torstai 17. huhtikuuta 2014

H&M ostokseni

Heippa! Täällä on tervehdytty ja taas olisi aika palata blogin pariin. Eilinen meni vielä aika koomailussa, kun kuvotus jatkui koko päivän, mutta kuume ei noussut uudestaan. Tänään otan kuitenkin vielä rauhallisesti ja peruin Ideaparkkiin menon kaverini kanssa.

Kerroinkin teille, että tein pienen tilauksen H&M:lle ja tänään sain tuotteet edes jollain tasolla kuvattua. 

Eilisen postauksen kuvassa näkyikin jo yksi tuote, minkä tilasin - harmaa tuubihuivi. Mulla on muutama ohuempi tuubihuivi, mutta mikään niistä ei sovi moniinkaan perusvaatteisiini. Tämän neutraalin huivin kuitenkin saa aika hyvin yhdistettyä moniin asuihin.


H&M:n ale-puolelta löysin myös hopeisen kaulakorun, mikä piti klikata ostoskoriin pienen hintansa takia.


Ale:sta löysin myös tennarit, mitä oli punaisena ja valkoisena. Punaiset tennarit olivat alennuksessa, mutta valkoiset tennarit olivat normihintaiset, 14,95€. Mua on alkanut houkuttelemaan valkoiset tennarit, kun olen nyt keväällä katsellut muitten blogeista vaaleiden farkkujen ja valkoisten tennareiden yhdistelmää. Tennareiden normihinta ei ollut paha, joten päätin laittaa kengät tilaukseen. Mulla on monta kertaa käynyt H&M:n kenkien kanssa niin, ettei ne olekaan olleet sopivan malliset jalalleni. Nämä tennarit kuitenkin ovat todella hyvät jalkaan, kun tänään niitä pääsin ensimmäisen kerran testaamaan :).

Tennareista yritän saada vielä tänään otettua paremmat kuvat, jos rakas aviomieheni suostuisi ottamaan asukuvat, joista kengätkin näkyisivät paremmin :).


//I bought from H&M s white sneakers, a silver necklace and a gray scarf.//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti