LivBoxissa tuli Vichyn Idéalia päivävoide, jota aloin heti testaamaan. Voide osoittautui minulle sopivaksi (ainakin omasta mielestäni) - voide ei jätä ihoa rasvaiseksi ja oma ihoni muuttuu ainakin pehmeämmäksi ja kimmoisammaksi.

 

Onko teillä jotkin tietyt voiteet mitä vain käytätte vai kokeiletteko aina jotain uutta?

//Women needs a lot of different creams. My night cream is Nivea's Pure&Natural cream and under the make-up I use Vichy's Idéalia day cream.//

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Flame / Tampere

Täällä ollaan vielä hengissä vaikka musta ei olekaan nyt kuulunut täällä blogin puolella :) Eilen oltiin teatterissa ja muutenkin oli niin kiirus päivä, etten koneelle jaksanut raahautua. Tänään taas olemme "nauttineet" koko päivän kestäneestä sähkökatkosta, kiitos Eino-myrskyn. Nyt kuitenkin sähköt on saatu takaisin ja voidaan nauttia tästä koneella kökkimisestä :)

Eilen tosiaan kävimme Tampereen teatterissa katsomassa Kuin ensimmäistä päivää, jossa näyttelee myös ihana Eila Roine. Suosittelen kyllä tätä näytelmää - itse ainakin pidin siitä todella paljon! :)

Suuntasimme ennen teatteria Kimmon, siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa Flameen syömään ja taas oli valinnan vaikeus, että mitä sitä tällä kertaa söisi. Päädyin ihan perus American Classic burgeriin ja Kimmo päätti ottaa itselleen ison "Elvis Style" Memphis Burgerin. Burgerit oli ihan ok, mutta siskoni ja hänen poikaystävänsä olivat eilen paljon fiksumpia, kun päättivät tilata pihviateriat. Omasta mielestäni Flameen kannattaa mennä syömään pihviä eikä burgereita - oli ne pihvit sen verran kuulemma hyviä :)