torstai 23. lokakuuta 2014

Tuurin reissu ja löydöt

Huomenta ihanat! Mä olen nyt ihan hullutellut, koska olen käynyt Tuurissa jo kaksi kertaa viimeisen viikon aikana. Tuurissa käyn aika harvoin, viimeksi kävimme vuosi sitten. Nyt kuitenkin ensin äitini ja siskoni halusivat lähteä Tuuriin ja tällä viikolla Kimmo halusi lähteä Tuuriin. 

Tiistaina aamulla kävimme hakemassa aamupalaa lähimmältä huoltoasemalta ja suuntasimme auton nokan kohti Tuuria. Tämmöiset pidemmät ostosreissut ovat ihan hauskoja, jos niitä tekee harvoin ja nytkin vain nautin n. 1½h ajomatkasta.



Viime viikolla en kerennyt paljoakaan tutkia Tuurin meikkiosastoa ja nyt päätin uhrata tälle osastolle enemmän aikaa. Muuten kiersimmekin Tuurin yllättävän nopeasti. Ostimme kuitenkin paljon sisustustavaraa taloomme, joten löytöjäkin tuli tehtyä.

Kävimme taas Tuurin Onnenkivi-ravintolassa syömässä ja mulla oli selvästi kova nälkä, koska unohdin kuvata annokseni. Onnenkivi-ravintolan lisäksi Tuurissa taitaa olla myös jonkin sortin pikamättöpaikkakin, mutta siinä emme ole käyneet. Onnenkivestä saa lounasaikaan hyvää kotiruokaa tai listalta ihan perinteisiä grillipihvejä yms.



Vaikka selviydyimmekin suhteellisen nopeasti ulos Tuurista, niin kotimatka oli aika väsynyt. Ostettiin vielä energiajuomat molemmille, mutta ei ne tuntunut kumpaakaan piristävän. Rankkoja reissuja nämä hieman pidemmät ostosreissut.

Päätin laittaa tähän samaan postaukseen Tuurin ostokseni. En kuvannut ollenkaan tavaroita, mitä ostimme taloomme, koska ne aiomme säilyttää vielä muovipusseissa ja paketeissaan, kunnes olemme muuttaneet.

Olen haaveillut maastokuvioisista tennareista jo pitkään ja nyt sellaiset löysin! Tennareista oli vaihtoehtoina myös lyhytvartiset kengät, mutta itse päädyin näihin korkeavartisiin, koska ne ovat edes hieman lämpöisemmät, kuin lyhytvartiset.

Meikkiosastolta tein kaksi löytöä: Lumenen Natural Code Smile Booster huulipunan sävyssä 17 Rosy Dream ja IsaDoran luomiväritrion sävyssä 82 Khaki Green.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti