maanantai 10. marraskuuta 2014

Dermosilin ihanat tuotteet


Dermoshopin kuvasto saapui pari viikkoa sitten ja sieltä löytyi vaikka mitä ihania tuotteita, joita voisin tilata. Ennen kaikkea katselin kuvasto joululahjoja etsien, koska yritän nyt pikkuhiljaa saada lahjat ostettua läheisilleni, ettei taas lahjojen hankinta jää viimeisille päiville. Yhdelle ystävälleni löysinkin Dermoshopista lahjan, mitä en blogissa näytä, koska en halua, että ystäväni näkisi täältä mitä olen hänelle ostanut :).

Muita lahjoja en löytänyt, mutta itselleni tilasin pari uutta tuotetta testiin ja kerrankin kaikki tuotteet olivat mielestäni hyviä.

Olen käyttänyt Let me be-sarjan suihkutettavaa hoitoainetta jo jonkin aikaa, mutta nyt hoitoaine alkaa olemaan jo vähissä, joten ajattelin hankkia Dermosilin hoitoaineen valmiiksi. Mulla on todella sähköiset hiukset ja varsinkin näin talvisaikaan hiukset ovat koko ajan pystyssä. Tänään aamulla testasin tätä hoitoainetta ja mielestäni se oli jopa parempi kuin Let me be:n hoitoaine. Dermosilin hoitoaine poisti sähköisyyden pienelläkin määrällä verrattuna Let me be:n hoitoaineeseen. 

Tämä pieni vaaleanpunainen purkki oli oikeastaan sellainen tuote, jolta en paljoakaan odottanut, mutta halusin kuitenkin testata sitä. Dermosilin Aina-voide on Dermoshopin oma BB-voide, mikä on tarkoitettu pohjoismaiselle vaalealle iholle. Itselläni on niin vaalea iho, että yleensä kaikki BB-voiteet ovat liian tummia minulle. Tältäkin odotin samaa, mutta sain tänään yllättyä positiivisesti. Voide sopii vaalealle iholle ja rajoja ei näkynyt missään. Aina-voide ei ole kuitenkaan ihan niin hyvä kuin tavalliset meikkivoiteet ja ihoni punaisuus hieman näkyi voiteen alta. Tämä voide oli kuitenkin aivan ihana iholla - se jätti ihon todella kevyen ja raikkaan tuntuiseksi. Laitoin tätä voidetta aamulla ennen salia ja vieläkin voide tuntuu todella hyvältä kasvoilla, vaikka aikaa on jo kulunut voiteen laitosta n. 7 tuntia.


Dermoshopista tilasin vielä kasvovoiteen ja puhdistusvaahdon. Kasvovoiteen tilasin sen takia, koska kasvojeni iho nyt niin kuiva, että tarvitsin jonkun uuden kosteuttavan kasvovoiteen testiin, koska tuntuu, ettei mikään voide ole täydellisesti auttanut ihon kuivuuteen. Kasvovoidetta en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta sen verran puteloa ehdin tarkastella, että yhden plussan jo löysin. Kasvovoide on nimittäin pumppupullossa, joten voidetta saa hyvin annosteltua. Mua ärsyttää kasvovoiteet, mitkä ovat purkeissa, joista voide pitää läästiä käsin. Myös puristettavat tuubit ovat huonoja, koska usein voidetta tulee ihan liikaa ja hukkamäärä on suuri.

LivBoxin mukana tuli kerran Herbinan puhdistusvaahto, johon tykästyin heti. Puhdistusvaahdoilla en ainakaan itse saa kunnolla kaikkia meikkejä pois naamastani, joten olen päätynyt siihen, että käytän puhdistusvaahtoa ihon puhdistukseen, kun ensin olen meikit ottanut muilla keinoilla pois. Eilen testasin tätä Dermosilin vaahtoa ja tykkäsin siitä kovasti. Pumpulla saa oikean määrän vaahtoa ja vaahto jättää ihon sopivan kostean tuntuiseksi puhdistuksen jälkeen. Plussaa näissä Dermoshopin tuotteissa on vielä yleisesti ottaen niiden hennot tuoksut. Itselläni alkaa usein varsinkin iltaisin päätä särkemään, jos olen levittänyt voimakkaan tuoksuista voidetta iholleni. Eilen iho tuoksui hyvälle nukkumaan mentäessä, mutta tuoksu ei ollut kuitenkaan liian voimakas :).

Oliko mikään näistä tuotteista sinulle tuttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti