keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Double Lemon Cupcakes


Me tehdään äitini kanssa viikonloppuisin aina perheen miehille ruokaa, kun he paiskivat töitä raksalla. Tai oikeastaan äitini tekee ne ruoat, koska ruoanlaitto ei ole mun juttu. Kuitenkin multa onnistuu hyvin leipominen ja päätin tehdä viime viikonloppuna kuppikakkuja jälkkäriki. Löysin kivan sitruunakuppikakku ohjeen, mitä hieman muutin omanlaisekseni. Nämä sitruunaiset kuppikakut maistuivat kaikille, joten suosittelen näitä kokeilemaan :).

Taikina on aika iso ja itselläni tuli yhteensä 17 muffinssia tästä taikinasta. Kannattaa siis varata hieman aikaa leivonnalle, koska kaikki muffinit ei mahdu yhdellä kertaa muffinivuokaan. 

Alkuperäisessä ohjeessa oli, että sitruunan kuorta laitetaan taikinaan vain yksi ruokalusikallinen. Mä en huomannut katsoa tätä kohtaa ohjeesta ja ajatuksissani kippasin yhden kokonaisen sitruunan raastetun kuoren taikinaan. Kuppikakut olivat mielestäni juuri sopivan sitruunaisia, joten suurempi määrä raastetta ei haittaa mitään.



Taikina:
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
115 g juoksevaa margariinia
3 dl sokeria
3 kananmunaa
1 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori
1½ dl maitoa

Täyte:
Lemon Curdia

Kuorrute:
kuohukermaa

  • Lämmitä uuni 175 C. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suola kulhossa. 
  • Vatkaa juokseva margariini ja sokeria sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen margariinin ja sokerin joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää sitruunan raastettu kuori ja mehu. Sekoita.
  • Lisää jauhot ja maito vuorotellen taikinan joukkoon. Sekoita varosta - älä vatkaa. 
  • Kaada vuokiin hieman taikinaa ja lisää jokaiseen vuokaan teelusikallinen Limen curd-tahnaa. Täytä sen jälkeen vuoat loppuun taikinalla.
  • Paista uunissa n. 18-20 minuuttia.
  • Anna muffinssien jäähtyä ja tee sillä aikaa kuorrute ja koristeet. Vatkaa kuohukerma kermavaahdoksi. Kun muffinit ovat jäähtyneet niin pursota kuohukerma muffinien päälle. Koristele esimerkiksi marsipaanikukkasilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti