tiistai 12. elokuuta 2014

Miksi blogata?

Moni mun tuttu on miettinyt, että miksi ihmeessä kirjoitan blogia - kaikki näistä ihmisistä ovat sellaisia, jotka eivät itse blogia kirjoita. Tämän takia halusinkin kirjoittaa hieman aiheesta, miksi kirjoitan tätä Write me a love song-blogia.

Muistan, kun Tampereella asuessani törmäsin ensimmäistä kertaa leivontablogeihin, kun yritin etsiä uusia leivontaohjeita. Aloin selailemaan blogeja aina vain useammin ja tykästyin siihen kuinka blogit toimii kirjoittajalle samalla pienenä muistiona, että mitä on tullut tehtyä milloinkin. Pidän myös valokuvaamisesta ja mietinkin, että minäkin voisin aloittaa leivontablogin, johon voisin sitten laittaa kuvia tekemistäni leivonnaisista. 

Jonkin aikaa pidin leivontablogia, kunnes huomasin haluavani kirjoittaa ja kuvata blogiini paljon muutakin sisältöä. Siten syntyikin Write me a love song-blogi.


Blogi on mulle sellainen arjen pieni pakopaikka. Blogiini voin kirjoittaa juuri niin kuin itse haluan ja blogin pitäminen on sellainen asia, mikä kuuluu vain minulle. Joka päivä on ihana istahtaa koneen äärelle, selata kuvia ja kirjoittaa blogiin uusi postaus. Totta kai joskus tulee päiviä, kun pää lyö tyhjää ja ei tiedä, mitä kirjoittaisi blogiin. Näistä hetkistä olen joskus tuntenut huonoa omatuntoa, mutta nykyään en välitä. Blogi on harrastukseni ja se ei ole kelloon sidottuna. Itse tykkään lukea blogeja, joissa tulee kaksi postausta päivässä. Tämän takia pyrin itse tähän malliin. Jos en kuitenkaan joka päivä tähän pysty, niin kohautan vain mielessäni olkia ja ajattelen, että no mitä sitten, kirjoitan sitten, kun siltä tuntuu.


Kun blogin pitämisen aloitin, niin olin aivan ummikko, että miten kaikki toimii ja kuinka blogia edes kunnolla pidetään. Olen kuitenkin ajan kanssa oppinut paljon asioita, mutta en tietenkään tiedä vielä kaikkia bloggaamisen saloja. Näistäkään en viitsi ottaa stressiä, koska tällä hetkellä mulla on todella hyvä fiilis blogini suhteen. Kirjoitan ja kuvaan sellaisista asioista blogiin sisältöä, kuin itse haluan. 

Yksi parhaimmista asioista bloggaamisessa on bloggaajan ja kommentoijien kommunikointi. Mä olen aina into piukalla, kun näen, että minulle on tullut johonkin tekstiin uusi kommentti. Pidän myös siitä, kun itse kommentoin muiden blogeja ja saan bloggaajalta vastauksen takaisin kommenttiini. Joskus luin paria blogia, joissa bloggaaja jaksoi todella nihkeästi vastata kommentoijille ja lopetin näiden blogien lukemisen. Vaikka kirjoittaisikin vain itseään varten blogia, niin silti bloggaajan tulisi uhrata pieni hetki heille, jotka blogia lukevat. Blogien avulla saa usein myös paljon hyviä vinkkejä melkeinpä asiaan kuin asiaan - varsinkin sielä kommenttiboksin puolella. Itse koen, että olen saanut ihanan pienen verkoston teistä vakikommentoijista ja on aina yhtä mukavaa saada huomata, että olette jaksaneet tulla blogiini laittamaan kommenttia :). Nämä pienet asiat tekevät arjesta ja blogin pitämisestä mukavempaa. Olenkin miettinyt, että joskus olisi ihana tavata ihan kasvotusten sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on saanut tutustua blogin kautta.


Monesti blogin pitämisestä kysellään hyvin negatiiviseen sävyyn ja ihmetellään, miten voin kirjoittaa julkisesti asioistani. Mä kuitenkin koen tämän asian niin, että on ihan hyvä, jos ihminen pystyy kirjoittamaan joitakin asioitaan elämästään omalla naamallaan julkisesti. Kaikella on tietysti rajansa ja minäkin olen tehnyt selvät rajat, mistä blogissani kirjoitan. Olen moneen kertaan sanonut blogissani, että koen blogin olevan minulle julkinen päiväkirja. On kiva selailla vuodenkin takaisia postauksia ja muistella, mitä on tapahtunut milloinkin.

Bloggaaminen koetaan myös usein huomion hakuna. Mä en samaistu tähän olettamukseen ollenkaan, koska blogin pitäminen on harrastus yhtälailla kuin esimerkiksi runojen kirjoittaminen pöytälaatikkoon. Blogi vain on julkinen. Toki on ihmisiä, jotka kirjoittavat blogia vain saadakseen yhteistöitä eri puljujen kanssa ja saadakseen ilmaista tavaraa. Tämä ei kuitenkaan pitäisi olla kenelläkään se syy, kun pitää blogia, mikä kertoo sinun henkilökohtaisesta elämästäsi. Aloittaessani blogini kirjoittamista päätin, että kirjoitan vain itseäni varten - sisällön pitää olla aina sellaista, mitä minä haluan, eikä mitä muut haluaisivat enemmän nähdä. 

Kirjoittaminen on myös yksi syy, miksi blogia pidän. Yläasteen aikoihin aloin kirjoittamaan paljon runoja ja rakastin erilaisten aineiden kirjoittamista koulussa. Lukiossakin vielä jaksoin panostaa kirjoittamiseen (tosin en kirjotuksissa) ja runojakin tuli edelleen kirjoitettua vihkoihin ylös. Työelämään päästyäni kirjoittaminen jäi, mutta palasi takaisin, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Runoja tosin en ole enää kirjoittanut - siitä olen jollain tavalla kasvanut ulos. Kirjoitustaidon kehittäminen ja ylläpitäminen on tärkeää ja olenkin ilokseni lukenut muutamaa blogia, joissa bloggaajan yksi syy blogin pitämiseen on lukihäiriö - lukihäiriötä ei häpeillä, vaan kirjoittamista ja lukemista yritetään parantaa.

Tulipas rönsyilevää tekstiä, mutta siinä oli joitakin ajatuksia siitä, miksi minä pidän blogia ja mitä minä ajattelen bloggaamisesta :).

Kuvat täältä.

4 kommenttia:

  1. Olipas hyvä teksti, olet ainakin pohtinut asiaa kunnolla. Meillä bloggaamisesta tiesi aluksi vai mieheni ja työkaverini. Hiljalleen uskalsin kertoa muillekin, blogattuani noin vuoden. Minusta bloggaaminen on harrastus siinä missä jääkiekon pelaaminen. Monella tavalla: Välineisiin saa hukattua vaikka millä mitalla rahaa jos niin haluaa. Kumpikin on tapa ilmaista itseään ja lopulta kai ihan yhtä huomionhakuista, kukapa junnu (tai vanhempikin pelaaja) olisi joskus edes oman päänsä sisällä Teemu Selänne? Sivuhuomiona: Selänne on yksi lapsuuden idoleistani, joten siis myös minä sen pari kertaa kun kaukalossa olen käynyt.

    Minusta blogien kohdalla pitäisi aina muistaa, että jokainen bloggaaja vetää ne rajat joiden sisällä asioistaan kertoo. Etenkin Suomessa muistetaan todella tehokkaasti (kiitos myös erinäisten vauva-palstojen) että mikä on netissä pysyy netissä. Aika monen ihmisen elämässä on asioita, joista voi julkisesti kertoa, oli se sitten mitä tahansa. Ja siihen päälle ainakin 90% asioita jotka eivät blogiin päädy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen miettinyt, että mikähän siinä on, kun monien kohdalla, itseni mukaan lukien, blogista puhuminen ensimmäistä kertaa läheisille on todella vaikea paikka. Muistan, kun mieheni tapasin, että mietin kauan kuinka kerron hänelle tästä harrastuksestani. Eihän tässä ole mitään hävettävää ja hienoa, että bloggaaminenkin harrastuksena lisääntyy koko ajan :). Ehkä se on juuri siinä, että omien asioiden esille tuominen julkisesti on eräänlainen tabu.

      Poista
  2. Pakko kanssa tunnustaa, etten yleensä kerro tutuille ihmisille harrastavani bloggausta :P Jotenkin siinä tulee sallainen tunne, että apua nyt tuokin sukulainen saa tietää ihan liikaa mun mielipiteistä ja elämästä, joista juoruta muille sukulaisille. Ihan naurettavaahan se on, koska blogi on julkinen ja kaikkien nähtävissä :P Muistan, kun häissämme yksi kaasoistani kertoi puuhessaan mun kirjoittavan hääblogia ja vielä mainitsi sen nimeltäkin. Olin ihan shokissa, että nyt kaikki vieraat menee blogiin ja näkee mm. meidän hääbudjetin :D

    Luulen, että lifestyle bloggareilla on vielä helppoa, mutta nuo bloggaavat äidit tuntuvat olevan nyt jotenkin tulilinjalla mm. lasten kuvien käyttämisestä blogissa. Olen samaa mieltä tässä suin kanssa, että kukin julkaiskoot just sitä materiaalia mikä tuntuu itsestään hyvältä :)

    Hyvä postaus Laura! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuli hieman purettua ajatuksia :D

      Olen myös huomannut, että koko ajan on tylytetään mammabloggareita heidän lastensa kuvista. Tämäkin on vähän sellainen kakspiippunen juttu. Ymmärrän heitä, jotka ajattelevat, että lapsella on oikeus yksityisyyteen, eikä kasvokuvia lapsesta pitäisi blogeissa näyttää. Ymmärrän myös heitä, jotka haluavat jakaa enemmän elämästään blogissaan ja lapsiperheissä tottakai iso osa on ne lapset ja heidän puuhastelunsa. Olen joskus miettinyt, että kumman linjan itse ottaisin ja ehkä enemmän kallistun siihen, että en julkaisisi lapsesta kasvokuvia. Aina sielä mielessäni pyörii, että kuka tahansa voi lapsen kuvat nähdä ja tehdä niillä kuvilla mitä haluaa, koska ne kerta nettiin on päätynyt. Yhdyn kyllä sun kanssa samaan, että kukin kirjoittaa ja julkaisee mitä tahtoo. Aivan turhaa mielestäni esimerkiksi vauva.fi sivuilla nostaa tiettyjä bloggaajia huonoon valoon tämän suhteen. En ymmärrä miten jotku ihmiset jaksaa ottaa näistä asioista niin ison numeron :D.

      Tiedätkö kävikö häävieraita sun blogissa? :) Mun sisko kirjoitti facebookissa johonkin mun leivoskuvaan, että kai julkaiset ohjeen blogissas, niin sillon kauhistuin, että apua kukahan nyt menee etsimään mun blogia, kun nyt kaikki facebookissa olevat kaverini saivat tietää, että omistan blogin :D. Sitten ajattelin, että ihan sama. Menköön etsimään mun blogin, jos haluaa, onhan tämä julkinen :).

      Poista