sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sisustushaaveita

Heippa! Meillä ollaan raksalla tehty nyt väliseinien runkoja ja tänään miehet tekevät mun hierontatilan seiniä kuntoon. Huoneet alkavat hahmottumaan jo paljon paremmin, kun näkee edes väliseinien rungot. Runkojen takia mun mielessäni on alkanut jo paljon pyörimään meidän sisustaminen, joten päätinkin koota tähän muutaman inspiraatiokuvan. Tässä postauksessa olen miettinyt vain olohuoneen, meidän makuuhuoneen ja toisen makuuhuoneen sisustusta. Kaikki kuvat ovat Pinterestistä.

Olohuone:



Olohuoneen värimaailma tuli meillä oikeastaan takasta, minkä hankimme keväällä. Tulikiven takka on valkoinen ja siinä on suklaan väriset laatat luukun yläpuolella. Päädyimmekin siihen, että olohuone tulee olemaan valkoinen, johon yhdistetään ruskean eri sävyjä. Tärkeintä kuitenkin on omasta mielestäni, että olohuone on kutsuva ja kodikkaan näköinen. Ylläolevat kuvat onkin mielestäni juuri sellaisia, missä huokuu kodikkuus. En pidä ruskeista esineistä ja suurimmat kalusteet meillä tulee olemaan valkoisia. Sohvaan kuitenkin haluan jotain ruskean sävyä, koska mä yritän vältellä valkoisia sohvia jo senkin takia, että ne likaantuvat helposti. Pehmeisiin sistuselementteihin (verhot, tyynyt, matot...) sopii taas hyvin lämpimät sävyt ja ne aiommekin hankkia ruskeina.

Olohuoneemme pisin seinä on täynnä ikkunoita ja se on tuottanut hieman päänvaivaa, että mitä tuolle seinälle saisi kätevästi laitettua. Viimeisessä kuvassa on tuollaiset matalat hyllyt ja mietimme, että tuon tapaisia hyllyjä laitamme meidänkin olohuoneeseemme.

Makuuhuone:


Meidän makuuhuoneemme väripiristys tulee olemaan tumman violetti - yllätys. Viime viikolla valitsimme makuuhuoneeseemme tehosteseinän tapetiksi tumman violetin tapetin ja muut seinät aiomme maalata valkoisella. Huomasimme tapettia valitessa, että hopea sopii todella hyvin violetin kanssa, joten voi olla, että yhdistämme tätä väriä myös sisustukseen. 

Lastenhuone:



Meillä ei vielä lastenhuone ole ajankohtainen, mutta seinien värit tulee jo miettiä hieman sen mukaan, miltä haluaisi lastenhuoneen joskus näyttävän. Meillä makuuhuoneet pysyvät vierashuoneina niin kauan, kunnes on ajankohtaista muutta huone lastenhuoneeksi.

Tässä on vähän ideaa toiseen makuuhuoneeseen, johon valitsimme tehosteseinän väriksi harmaan. Harmaaseen sopii hyvin valkoinen ja sitten nämä tavalliset lastenvärit: vaaleanpunainen ja -sininen. En itse tykkää lastenhuoneista, joissa on käytetty kaikkia värejä, mitä maapallolta löytyy vaan ennemmin tykkään hieman hillityimmistä linjoista. 

Harmaa on muutenkin sisustuksessa yksi lempiväreistäni, joten vierashuonekin on helppo luoda tätä väriä käyttäen.

Tässä oli hieman meidän ajatusta muutamasta talomme huoneesta. Kaikkia huoneita en jaksa käydä täällä läpi nyt suunnitteluvaiheessa, koska muuten istuisin tässä koneen ääressä koko päivän. Yleisesti ottaen talomme värit tulevat olemaan maanläheisiä ja hillittyjä ja sisustus ei tule olemaan modernia vaan enemmänkin maalaisromanttista ja kodikasta.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella ihanalta! :) tuo olohuoneen sisustus etenkin on mun mieleen :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan, että pääsee oikeasti sisustamaan :) Juu noi kuvat olohuoneista on kyllä aivan ihania. Olohuoneen pitää mun mielestä huokua myös pehmoisuutta - yleisilme ei saa olla liian kova.

      Poista
  2. Oi vitsit, miten ihania inspiraatiokuvia ja ajatuksia sisustuksesta! :) Tätä oli mukava lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse tykkään myös lukea tämmöisiä sisustuspostauksia :)

      Poista