keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Gift for a friend

Gift for a friend


Mun kolmella parhaimmalla ystävälläni on syntymäpäivät loppuvuodesta ja nyt alkaa olla aika aloittaa lahjojen pohtiminen. Mä tuppaan aina jättää viimeisiin hetkiin lahjojen hankinnan ja sitten kiroan, kun kiireessä etsin huonot lahjat. Nyt päätinkin hieman koota lahjaideoita kollaasin muotoon, jotta saisin samalla itsekin hieman ideaa, mitä voisin hankkia.

Itse sain syntymäpäivänäni viime viikonloppuna pari Iittalan tuotetta ja itsekin tykkään ostaa Iittalan tuotteita ystävilleni. Iittala on kallis merkki, mutta silti sieltä löytyy hyviä tuotteita sopivalla budjetilla. Esimerkiksi Iittalan Kastehelmi-tuikut eivät ole pahan hintaisia ja tuikkuja löytyy montaa väriä, joten ne sopii hyvin moneen makuun. Varsinkin näin pimeään aikaan tykkään hankkia lahjaksi kaikille jotain, mikä tuo hieman lämpöä ja valoa pimeänä vuodenaikana.

Victoria's Secretin suihkeet ja voiteet ovat monien suosikkeja ja näitä olenkin antanut ainakin yhdelle ystävälleni ja siskolleni. Ainut hankaluus näissä on se, ettei voi olla täysin varma tykkääkö joku juuri siitä tuoksusta, mikä on sinun mielestäsi hyvä. Vähän sama on meikeissä - jokin miellyttää sinua, mutta et ole sata varma tykkääkö lahjan saaja siitä. Yleensä teenkin niin, että ostan lahjakortin esimerkiksi KICKS:n, jotta syntymäpäiväsankari saa käydä ostamassa itselleen juuri sen tuotteen, minkä tarvitsee. Moni sanoo, että lahjakortti on sellainen oikotie hyvään lahjaan, mutta minun mielestäni se nyt ei ihan mene näin. Mielestäni on vain viisasta ostaa toiselle lahjakortti esim. vaateliikkeisiin tai kosmetiikkaliikkeiseen, ettei vaan mene ostamaan huonoa lahjaa.

Tytöt tykkäävät koruista, sehän nyt on selvä. Itse olen oppinut jo aika hyvin tuntemaan ystävieni korumaun, joten korujen ostaminen on suhteellisen helppoa. Tähän kollaasiin laitoin Snö of Swedenin upeat korvakorut ja rannekorun.

Usein huomaa, että ostaa melko samanlaisia lahjoja ystäville ja miettii, että onkohan tämä nyt ok, kun annan taas kerran lahjakortin tai esimerkiksi kynttilälyhdyn. Mutta turhaan tätäkin oikeastaan aina stressaa, koska ajatushan se tärkein on, eikä se lahja :).

4 kommenttia:

  1. Joo kyllähän noista kelpaisi kaikki varmaan lähes jokaiselle naispuoliselle henkilölle! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä - ainakin itse voisin kaikki ottaa ilomielin vastaan tästä kollaasista :D

      Poista
  2. Kuulostaa kivoilta lahjoilta! :) Itse just mietin aina tarkkaan nuo lahjat, ettei vaan tule vikatikkiä. Kaikki lahjakortit, elämykset, herkkukorit on kivoja. En koskaan osta mitään ns. konkreettista tuotetta, ellen tiedä sata varmasti, et on sit mieluinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkukoreista tuli mieleen, että sellaiset lahjakorit olisi hauskoja tehdä :) Niihin voisi laittaa vaikka jollain teemalla (hemmottelu, herkuttelu yms.) tuotteita - tämänhän voisin toteuttaa jonkun ystäväni kohdalla :)

      Poista