keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Herkulliset korvapuustit


Heippa! Mä olen nyt ollut aika huono kuvaamaan itseäni tänne blogin puolelle, koska tällä viikolla olen viettänyt aika paljon aikaa tontilla ja vaatteetkin ovat olleet sellaisia raksarytkyjä, mitä ei täällä tarvitse nähdä. Loppuviikosta pitää skarpata ja pukea päälle oikeasti jotakin vaatetta, mitä voisi tänne blogin puolellekin kuvata. Mulla on myös jäänyt Nellyn ale-ostokset kuvaamatta, koska mä en tiedä missä ne vaatteet kuvaisin. Odotan jo niin innolla, että marras-joulukuussa päästään omaan taloon, josta löytyy varmasti paremmat kuvausmahdollisuudet.

Olen kuitenkin saanut jotain aikaiseksi. Olen nimittäin taas vaihteeksi leiponut. Eilen päätin leipoa korvapuusteja äitini kanssa, mitkä laitoimme pakkaseen odottamaan viikonloppua. Tämä oli muistaakseni kolmas vai neljäs kerta, kun teen korvapuusteja ja aina niissä on kyllä hirveä homma. Mä en voi myöskään ymmärtää, miten jotkut saa korvapuusteista aina niin symmetrisia ja kauniita. Omat puustini ovat nimittäin aina kellahtaneet uunissa ja muutenkin eivät ulkonäöllisesti miellytä silmää. Mutta maku oli todella hyvä ja eikös se ole tärkeintä? :)

Korvapuustit (n. 34kpl.)

Taikina:
5 dl kädenlämpöistä maitoa
50 g hiivaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1-2 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
15-16 dl vehnäjauhoja
200 g juoksevaa margariinia

Täyte:
100 g voita
1 dl kanelisokeria

Voiteluun: 
1 kananmuna

Koristeluun:
Raesokeria

  • Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
  • Lisää joukkoon munat, sokeri ja mausteet.
  • Älä kumoa joukkoon koko jauhomäärää, vaan lisää niitä vähitellen koko ajan hyvin alustaen.
  • Lisää lopuksi juokseva margariini. HUOM! Kaikki aineet pitää olla huoneenlämpöisiä.
  • Alusta, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.
  • Peitä kulho leivinliinalla ja anna kohota n. 30 minuuttia vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
  • Sekoita täytteen ainekset keskenään.
  • Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinalustalle ja vaivaa ilmakuplat taikinasta.
  • Jaa taikina kahtia ja kauli palat n. 60x30 cm:n kokoisiksi levyiksi.
  • Levitä täyte taikinalevylle.
  • Kierrä levy rullaksi. Jätä saumakohta alapuolelle.
  • Leikkaa käärö terävällä veitsellä vinottain kolmion muotoisiksi paloiksi. Käännä palojen kapea kohta ylöspäin ja paina sormilla palat puusteiksi. Kohota puusteja 15 minuuttia.
  • Voitele puustit, ripottele pinnalle raesokeria.
  • Paista 225C:ssa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

Nyt taidan taas vähän aikaa leipoa hieman yksinkertaisempia ja nopeampia leivonnaisia, koska näihin korvapuusteihin kulu ihan älyttömästä aikaa. Tänään olisikin tarkoitus vielä tehdä gluteeniton mansikkatorttu, koska eilen ostin torilta mansikoita ja ehdottomasti haluan niistä jotain leipoa :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti