sunnuntai 21. syyskuuta 2014

The Risteily


Täällä alkaa jo hieman palautua se Laura, mikä oli ennen kuin torstaina lähdin Voicen the Risteilylle. Reissu oli aivan mahtava, vaikkakin todella raskas. Risteilyn aika tuli tanssittua jalkapohjat kipeäksi ja naurettua monen päivän edestä. En ole ikinä ollut mikään risteilytyyppi, mutta nyt voisin lähteä uudestaan tämmöiselle risteilylle. No okei, kyllä mä ensin tarvitsisin ainakin vuoden palautumisen tästä reissusta.

Olimme kaverini kanssa sopineet, että yritetään olla nukkumatta reissun aikana ja mua jo hieman hirvitti tämä ajatus ennen reissua. Olimme tanssineet n. klo 23-06 ajan, jonka jälkeen suuntasimme hyttiin. Kumpaakin taisi hieman väsyttää ja nukahdimme tunniksi. Itse en tämän tunnin jälkeen enää nukkunut ja ihmettelinkin, että miten kummassa jaksoin olla hereillä. Nyt tosin univelat painaa päälle ja en todellakaan tiedä, koska saan unirytmin taas normaaliksi.


Kuvia ei tullut otettua matkan aikana kuin pari hassua näpäystä perjantaina laivan kannella. Toisaalta ehkä ihan hyvä, ettei kuvamateriaalia ole tuon enempää.

Nyt yritän uskaltaa avata matkalaukkuni, jos saisin sen tänään tyhjennettyä. Ehkä huomenna elämä on jo enemmän voiton puolella ja blogi alkaisi asettua normaaliin rytmiin. Hauskaa sunnuntaina kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti