perjantai 27. joulukuuta 2013

ALE

ALE-myynnit ovat vihdoin täällä ja sähköposti on jo mukavasti täyttynyt aamupäivän aikana ALE-ilmoituksista. Minä en kuitenkaan ajatellut netistä tilata mitään, vaan haluan mennä ALE-ostoksille ihan liikkeisiin - vaikkakin ihmisten kyynärpäätaktiikat vähän pelottavatkin. Selasin kuitenkin Zalandon sivuja, jos saisin sieltä jotain inspiraatio mitä kaikkea lähden Ideaparkista etsimään. 

Itse katson aina alennusmyynneissä, että alennus on kohdillaan, 10% alennus tuotteesta on liian vähän tälläisenä alennuskautena. Hankin myös yleensä vain sellaisia tuotteita, mitkä voisin ostaa myös normaalihintaisina.

 

Tässä onkin omat suosikkini Zalandon ALE-tuotteista. Neuleita olen käyttänyt oikein urakalla tänä talvena, joten niitä ajattelin ainakin etsiä käsiini. 
Uudet kotihousutkin olisivat tilauksessa, kun vanhat ovat jo niin kulahtaneet.
Kenkiä olen todella huono ostamaan aina normaalihintaisina, koska olen niin hirveä pihipeikko, että 70€ kenkiin tuntuu aina ihan hirveältä ajatukselta. 
Uutta laukkuakin voisin haeskella, koska alan jo itsekin kyllästymään siihen, että raahaan aina mukanani DKNY:n laukkua. Laukun pitää kuitenkin olla melko saman kokoinen, kuin DKNY:n laukku, että sinne mahtuu järkkäri, rahapussi ja kalenteri. Ajattelinkin käydä Ideaparkin GUESS:lla katsomassa olisiko sielä hyviä alennuksia laukuissa :). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti