keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Onnellista uutta vuotta!

(kuvat täältä)

Meillä on menossa jo kovaa vauhtia siivoukset ja viimeiset järjestelyt täällä mökillä, koska muutaman tunnin päästä tänne saapuvat meidän ystävät juhlimaan vuoden vaihtumista. Ajattelin kuitenkin tässä välissä tulla vielä nopeasti toivottamaan teille oikein ihanaa uutta vuotta ja toivotaan, että tuleva vuosi on meille kaikille hyvä! :) Kiitos kaikille teille tästä vuodesta ja jatketaan taas vuonna 2015 :)

"Toivon sinulle ensi vuodeksi
12 kuukautta Iloa,
52 viikkoa ystävyyttä,
365 päivää rakkautta,
8 760 tuntia toteutuneita toiveita,
525 600 minuuttia auringonpaistetta
sekä 31.536.000 sekuntia onnea!"

Vuosi 2014 osa 2

Vuoden viimeistä päivää viedään kaverit ihanat - oletteko jo valmiita ottamaan vuoden 2015 vastaan? :) Itse olen innoissani tulevasta vuodesta, koska meillä on alkuvuodesta muutto omaan taloon ja hääpäiväämme aiomme viettää vuonna 2015 ulkomailla! :) Nyt kuitenkin vielä olisi aika purkaa vuoden 2014 toinen puolisko tänne blogin puolelle tiivistetysti ja sitten olen valmis bloginkin kanssa vaihtamaan vuotta :).


Heinäkuussa:
♥Sain menetetyn ystävyyden takaisin.
♥Vietimme Kimmon vanhempien mökillä ihania kesäiltoja.
♥Talo alkoi muotoutumaan tontilla.
♥Kävin päivän reissulla äitini, siskoni ja äitini tädin kanssa Suomenlinnassa.
♥Loppukuusta kävin taas Blinkissä ja oli aika taas ottaa pidennykset.


Elokuussa:
♥Kiharsin hiuksiani paljon!
♥Kävimme Kimmon kanssa päivän reissulla Raumalla.
♥Vietimme Venetsialaisia Kimmon vanhempien ja siskojen perheiden kanssa.
♥Kävimme geokätköilemässä upeissa maisemissa.
♥Elokuussa oli vihdoinkin tatuoinnit kunnossa nilkassa ja kyynärvarressa.


Syyskuussa:
♥Löysin Lumenelta täydellisen kajaalin.
♥Henna teki minulle uniikin avaimenperän.
♥Vietimme isäni syntymäpäiviä.
♥Kävimme teatterissa.
♥Kimmon polvi meni taas kerran sijoiltaan ja leikkaus varmistui.
♥Voitin liput Voicen The Risteilylle, jolla kävin juhlimassa ystäväni kanssa.


Lokakuussa:
♥Täytin 25.
♥Nautin lempivuodenajastani ja ruskasta.
♥Innostuin harmaasta ja väri alkoikin valtaamaan vaatekaappiani.
♥Kävimme pariin otteeseen Tuurissa.
♥Vietin mukavan shoppailupäivän ystäväni kanssa Jyväskylässä.
♥Ostin Olympuksen kameran toiseksi kamerakseni.


Marraskuussa:
♥Vietin Hennan kanssa Halloweenia.
♥Viikonloput kuluivat hirvimetsällä.
♥Löysin täydelliset kulmatuotteet Lumenelta.
♥Voitin blenderin arvonnasta ja smoothiet tulivat elämääni oikein rysäyksellä.
♥Koin kovaa ahdistusta ulkonäöstäni.


Joulukuussa:
♥Pidennykset lähtivät.
♥Löysin täydelliset nilkkurit.
♥Talo alkoi jo näyttämään kodilta.
♥Vietin ihanan joulun perheeni kesken.
♥Juustokakkuja tuli paljon tehtyä - ja syötyä.

Siinä oli minun 2014 vuoteni :). Nyt tajusin, että yksi tärkeimmistä asioista unohtui merkitä aikaisempaan postaukseen vuodesta 2014 - nimittäin minähän valmistuin hierojaksi kesän alussa! :) Sekin oli iso etappi elämässäni ja siihen liittyen tulee toinen iso asia tapahtumaan keväällä. Toimipisteeni on jo hyvässä mallissa tulossa, kun rakennamme minulle työtilat autotallimme yhteyteen. Keväällä siis aloitan hierojan työt ja innolla odotan tätä vaihetta elämässäni! :)

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lahjat osa 2

Eilen kuvasin loput joululahjat, mutta kaikkia lahjoja en pystynyt täällä mökillä kuvaamaan. Valo ei yksinkertaisesti riitä täällä tummassa sisustuksessa ja kuvista ei tule omaa silmää miellyttäviä. Tässä olisi nyt kuitenkin vielä ystäväni, vanhempieni ja siskoni antamat lahjat.



Henna antoi tänä vuonna minulle lahjaksi I love...-merkin suihkuvoiteen ja vartalovoiteen. Nämä tulivat juuri sopivaan saumaan, koska rakastan näitä I love...-tuotteita ja minulta loppui vähän aika sitten samaisen merkin suihkugeeli. Suihkuvoide tulee siis heti käyttöön :). Henna oli osannut myös hyvin valkata nämä tuotteet, koska en ole aiemmin testaillut näitä suklaan ja appelsiinin tuoksuisia I love...-tuotteita.

Henna lahjoi minua myös Arrowsin 2.tuotantokaudella ja Dependin kulmakarvatrimmerillä. Minullahan meni jokin aika sitten rikki tuo Dependin trimmeri ja pyysin Hennaa tuomaan minulle uuden, kun käy seuraavan kerran Tuurissa ja maksan sitten sen takaisin. Henna olikin ovela ja otti tästä lahjaansa idean :). Arrows oli se, mitä oletin vain Hennalta saavani, koska sen heitin Hennalle ilmoille, kun hän kysyi mitä haluaisin joululahjaksi. Mutta tämähän tyttö oli laittanut haisemaan oikein kunnolla ja paketti oli täynnä kaikkea ihanaa - kiitos vielä Henna! ♥


Meillä on ollut aina toisen siskoni kanssa sellainen tapa, ettemme osta toisillemme lahjoja. Minä ostan vain aina hänen lapsillensa lahjat ja ne ovat saaneet sitten riittää. Tänäkään jouluna en ostanut siskolleni mitään ja olinkin yllättynyt, kun hän oli tuonut vanhempieni luo tämän pienen sisustus"taulun" minulle lahjaksi. Vaikka lahja onkin pieni, niin silti olin tästä otettu, mutta vähän jäi harmittamaan, etten sitten ollut hänelle ostanut mitään. 

Vanhemmiltani saimme leffalippuja, mitkä varmasti kuluvat hyvin keväällä, kun enää ei tarvitse iltoja ja viikonloppuja viettää raksalla vaan pääsee helposti käymään Tampereella leffassa :). Vanhempani antoivat lahjaksi myös arpoja, suklaata ja rahaa.

Kolmea lahjaa en tosiaan saanut kuvattua, mutta voihan ne täällä ihan sanallisestikin kertoa. Siskoltani ja hänen poikaystävältään saimme Iittalan Teema-sarjaa olevan valkoisen vuoan, ystävältäni saimme kaksi H&M:n pussilakanasettiä ja Kimmolta sain Nomess Copenhagenin säilytyslokerikon meikkejä varten.

Kiitos vielä ystävät rakkaat näistä ihanista lahjoista ♥.

Niin ja voisinhan minä vielä kertoa, mitä minä päädyin lopulta antamaan Kimmolle lahjaksi. Ostin hänelle NHL15-pelin sairaslomaa varten, kun hänellä leikataan alkuvuodesta polvi ja hän viettää kotona 3 kuukautta sairaslomaa. Hankin myös harmaat Reinot, mitä hän oli toivonut. Paketeista löytyi vielä kaksi elokuvaa, Jack & Jonesin t-paita ja Kodin1:stä kävin ostamassa vielä kirjainvalaisimen - tottakai kirjain oli K.

Rääppiäiset


Noora heitti minulle kivan haasteen - nimittäin joulun rääppiäiset! Tämä on mielestäni kiva idea lopetella joulua ja alkaa odottelemaan vuoden vaihtumista. Tässä siis minun jouluni rääppiäiset :).

JOULUNI..
herkullisin hetki oli, kun..
maistoin isäni paistamaa joulukinkkua.
yllättävin hetki oli, kun..
avasin Kimmon antaman paketin, josta paljastui Nomess Copenhagenin säilytyslaatikko.
hauskin hetki oli, kun..
Kimmon siskonpoika päätti antaa isällensä lahjoistansa onkivavan, koska ilmoitti, ettei ole kalamies.
koskettavin hetki oli, kun..
veimme isovanhempiemme haudoille kynttilät.
tunnelmallisin hetki oli, kun..
istuimme Kimmon vanhempien luona kynttilänvalossa kuunnellen joulumusiikkia.
onnellisin hetki oli, kun..
kävimme omien vanhempieni luona ja availimme yhdessä joululahjoja.

Minäkin laitan vielä Rääppiäiset jakoon ja olisikin ihana kuulla pähkinänkuoressa Siljan ja Anskun joulusta. Ota haaste vastaan ja vastaa ylläoleviin joulukysymyksiin! :)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi 2014

Muutaman päivän kuluttua elämme vuotta 2015 ja se on saanut ainakin itseni miettimään, mitä oikein tapahtui vuonna 2014. On hyviä ja huonoja muistoja, onnistumisia, pettymyksiä, iloa, surua, naurua, uusia tapahtumia ja paikkoja - niin monesta koostui taas vuosi 2014. Päätinkin tehdä pienen katsauksen minun vuoteeni ja kokosin jokaiselta kuukaudelta muutamat asiat, mitkä olivat blogissakin esillä. Tässä on koosteet tammi-kesäkuulta - toinen puolikas vuodesta tulee myöhemmin tällä viikolla blogiin.


Tammikuussa:
♥Olin onnellinen tulevasta taloprojektistamme.
♥Elin myös hirveässä stressissä koulun näyttöjen takia.
♥Kävimme monen vuoden tauon jälkeen Tuurissa.
♥Päivät kuluivat pitkälti kissojen kanssa ulkoillen pakkassäässä.
♥Vietin aikaa Hennan kanssa.



Helmikuussa:
Vietimme ystäviemme kanssa iltaa juoden ja pelaillen kyllästymiseen asti Trivial Pursuittia.
♥Löysin Glitteristä kultaisen rannekellon, josta olin jo pitkään haaveillut.

♥Sain isältäni täydellisen tuliaisen Virosta.
♥Valkoinen ja raidat alkoivat ihastuttamaan minua.


Maaliskuussa:
♥Sain siskoltan ja hänen poikaystävältään kauniin kaulakorun tulaisena Prahasta.
♥Vietimme äitini syntymäpäiviä.

♥Kävimme usealla eri keittiöfirmalla etsimässä meille sopivaa keittiötä.
♥Teimme Kimmon kanssa reissun Raumalle.

♥Podin kauheaa matkakuumetta.


Huhtikuu:
Suunnittelimme Kimmon kanssa tulevaa Lontoon matkaa.
♥Kävin äitini kanssa teatterissa ja oli mukavaa viettää päivä ihan kahdestaan.

Käytin paljon vaaleita asukokonaisuuksia.
♥Diegon tassut menivät huonoon kuntoon ja pienen herran sairastelu alkoi.



Toukokuu:
♥Henkisesti en voinut kovinkaan hyvin, koska ajatuksissani pyöri kokoajan menetetty ystävyys.
♥Järjestin Kimmolle yllätyssyntymäpäivät.

♥Juhlimme äitienpäivää Mäntän Klubilla.
♥Kävimme aivan ihanalla matkalla Lontoossa ja Kimmokin ihastui tuohon kauniiseen kaupunkiin.



Kesäkuu:
♥Tein ensimmäistä kertaa konvehteja, kun päätin antaa niitä lahjaksi Kimmon isälle hänen syntymäpäivänään.
♥Vietimme Juhannusta kylmässä säässä.

♥Baltsut tulivat kunnolla käyttöön loppukuusta.♥Kävin mummolassa ensimmäistä kertaa mummon kuoleman jälkeen - reissu oli ihana, mutta raskas henkisesti.

Mansikka-limejuustokakku

Huomenta! Eilen en kerennyt tulla tekemään tätä postausta, koska meillä vierähti päivällä muutama tunti talolla siivoillen paikkoja. Emme ole toki vielä muuttamassa, mutta rakentaessa tulee aika paljon sotkua, joten taas oli tämmöinen välisiivous. Voi vitsit talolla muuten näyttää jo niin kodilta, kun vessoihin on saatu kaapistot laitettua ja muutenkin kohta on enää jäljellä listojen ja ovien laittoa :).

Mutta niin mennäänpäs nyt siihen kakkuun. Jouluaatoksi tein kaksi juustokakkua - yhden vanhempieni luo ja toisen Kimmon vanhempien luo. Ensin mulla oli ajatus tehdä Kimmon vanhemmille suklainen juustokakku, mutta päätin unohtaa sen idean, kun en löytänyt laktoositonta suklaata. Pakkasesta löytyi mansikoita, joten päätin laittaa kumpaankin kakkuun päämauksi mansikan. Valitettavasti blogiin ei tule nyt toisen kakun ohjetta (mansikka-vaniljajuustokakku), koska en voinut ottaa kakusta minkäänlaisia kuvia, kun kamera unohtui hälinässä mökille. Tässä olisi nyt kuitenkin tämän mansikka-limejuustokakun ohje. Kakku maistui hyvin kaikille ja vaikka kakku maistui todella paljon limelle, niin kenenkään mielestä se ei ollut huonoa asia, vaan kakku oli kuulemma juuri sopivan raikas.

Vielä pieni vinkki niille, jotka ihmettelevät miksi en ole laittanut margariinin määrää ohjeeseen. En mitannut margariinia kiiressä vaan laitoin silmämääräisesti sopivan määrän margariinia keksimurskan joukkoon. Margariinia on silloin sopivan verran, kun keksi-voiseos muuttuu hieman "taikinaisemmaksi" eli keksimurska ei ole pientä murua pelkästään vaan seos on helppo tasoitella vuon pohjalle.


Mansikka-limejuustokakku

n. 350g Domino-keksejä
juoksevaa margariinia

2½dl kuohukermaa
sokeria
vaniljasokeria
1½limen raastettu kuori
200g maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatelehteä
tilkka vettä
1 limen puristettu mehu

500g mansikoita
3 liivatelehteä
mansikkamehua

  • Murskaa keksit ja sekoita murskaan margariini.
  • Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja laita keksi-voiseos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin.
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  • Raasta limen kuori.
  • Vatkaa kerma ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla oman mauan mukaan.
  • Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto ja limen raastettu kuori.
  • Kiehauta kattilassa tilkka vettä ja yhden limen puristettu mehu. Sekoita liivatelehdet kiehuvaan seokseen. Anna jäähtyä.
  • Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita varovasti.
  • Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja laita vuoka jääkaappiin muutamaksi tunniksi (mieluiten yön yli).
  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  • Asettele mansikat kakun päälle.
  • Kiehauta kattilassa tilkka mansikkamehua ja sekoita liivatelehdet mehuun. Anna jäähtyä.
  • Kaada seos kakun päälle ja anna jähmettuä jääkaapissa muutama tunti.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joululahjat osa 1

Mun piti ensin tehdä vain yksi joululahjapostaus, mutta tänään aloin kuvailemaan joululahjoja ja muutamien lahjojen kanssa on pienoista ongelmaa. Nimittäin suurempia lahjoja on todella vaikea kuvata, kun sisällä ei riitä valo kuin yhdessä kohtaa, mihin nämä isommat lahjat eivät mahdu. Ulkonakaan ei oikein viitsi lahjoja kuvata, koska lumi. Tänään sain kuitenkin sisällä kuvattua osan Kimmon antamista lahjoista ja yhden kaverini lahjat, joten aloitetaan niillä.



Kimmo oli hankkinut kaikki lahjansa minun toivelistaltani, joten olin todella tyytyväinen hänen antamiinsa lahjoihin! Ensimmäisestä paketista kuoriutui kaksi Asoksen rannekelloa, jotka olivat luonnossakin yhtä kauniita kuin Asoksen nettisivuilla. Tumma rannekello pääsikin heti Joulupäivänä rannetta koristamaan :). Yhden Kimmon lahjoista olin jo osannut arvata, koska olin aivan varma, että hän ostaa minulle Kalevalan Tintti-riipuksen. Tämmöinen kaunokainenhan kuoriutui yhdestä paketista ja voi, että tuo koru on suloinen! Niin yksinkertainen, mutta kaunis :).



Yhdeltä ystävältäni sain kauniin lahjan, kun paketin uumenista löytyi mitä suloisempia puteloita ja purnukoita. Ystäväni oli hankkinut minulle ensinnäkin Bed Headin hiusmuotoiluvaahdon ja muotoilusuihkeen. Hän on kai tarpeeksi kuunnellut valitustani näistä minun kamalan ohuista hiuksistani ja kuinka näitä ei saa mitenkään pysymään muodossa :). Paketissa oli myös H&M:n suihkugeeli ja vartalovoide. H&M:ltä ystäväni oli vielä ostanut tämmöisen Body Splash-tuotteen ja nyt kaipailisin hieman apua - mikä tämä on? :D

perjantai 26. joulukuuta 2014

Meidän Joulu

Oi voi - nämä joulun pyhät ovat kyllä aika raskaita vaikka ne ovatkin vapaapäiviä. Unirytmi on aivan pyllyllään ja päivät aivan sekaisin. Huomenna aletaan jo hieman enemmän palautua tavalliseen päivärytmiin, kun mieheni, isäni ja appiukkoni suuntaavat raksalle ja minullakin on edessä taas ruoan tekoa ja kaupassa käyntiä. Vähän voisi myös siivoilla, koska kämppä näyttää siltä, että täällä olisi muutama atomipommi räjähtänyt.

Ajattelin nyt vielä Tapaninpäivän päätteeksi tehdä postauksen meidän aatostamme. Arvatkaa vain kuka unohti kameran mökille, kun olimme vasta käyneet omien vanhempieni luona. Kuvia on siis vain muutama tällä kertaa.


Ensin tosiaan suunnistimme vanhempieni luo, missä oli myös siskoni ja hänen poikaystävänsä. Olin tehnyt vanhemmilleni juustokakun (ohjetta tulossa myöhemmin), joten ensin kahvittelimme ja herkuttelimme oikein urakalla. Kahvin jälkeen availimme lahjat ja kivoja juttuja taas saimme Kimmon kanssa. Matkakassakin kasvoi yhden lahjan avulla todella paljon, joten ensi vuonna pääsemme helposti Kimmon kanssa reissuun :). 

Meillä on vanhempieni ja siskoni kanssa tapana, että ostamme yhdet paketit vain toisillemme, koska joulu on pitkälti lapsien juhla ja lapsille kuuluu tuoda ainakin omasta mielestäni enemmän lahjoja. Me annoimme Kimmon kanssa isälleni erilaisia sukkia metsästysreissuja varten ja äidilleni olimme ostaneet paljon muffinssivuokia, koska hän joskus valitti omistavansa vain tylsiä S-marketin muffinssivuokia. Siskoa ja hänen poikaystäväänsä lahjoimme lautapelillä, jota he voivat pelata joko kahdestaan tai isommalla porukalla. Tässä oli kyllä hieman oma lehmä ojassa, koska usein pelaamme porukalla lautapelejä ja nyt heillä on joku lautapeli, mitä me voimme mennä heidän luo pelaamaan, eikä tarvitse omia lautapelejä raahata mukana :).



Kahden aikaan lähdimme käymään nopeasti mökillä hakemassa toisen juustokakun, minkä tein Kimmon vanhemmille. Tällä reissulla unohdin kameran eteiseen ja loppupäivästä en saanut kuvia. Mökiltä suuntasimme hautausmaalle viemään isovanhempiemme haudoille kynttilät ennen kuin menimme Kimmon vanhempien luo.

Kimmon vanhempien luona oli Kimmon toinen sisko perheensä kanssa ja aika kului hyvin heidän kanssa jutellessa. Kimmon vanhempien luona oli sitten jouluruoka, jonka jälkeen menimme hetkeksi olohuoneeseen köllöttelemään, kunnes oli aika alkaa availemaan lahjoja. Me olimme jo aikaisemmin saaneet Kimmon vanhemmilta joululahjan, joten meillä ei ollut Kimmon vanhempien luona mitään lahjoja avattavana. Oli kyllä hauska katsella lasten riemua, kun he repivät paketteja auki ja tutkailivat loppuillan lahjojaan innostuneina. Itselläni vaan iski kauhea päänsärky ja viimeiset pari tuntia tuntuivat aivan tuskalta, kun tuntui, ettei silmiä pysty pitämään ollenkaan auki säryn takia. Lahjojen jälkeen vielä kahvittelimme ja taas herkuttelimme. Keskiviikkona tuli sellainen tunne, etten pysty vähään aikaan syömään juustokakkuja - yök. Seuraavan kerran tosin joudun leipomaan juustokakun jo ensi viikolla, joten tämä juustokakku-tauko ei jäänyt kovin pitkäksi.

Illalla lähdimme takaisin mökille, jossa avasimme sitten toistemme lahjat. Teen näistä lahjoista vielä erillisen postauksen, mutta sen verran voin sanoa, ettei meidän budjetti pitänyt yhtään. Kimmo oli hankkinut mulle jo useamman lahjan ja halusi, että minäkin ostan hänelle enemmän kuin kaksi lahjaa. Tuon herran kanssa ei kyllä voi pitää minkäänlaisia sopimuksia liittyen joululahjoihin, koska hänessä asuu vielä pieni lapsi ja hän haluaa jouluna aina useamman paketin :). Ostatteko te muuten yleensä miehenne kanssa toisillenne vain yhdet lahjat vai useamman paketin? :)

Joulu on kyllä ihanaa aikaa, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Lahjojen hankkiminen oli tänä vuonna suht kivutonta, mutta montaa kertaa vuodessa ei jaksaisi syödä näin paljon! Tänään kävimme vielä anoppilassa syömässä jouluruokaa ja nyt kiitos se kinkku saa riittää. Vuoden päästä sitten uudestaan.

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun asu


Takki / Jacket - H&M
Kaulakoru / Necklace - Glitter
Mekko / Dress - Vero Moda

Heippa! Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä ja rauhallinen Joulu! :) Me olemme ottaneet lunkisti vielä tänäänkin ja nyt jaksoin vasta raahautua koneelle tekemään eilisen päivän asupostauksen. 

Joulu meni itselläni pukeutumisen suhteen hyvin tummalla linjalla ja uusi mekkokin pääsi vihdoinkin päälle. En ole mekko ihminen sitten yhtään, mutta tämä mukava Vero Modan neulemekko taisi hieman kääntää päätäni mekkojen suhteen. Yleensä jouluna vaatteet kiristävät, kun on syönyt itsensä ihan ähkyyn, mutta eilen en tätä kokenut. Mekko oli niin hyvä päällä, että syömiset eivät haitanneet. En tosin eilen paljoakaan syönyt, kun koko päivän oli jotenkin huono olo ja pienestäkin tuli täyteen. Ehkä hyvä näin.

H&M:ltä tilasin pari viikkoa sitten uuden takin itselleni ja eilen takki oli myös ensimmäistä kertaa päälläni. Ihan tämmöisissä pakkaslukemissa tämä suht ohut takki ei ole hyvä, mutta kevät- ja syystakiksi varmasti loistava. Olen nyt ostanut parin viikon sisällä kaksi H&M:n takkia, mitkä ovat tämmöisiä paremmin muotoon ommeltuja. Näin kinkeät takit ovat mulle todella haastavia, koska mun hartiat eivät yksinkertaisesti meinaa mahtua takin sisuksiin. Yleensä takki on joko sopiva hartioista, mutta sitten muualta aivan teltta. Sitten, jos takki olisi muuten hyvän kokoinen, niin hartiat eivät mahdu. Argh - nämä ovat näitä ongelmia, mitä leveä harteiset henkilöt kohtaavat usein.

Vietättekö te joulua muuten rennoissa kotivaatteissa vai pukeudutteko vähän juhlavempiin vaatteisiin? :) Tätä vaateasiaa eilen pohdin, koska itse tykkään jouluksi pukeutua hieman paremmin, mutta taas mieheni mielestä joulu pitää viettää collareissa ja villasukissa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

(kuva täältä)

Halusin vielä näin aattona tulla toivottamaan teille oikein ihanaa ja rauhallista Joulua! :) Meillä on alkanut aatto suht rauhallisesti joululauluja kuunnellen. Pientä vilskettä aiheutti vuotaneet kakkuvuoat, mutta enköhän ne saanut nyt niin pelastettua, että kakut pysyvät ehkä kasassa, kun vuoat avaa. Nyt on aika alkaa laittamaan itseään kuntoon ja kohta lähdemme minun vanhempieni luo. Vielä kerran ihanaa Joulua kaikille!

"Joulu on taas, riemuitkaa nyt. 
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. 
Tulkoon toivo kansoille maan,
pääsköön vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan,
olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
Tulkoon juhla todellinen,
tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
silloin joulu luonamme on."

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kodin portaat

Heippa vaan kaikille - se olisi jouluviikko nyt käynnistynyt! Ollaanko sielä ruutujen takana vielä alkuviikko töissä vai paiskitaanko sitä hommia joulusiivouksen merkeissä? Minä otan vielä tämän päivän suht lunkisti ja huomenna onkin edessä siivoamista ja kahden juustokakun teko - voin kuvitella jo kuinka hermorauniona olen huomenna. Meille ei tule ketään käymään jouluaattona täällä mökillä, mutta silti haluan siivota, että meidän on mukava täällä aattoiltaa viettää kahdestaan. 

Mennäänpäs kuitenkin postauksen aiheeseen, eli talon portaisiin, mitkä ovat olleet kohta jo viikon asennettuina. Ette uskokaan kuinka erilaiselta talomme näyttää nyt sisältä, kun portaat ovat paikoillaan. Talo näyttää jo oikeasti kodilta portaiden ansiosta :).



Kuvat eivät ole parasta laatua, koska en ehtinyt eilen valosan aikaan käydä tontilla. Alkuillasta kävimme Kimmon kanssa tontilla ihmettelemässä ja samalla napsin muutaman kuvan portaista. 

Ostimme nämä portaat Lappi-portailta asennettuina ja viime viikolla ne käytiin meille asentamassa. Askelmat ja käsijohteet otimme tummanruskealla värillä ja muuten portaat ovat valkoiset. Alakerran lattia on tummanruskeaa laminaattia, joten halusimme, että portaat sopivat siihen ja samalla myös yläkerran valkoiseen laminaattiin. Oli todella vaikea saada keinovalossa esille käsijohteiden oikeaa sävyä, mutta ensimmäisessä kuvassa sävy on aikalailla sellainen, miltä se luonnossakin näyttää.

Portaita pohtiessa piti miettiä haluaako umpiportaat vai avonaiset (eli askelmien välit ovat auki). Me päädyimme näihin umpinaisiin, koska ne ovat jollain tavalla tyylikkäämmät. Täällä mökillä on avonaiset rappuset ja en koe niitä läheskään niin turvalliseksi kuin umpinaisia portaita. Tämä turvallisuuskin oli yksi suurimmista tekijöistä, miksi päädyimme tähän malliin.

Askelmat ovat meillä vielä peitettynä, ettei ne kolhiinnu, kun talolla tehdään vielä kuitenkin hommia. Ei voisi uskoa, että muutaman viikon päästä me asumme tuossa talossa! Vielä on hommia jäljellä, mutta uskomme, että pääsemme tammikuun puolessa välissä muuttamaan :). Tammi-helmikuussa saattaa siis näkyä useampaan otteeseen sisustuspostauksia, kun laitamme taloa kuntoon :).

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Suolaista pikkupurtavaa

Heippa! Huomaa, että joulu on kohta täällä, koska kiire on yltynyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. Eilen piti tehdä jo tämä postaus, mutta koko päivä meni pipareita tehdessä ja tänään homma jatkuu. Vielä pitäisi ennen joulua tehdä kaksi juustokakkua ja käydä kaupoilla hankkimassa kolmen päivän ruoat. Innolla jo odotan niitä kilometrin pituisia kassajonoja...

Mutta tosiaan keskiviikkona tein pitkästä aikaa kinkku-paprikamuffinsseja, mitkä ovat ehdottomasti omia suosikkejani suolaisista muffinsseista. Olen aikaisemminkin jakanut tänne blogin puolelle näiden muffinssien ohjeen, joten jos haluat ohjeen hyppysiisi, niin sen löydät täältä KLIK!


Olin jo monta päivää himoinnut näitä muffinsseja ja aineksetkin löytyi jo jääkaapista, mutta en vain saanut aikaiseksi tehdä näitä herkullisia muffinsseja. Keskiviikkona siskoni ja hänen poikaystävänsä tulivat käymään, joten päätin päivällä tehdä näitä muffinsseja tarjolle, koska välillä on kiva, että kahvipöydästä löytyy muutakin tarjottavaa kuin makeaa. Muffinssit menivätkin hyvin kaupaksi ja tästä satsista jäi meillekin vielä muille päiville syötävää. Tästä taikinasta tuli itselläni muistaakseni 17 tai 18 muffinssia. Kannattaa siis varautua siihen, että leipomisessa menee hetken kauemmin, koska koko taikina ei mene tavalliseen muffinssivuokaan vaan uuniin pitää laittaa vielä uusi satsi muffinsseja. 

Nyt etsiskelen jotain hyviä suolaisia piirakkaohjeita, koska pidämme täällä mökillä Uudenvuoden pippalot ja tarkoitus olisi tehdä tällä kertaa vain pienet tarjottavat. Normaalisti olemme tehneet kunnon ruoat, mutta nyt emme jaksa tuhlata rahaa emmekä aikaa. Jos siis jollain on jemmassa hyvän piirakan ohje, niin saa heittää vinkkiä kommenttiboksiin tai sähköpostiin! :)

Onkos teillä muilla vielä tiedossa Uudenvuoden bileitä vai juhlitteko ensin joulun ja alatta sitten vasta miettimään, miten juhlitte vuoden vaihtumista? :)

torstai 18. joulukuuta 2014

Uusia asusteita

Viime viikolla huusin Huuto.netissä Secret Wardrobe-blogin Anna-Marialta uusia asusteita itselleni ja eilen nämä ihanuudet saapuivat minulle. On ihana saada uusia ja kauniita asusteita tai vaatteita, jos ne ovat hyvin pidettyjä, vaikka ovatkin käytettyjä. Mutta mitäpäs minä tällä kertaa huusin...



Huusin KappAhlin käyttämättömän korupaketin, jossa on kaulakoru, rannekoru ja sormus. Ihastuin näissä koruissa hopean ja kullan yhdistelyyn ja yksinkertaiseen, mutta naiselliseen kokonaisuuteen. Varsinkin kaulakoru ja rannekoru olivat mieleiset ja ne tulevat varmasti minulla kovaan käyttöön.



Yleensä tsekkaan myös AnnaMarian myytävät kohteet tarkkaan sen varalta, jos sieltä löytyisi joku kiva laukkua. Olen aina tykännyt hänen pukeutumisestaan ja hänen laukkunsa ovat aina upeita. Tälläkin kertaa löysin myytävistä kohteista pienen tummanruskean Mangon olkalaukun.



Laukku on hyvin pieni, mutta sopii esimerkiksi nopeisiin menoihin kaupungille, kun mukaan ei tarvitse oikein lompakkoa enempää. Pieniä olkalaukkuja minulla kyllä on, mutta mikään laukku ei olen kovin tukeva ja laukkujen  olkahihnat eivät tunnu mukavilta, jos laukun olkahihnan heittää pään yli vastakkaiselle olalle, joilloin laukku pysyisi paremmin. Tämä Mangon laukku on juuri sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan: jämäkkä, mutta silti niin kevyt, että välillä unohti sen olemassaolon.

Käytän todella harvoin Huuto.nettiä, mutta nyt, kun olen sitä käyttänyt, niin joka kerta on tullut tehtyä hyviä ostoksia ja tuotteet ovat olleet sellaisia kuin on luvattu. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin se, että ostat tuotteen ja se onkin paljon huonommassa kunnossa, kun on luvattua. 

Näistä huudoistani tuli mieleen, että minun pitää tammikuussa laittaa paljon tavaraa ja vaatteita myyntiin, kun muutamme taloomme. Nyt mietinkin onkohan yleisesti ottaen kirpputorit vai Huuto.netti parempi paikka myydä tavaraa.. Kumpaa te mieluummin käytätte?

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Valonpilkahdus ja gasellin loikkia

Tämän postauksen otsikko taitaa olla blogihistoriani omituisin otsikko, mutta niin aiheeseen sopiva.

Eilen istuin koneen äärellä, kun huomasin jostain ihmeestä tulevan sisälle auringonsäteitä. Nostin katseeni ja huomasin, että ulkonahan paistaa aurinko. Nousin salamana tuolista, nappasin kameran käteen, työnsin jalkani Crocseihin ja loikin metsänreunaan kuin gaselli konsanaan. Oikeasti todellisuus tästä tilanteesta oli juuri niin kuin sen kuvailin ja jälkeenpäin minua ihan nauratti ääneen, kun mietin, että miltähän mahdoin näyttää. Mutta olihan se hetken auringonpaiste ikuistettava kameran muistikortille ja siinä tohinassa en edes tajunnut, että Crocsini olivat aivan lumessa ja villasukat kastuneet läpimäriksi. 

Aurinko oli jo laskemassa, kun nämä muutamat kuvat sain otettua, mutta voi kuulkaa kuinka pieni ihminen voi tulla iloiseksi vain siitä, että näkee edes hetken aurinkoa :). Aurinko ei paistanut täällä kuin muutaman hassun minuutin, kunnes piiloutui pilvien taakse. Näyttäytyikö aurinko eilen teillä? :)





tiistai 16. joulukuuta 2014

Lahjoja poikaystävälle

Viikonloppuna pohdiskelin, mitä ostaisin vielä Kimmolle toiseksi joululahjaksi ja tämän takia nettiä tuli selattua kiivaasti. Sainkin siinä idean, että kokoan samalla teillekin pienet vinkkikollaasit lahjoista, mitä mielestäni olisivat hyviä poikaystävälle :). Tosiaan jouluaattoon on tasan viikko, joten nyt on vielä ne viimeiset hetket aikaa hankkia kaikki lahjat. Itse sain eilen hankittua Jyväskylästä Kimmon toisen lahjan ja toivon, että paketin sisältö häntä miellyttää :).

Meillä oli lahjabudjetiksi asetettu 100€, johon pitää mahduttaa kaksi lahjaa. Monilla parilla voi olla myös jokin budjetti, joten tein teille kollaasit, jossa on muutama lahjaidea alle 20€, alle 50€ tai alle 100€ lahjoihin. Toivottavasti näistä olisi jollekin vielä apua! :)

Postauksessa olevat linkit eivät ole mainoslinkkejä tai minulle tuloa tuovia linkkejä - linkitin ne muuten vain, että kuvien lähdekin tulee selville ja pääsisitte suoraan katseleen kyseistä tuotetta paremmin :).


Kaikista vaikein oli mielestäni etsiä hyvää lahjaa, mikä on alle 20€. Muutaman kivan jutun kuitenkin löysin, mistä jokainen olisi voinut olla sellainen, minkä olisin Kimmollekin hankkinut :).

H&M:ltä löytyy 20€:lla huppareita monessa eri värissä ja sieltä varmasti löytyy sellainenkin väri, mikä miellyttää sinun poikaystävääsi. Tavalliset hupparit ovat aika varmoja, koska en tunne yhtäkään miestä, joka ei omistaisi ihan tavallista hupparia. (Huppari TÄÄLTÄ)

Jack & Jonesilta löytyy tällä hetkellä valikoimista todella kivoja t-paitoja, mitkä ovat hieman rock-henkisiä kuvituksillaan ja väreillään. Jos sinun poikaystäväsi on vähänkään rock-ihminen, niin harkitse näitä paitoja :). (T-paidat TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ)

Alle 20€:lla saa hyvin erilaisia asusteita miehille ja itse löysin lippiksen ja pipon, mitkä sopisivat hyvin omalle miehelleni :) (Lippis TÄÄLTÄ ja pipo TÄÄLTÄ)

Viimeisenä keksin hieman jo epätoivon vallassa pari lahjaideaa, mistä miehet eivät yleensä ole kovinkaan innoissaan. Ajattelin kuitenkin nämäkin ideat laittaa tähän kollaasiin, koska ehkä joltain löytyy sellainen poikaystävä, joka hieman välittää ihonhoitoon liittyvistä asioista. The Body Shopista löytyy miehillekin ihoa hoitavia suihkutuotteita ja vaikuttivat ainakin minun mielestäni hyviltä suihku- ja hiusgeeleiltä. (Suihkugeeli TÄÄLTÄ ja hiusten ja vartalon suihkugeeli TÄÄLTÄ)


Sitten olisi vuorossa lahjat, joita saa alle 50€:lla. Näitä oli todella helppo keksiä ja jouduinkin hieman karsimaan listaani, koska kaikki ideat eivät mahtuneet kollaasiin. 

Kirjat ovat melko varmoja lahjoja ihmiselle kuin ihmiselle, kunhan tietää hieman minkälaisista kirjoista lahjansaaja tykkää. Itse otin tähän nyt esimerkit, mitkä voisi upota hyvin omalle miehelleni, joka ei ole kova lukuihminen. Ville Haapasalon kirja voisi miestäni kiinnostaa, kun Haapasalon ohjelmat ovat olleet meillä viime aikoina kuumaa kamaa. Mieheni pitää erilaisista viskeistä ja oluista, joten hän voisi hieman avartaa oluttietämystään uuden kirjan avulla. (Ville Haapasalon kirja TÄÄLTÄ ja olutkirja TÄÄLTÄ)

Hyviä hajuvesiäkin löytyy miehille alle 50€:lla ja itse olen ainakin tykännyt näistä David Beckhamin tuoksuista. (Hajuvesi TÄÄLTÄ)

Jos haluat antaa miehellesi lahjaksi siistin paidan, niin H&M:llä on nyt kivan näköinen puuvillapaita vain 25€:lla. (Paita TÄÄLTÄ)

Mikään ei ole yhtä ärsyttävää kuin se, että miehesi katsoo urheilua volat täysillä tai pelaa pleikkaria, kun itse koitat keskittyä muihin asioihin. Jos kärsit tästä ongelmasta niin osta miehellesi joululahjaksi langattomat kuulokkeet - lahja toimii samalla myös pienenä vinkkinä :). (Kuulokkeet TÄÄLTÄ)

Me tykkäämme mieheni kanssa pelata todella paljon erilaisia lautapelejä kahdestaan tai ystävien kanssa ja varmasti uusi peli olisi omalle miehellenikin mieluinen lahja. Lautapelejä löytyy todella hyvä valikoima lautapelit.fi-sivuilta, mutta laitoin kollaasiin yhden lautapelin, mikä vaikutti todella hyvältä, kun katselin sitä Fantasiapelit-liikkeessä. (Lautapeli TÄÄLTÄ)

Nykyään monet nuoret käyttävät myös Reinoja ja Ainoja, mitkä ennen olivat oikeastaan vanhusten kenkiä. Mitkä olisikaan parhaimmat kotikengät kuin rennot Reimat? Reimoja löytyy nyt myös mustaharmaana, mikä voisi olla parempi nuorempaan makuun. (Ruskeat reinot TÄÄLTÄ)


Lopuksi olisi vielä muutama lahjaidea alle 100€:n lahjoihin.

Jos haluat panostaa miehesi hajuveteen, niin itse ainakin pitäisin yhtenä vaihtoehtona Dolce & Gabbanan Pour Homme-tuoksu, mikä on hyvin klassinen ja hyvä tuoksu. Tätä tuoksua on kuvattu sellaiseksi, että sitä voi hyvin käyttää päivällä, että myös iltaisin. Tuoksu siis sopisi hyvin moneen tilaisuuteen tai vain arkeen. (Hajuvesi TÄÄLTÄ)

Miehet innostuvat yleensä uusista peleistä ja nyt kannattaakin ostaa omalle rakkaallesi lahjaksi FIFA 15- tai NHL 15-peli. Muista vain tarkistaa mikä pleikkari teillä on, että varmasti tulee oikealle konsolille ostettua peli ;). (FIFA TÄÄLTÄ ja NHL TÄÄLTÄ)

Jos teillä on tulossa juhlia tai muita kinkereitä, johon miehen pitää lähteä puku päällä, niin miten olisi joululahjaksi uudet ja tyylikkäät kalvosinnapit? Kalevalalta löytyy kivoja ja hieman erilaisempia kalvosinnappeja ja itse pidin eniten näistä Hannunvaakuna-kalvosinnapeista. (Kalvosinnapit TÄÄLTÄ)

Miehelle on yleensä myös helppo ostaa rannekello ja, jos et ole vielä ikinä ostanut miehellesi kelloa, niin tämä Kennet Colen rannekello voisi olla hyvä vaihtoehto. (Rannekello TÄÄLTÄ)

Talvella hansikkaat ovat kova sana ja ainakin minun mieheni ostaa melkein joka vuosi uudet nahkahanskat kylmiä säitä varten. Tyylikkäitä nahkahanskoja löytyy hyvin esimerkiksi Zalandolta, mistä itsekin bongasin nämä ruskeat Roecklin hanskat. (Sormikkaat TÄÄLTÄ)

Noin! Siinä oli nyt muutamia ideoita ja toivottavasti tästä on vielä jollekin apua näin viikkoa ennen joulua :). Itse sain tosiaan eilen ostettua Kimmon toisenkin lahjan ja enää puuttuu lahjalistalta isäni lahja. Tiedän jo kuitenkin, mitä ostan, joten täytyy nyt vain suunnata vielä Tampereelle joku päivä, että saa viimeisenkin lahjan paketoitua.

Millä mallilla teillä on joululahjat?

maanantai 15. joulukuuta 2014

Talon edistyminen

Huomenta! Multa on toivottu jo moneen otteeseen, että tekisin postauksia talomme edistymisestä. Viime viikolla kävin tontilla kuvailemassa videoita, joiden avulla pääsisitte paremmin käsitykseen meidän talostamme, mutta jostain syystä en saa videoita auki koneella. Eilen kävimme tontilla katsomassa alakerran laminaattia ja samalla näpsin muutaman kuvan alakerran tämän hetkisestä tilanteesta. Meillä on alakerta ihan täynnä tavaraa, koska pari viikkoa sitten saapui Puustellilta keittiön, vessojen, kodinhoitohuoneen ja kuistin kaapistot ja tasot. Plus työkalujan on sielä täällä, joten älkää kuvitelko, että tänne tulisi jotain kuvia tyhjistä tiloista :). 


Ihan ensiksi tässä olisi kuvaa nyt alakerran laminaatista ja keittiön tasosta. Isäni aloitti lauantaina alakerran laminaatin laiton ja Kimmo ja appiukko jatkavat tällä viikolla lattian laiton loppuun. Valitsimme laminaatin väriksi tummanruskean, koska alakerrassa on niin paljon jo valkoista, että halusimme lämpimän sävyisen lattian. Laminaatissa on v-malliset saumavälit, joten lattia jää kivasti sellaisen vanhan lautalattian näköiseksi.

Keittiön taso oli meillä aikalailla sellainen jokerivalinta, koska emme olleet Puustellille mentäessä ihan varmoja, minkä värisen tason haluaisimme. Keittiön kaapit ovat valkoiset, joten halusimme tumman tason, ettei lopputulos näytä tylsältä. Huomasimme tämän hieman ruosteisen sävyisen laminaattitason keittiöesimerkissä ja tykästyimme tähän molemmat. Taso on todella kivan näköinen ja totesimmekin, että tämä oli juuri oikea valinta ja sopii hyvin meidän makuumme.






Mieheni, isäni ja appiukkoni ovat päivän verran vasta laittaneet keittiön kaappeja paikalleen ja ovat jo saaneet melkein kaikki kaapit oikeille paikoille. Vielä puuttuu keittiön toisesta kulmasta tuo kulmakaappi, johon tulee astiankuivauskaappi. Kaappien ovet laitetaan vasta myöhemmin paikoilleen, jos ihmettelette, missä ne nyt oikein ovat. 


Mun oli ihan pakko ottaa kuvaa meidän olohuoneen tilanteesta, koska se näyttää tällä hetkellä tältä! Olohuoneeseen tosiaan sullottiin kaikki Puustellin paketit ja niitä siirrellään pois tieltä sitä mukaan, kun laminaattia lyödään lattiaan. Tässä kuvassa näette myös samalla katon. Halusin ehdottomasti taloomme valkoisen katon ja sainkin sen pienoisen suostuttelun jälkeen. Sähkärit ovat saaneet laiteettua LED-valaisimet kattoihin, mitkä näkyvät myös tässä kuvassa.


Ylläolevat kuvat ovat kodinhoitohuoneen ovelta otettu. Kodinhoitohuoneeseen oli juuri laitettu laatat, joten en voinut mennä kuvaamaan pesuhuonetta, jossa on jo laatoitukset tehty. Kuvasta kuitenkin hieman näkyy pesuhuoneeseen, jos on lattia tummanruskea ja seiniin valitsimme suihkujen kohtaan beiget laatat ja muihin kohtiin valkoiset laatat. Kodinhoitohuoneen lattia on taas tummanharmaa, koska itse olen aina tykännyt kodinhoitohuoneista, joissa on käytetty valkoista ja harmaata värimaailmaa. Kodinhoitohuoneen kaapit tulevat meillä olemaan valkoiset ja taso harmaa.

Oikean puoleisessa kuvassa on kodinhoitohuoneen päätyseinästä kuva, jossa näkyy talon tekniikkakeskus. Meillä tuli johtoja ja putkia ihan älytön määrä, koska otimme taloautomatiikan ja nyt yhden seinän sisällä on tuommoinen johtohelvetti. Tämän seinän sisään pitää jatkossakin päästä käsiksi, joten tälle seinälle tilasimme Puustellilta sopivan kokoiset kaappien ovet, jotta seinä jäisi kauniin näköiseksi ja näyttäisi vain siltä, että siinä on kaappi.

Yläkerrasta en saanut tällä kertaa otettua kuvia, koska eilen ei voinut mennä yläkertaan maalauksen takia. Yritän ensi viikolla mennä ottamaan kuvia teille yläkerrasta, koska sielä on jo laitettua tapetit seinille :). 



Joku pyysi joskus, että ottaisin kuvia myös talomme ympäristöstä ja eilen nappasin kaksi kuvaa maisemista, mitkä näkyvät takapihalta. Näistä voitte päätellä kuinka maalla me oikein asumme...