maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kuulumisia ja Instagram kuvia

Heippa hei! Täällä taas hikoilee koneen äärellä "pieni" punainen sika, joka on jo niin kyllästynyt näihin helteisiin. Mua ei ole yhtään kiinnostanut tehdä postauksia, koska ajatus ei tunnu juoksevan näillä lämmöillä, joten olenkin kuluttanut kaiken aikana kaikissa sellaisissa touhuissa, joissa ei tarvitse liikaa ajatella. Nyt on kuitenkin ihan kiva taas istua koneen edessä (vaikkakin niskassa tuntuu olevan Niagaran putous) ja intoa tuntuu olevan blogiinkin. 


En tiedä toiko lisää intoa tämän päiväinen kampaajalla käynti. Kirsi loihti minulle upeat hiukset, nimittäin pidennykset tulivat takaisin! Emme laittaneet pidennyksiä niin paljon kuin normaalisti, koska halusin vain hieman pidennyksiä tuomaan paksuutta ohueen tukkaani. Kirsi teki minulle vielä lopuksi ihanat kiharat ja nyt olenkin ollut hymy korvissa asti, kun pitkästä aikaa tuntuu, että hiukset on oikeasti hyvin.


Mä muuten aloitin viime viikolla jonkinlaisen kuntokuurin. Mulla tuli itseinho-mittari täyteen, joten oli pakko alkaa tekemään asialle jotain. Nyt olenkin päättänyt, että urheilu alkaa muodostumaan säännölliseksi ja pyrin käymään salilla/lenkillä viitenä päivänä viikossa. Syömisiäkin yritän katsoa, koska kevät ja kesä on mennyt aika huonoilla syömisillä. En kuitenkaan aseta itselleni mitään tavoitteita, koska tiedän, että se tuo mulle liikaa stressiä. Oikeastaan ainut tavoite on, että kunhan tunnen tyytyväisyyden tunnetta, kun katson itseäni peilistä. Tällä hetkellä yritän karttaa peilejä, koska peilistä ei näy se Laura, jonka haluaisin nähdä.


Kuntokuurille oli yksi muukin syy, kuin oma peilikuvani. Kokeilin tuossa jokin aika sitten vuoden takaisia farkkushortseja ja voi, että ne kiristi joka paikasta. Mä en rupea ostamaan kaikkia vaatteita uusiksi sen takia, etten ole enää siinä kunnossa, mitä vuosi sitten vaan haluan mahtua niihin vaatteisiin, mitä kaapista jo löytyy. 


En vielä tiedä miten blogin puolella tämä kuntokuuri tulee näkymään. Sen kuitenkin tiedän, etten tule tänne laittamaan mitään kuvia vartalostani eri vaiheissa, koska siinä mulla menee jo raja. Rohkeus ei riitä ja en koe siihen mitään tarvetta, koska en muutenkaan haluaisi esitellä vartaloani kaikille ihmisille. Voisin tänne blogin puolelle laittaa hyväksi todettuja terveellisiä ruokaohjeita, jos sellaisia tulen jatkossa enemmän tekemään. Olisi myös kiva, jos teillä olisi heittää jotain hyviä ruokaohjeita mulle :).


Tulipahan jaariteltua, mutta joskus on kiva purkaa hieman syvällisemmin omaa elämäänsä tänne blogin puolelle, ettei niitä joudu vain omassa mielessä pohtimaan :).

//You can follow me in Instagram lillil89//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti