tiistai 2. syyskuuta 2014

Viikinkiravintola Harald

Vielä palataan meidän hääpäivään tällä yhdellä postauksella. Halusin nimittäin kertoa teille ravintolasta, jossa kävimme syömässä pitkän kaavan kautta. Päätimme ravintolaksi Viikinkiravintola Haraldin, koska olen itse käynyt siellä kerran ja todennut ruoan olevan kyseisessä ravintolassa todella hyvää. Kimmo on myös aikamoinen Viikinki-fani, joten halusi ehdottomasti tähän ravintolaan.


Ravintola on sisustettu upeasti viikinkiaiheisesti ja ravintolassa on todella kiva tunnelma. Tarjoilijat olivat todella asiakaspalvelualttiita ja meidän molempien mielestä saimme koko ruokailun ajan todella hyvää palvelua. 

Ravintolassa oli paljon pieniä valoja ja yleistunnelma oli aika hämärä. Tämän takia kuvat eivät ole mitään maailman parhaimpia.


Päätimme molemmat ottaa alkuruoaksi Nornien porokeiton, mikä oli todella hyvää. Itse en ole kovin suuri fani tuollaisille kermaisille keitoille, mutta tämä keitto osui ja upposi.

Haraldissa oli hauskasti panostettu myös ruokalistaan, koska kaikissa ruokien nimissäkin oli muistettu Viikinki-aihe :).


Muistin ruokailun aikana kuvata vain omat annokseni, joten nyt ei ole antaa kuvaa Kimmon pääruoasta. Hän otti pääruoaksi Berserkkisoturien härkäpannun ja itse otin Petrus Barbaarin possua. Annokset olivat hyviä ja myös isoja! Emme jaksaneet kumpikaan syödä pääruokia loppuun ja väkisin tilasimme vielä jäkiruoat ja kahvit.



Tilatessamme jälkiruokia tarjoilija kertoi, että talo tarjoaa meille kahvit hääpäivämme kunniaksi. Olimme todella otettuja tästä, koska tämä oli kiva yllätys hyvän palvelun lisäksi. Kohta tarjoilija kantoi suuren puualustan täynnä jälkiruokia meidän eteemme ja kummatkin ihmettelimme, ettemme me näin paljoa tilanneet. Kuulemma saimme hieman extraa ja jälkiruoat riittävät molemmille. Saimme jälkiruoksi kaksi tervajäätelöä, vadelmajäätelön, päärynöitä ja suklaakakkua. Itse en välitä jäätelöistä kovinkaan paljon, mutta olen taas suklaanystävä, joten jälkiruoka jaettiin niin, että Kimmo söi jäätelöt ja minä suklaakakunpalat :). 

Meillä jäi todella hyvä fiilis Viikinkiravintola Haraldista ja ehdottomasti suuntaamme sinne uudestaan! Seuraavaksi ajattelin laittaa netin kautta ravintolaan palautetta upeasta asiakaspalvelusta :).

Jos sinua jäi kiinnostamaan tämä kyseinen ravintola, niin netistä löytyy ravintolan kotisivut ja ruokalistut kokonaisuudessaan. Ravintolan löytää Tampereelta osoitteesta Hämeenkatu 23 :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti