torstai 29. tammikuuta 2015

Diegon postaus


Miu mau - nyt se olisi minun, eli César Romeron (kavereiden kesken ihan Diego) postausvuoro, koska äidillä on nyt niin kiire muuttohommissa. Kyllä äiti on minusta joskus täällä blogin puolella kertonut, mutta kerron nyt kuitenkin kuka minä komistus oikein olen. Elikkäs rodultani olen Maine Coon ja ikää minulle on kertynyt jo vähän päälle 2 vuotta! Tuntuu kuin mut olisi vasta eilen tuotu tähän äitin ja isin hullulaan. Meidän lauma on tosiaan vähän hullua porukkaa, koska noi mun veljet, Aatu ja Härski, saa jotain ihmeellisiä hepuleita joka päivä, mitä mä en ihan käsitä. Äiti ja isikin ovat hieman ihmeellisiä aina välillä. Varsinkin äiti - kuulisitte, kun se lässyttää mulle, ou God! Vaikka laumamme onkin hieman hullua sakkia, niin sovin hyvin joukkoon, koska itsekin saatan olla hieman hömelö. Tai ainakin isi ja äiti väittävät, etten ole ehkä se penaalin terävin kynä. Mitähän ne sillä meinaa?

Mutta anyways. Vaikka olenkin hölmö, niin voi jösses mä olen komea! Aina, kun meille tulee vieraita käymään, niin ne ei meinaa lopettaa minun komeuden kehumista. Ymmärtäähän tuon, että harvoin näin komeaa kaveria näkee. Usein vieraat myös päivittelevät kokoani, mutta me Maine Coonit olemme hieman isompaa sorttia. Joskus joku saattaa erehtyä kutsumaan minua läskiksi (VIRHE!), mutta onneksi äiti puolustelee minua ja kertoo sen oletetun läskin olevan lihasta. Enhän mä paina kuin 11kg. Kasvattajakin on kehunut kuinka minusta on kasvanut todella komea ja iso poika, joten en usko noihin läskiksi haukkujiin.


Vaikka olenkin komea kissa, niin en kuitenkaan voi mennä näyttelyihin kisaamaan, koska minun hännässäni on knikki. Knikki siis on sellainen mutka, mikä ei tosin näy minulla eikä haittaa millään tavoin. Se on vain sellainen pieni "kauneusvirhe". Toisaalta olen hyvin tyytyväinen tähän knikkiin, koska mä en kyllä jaksais aina lähtee johonkin näyttelyihin. Autossa matkustaminen ei haittaa, mutta kyllä mä mieluummin pysyn kotona. Äiti ja isikään ei välitä mistään näyttelyistä, joten tämä tilanne on meidän laumalle just hyvä. 

Mutta nyt mä meen huutelemaan äiskälle, että tulee avaamaan mulle suihkun vesihanan. Mähän en suostu juomaan vettä kiposta vaan haluan juoda juoksevaa vettä. Tässäkin on vielä omat pienet lisäsääntönsä, esimerkiksi veden pitää tulla ohuena ja pienenä nauhana. Enhän mä haluan kuitenkaan liiemmin kastua. 

Olipas kiva käydä vierailemassa äitin blogissa - katsotaan, jos mä saisin vielä joskus tulla kertomaan kuulumisiani tänne. Mau!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Aamu(päivä)kahvi uudesta mukista


Kirjoitin ensin otsikkoon Aamukahvi uudesta mukista, mutta ehkä tuo klo 11 nautittu kahvi ei ole enää aamukahvi... Varsinkin, jos sitä ennen on jo ehtinyt syömään aamupalan ja käymään salilla.

Mutta tosiaan muumimukikokoelmani täydentyi viime viikolla uudella Muumitalo-mukilla ja ai, että mä olen ihastunut tuohon mukiin! Muumitalo-muki on hyvällä tavalla erilainen kuin aikaisemmat muumimukit, minkä takia tämä muki nousikin yhdeksi suosikikseni. 


Aamupäivällä oli tosi kiva laittaa kahvinkeitin pöhisemään, kun sai kaataa kahvin uuteen mukiin. Aina, kun hankin uuden muumimukin, niin mun on aivan pakko päästä juomaan siitä mahdollisimman nopeasti kahvia ja saada näin ollen muki käyttöön. Moni kerää muumimukeja vain keräilymielessä, eivätkä käytä mukeja ollenkaan. Minä en ikinä tähän pystyisi, koska en näe siinä mitään järkeä, ettei mukia käytetä. Joillakin tämä toimii, mutta itse en voisi pitää näppejäni erossa näistä söpöistä muumimukeista :).

Minun piti ostaa tämä muki jo aikaisemmin, kun poikkesin siskoni kanssa Iittalan myymälässä, mutta nopeasti laitoinkin mukin takaisin hyllyyn nähtyäni hinnan. Iittalan myymälässä tämä kyseinen muki olisi rokottanut rahapussia melkein 20€ ja siskoni kertoi, että oli nähnyt mukia myytävän esimerkiksi Citymarketissa paljon halvemmalla. Onneksi kävin viime viikolla Tokmannilla, koska sielä tämä Muumitalo-muki oli vain vajaa 14€. Vaikka olenkin hulluna muumimukeihin ja niitä monta vuotta kerännyt, niin en kuitenkaan halua pulittaa niistä enemmän vain ostopaikan takia. 


Aamupäiväkahviani juodessa ehdin taas hetkeksi linnoittautua sohvan nurkkaan lukemaan ystäväni esikoiskirjaa - Jouluksi kotiin. Sain tämän lyhytromaanin jo viime viikolla ystävältäni, mutta viikonlopun kiireiden takia en ehtinyt kirjasta vielä paljoakaan lukea. Jos haluatte tukea aloittelevaa kirjailijaa, niin kannattaa hankkia tämä kauhuromaani omaankin kirjahyllyyn :) (googlettamalla löytyy). Teksti on ainakin minun mielestäni todella sujuvaa ja juoni nappaa lukijan hyvin mukaansa. Tämä lyhytromaani ei rahapussiakaan paljoa vaivaa, koska kirjan hinta on vain 10€.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Makoisat Hurraw!-huulirasvat

Blogista tuli pidettyä parin päivän tauko kaikkien sattumusten kautta. Sunnuntaina minulla meni koko päivä tontilla siivoillen ja saatiin jopa jo sohvakin kasattua olohuoneeseen. Illalla piti blogia kirjoittaa, mutta minulla oli viideltä vielä yksi kokous, jossa vierähti kolme tuntia. Maanantai ei taas ollut ihan minun päiväni ja Instagram seuraajani saattoivatkin nähdä kuvan, mikä selittää sen, etten ehtinyt koneen äärelle. Instagramissa minut löytää nimimerkillä lillil89, joten käy kurkkaamassa, mikä aiheutti minulle hieman päänsärkyä ja muutaman kirosanan.


Kun tilasin Pretty.fi-sivulta Sleekin luomiväripaletin, niin minun oli samalla myös pakko klikata ostoskoriin paljon hehkutettuja Hurraw!-huulirasvoja. Olin ajatellut, etten ainakaan vielä näitä huulirasvoja tilaa, koska juuri olin ostanut kaksi uutta Baby Lips-huulirasvaa. Luin kuitenkin jostain kommentin, että Hurraw!-huulirasvat jyräävät sata-nolla Baby Lips-huulirasvat, joten minunkin mielenkiintoni heräsi. Olen tykästynyt Baby Lips-rasvoihin ja mietinkin mielessäni voisiko nämä Hurraw!-rasvat kiilata niiden ohi.

Viime viikon maanantaina tilaus vihdoin saapui ja heti aloin testailemaan kolmea huulirasvaa, mitkä olin tilannut. Rakastan ylikaiken appelsiinin makua, joten ensimmäisenä lähdin testaamaan appelsiinin makuista huulirasvaa. Heti ensimmäisen levityksen jälkeen tajusin, että appelsiinin maku on todella voimakas ja ihan kuin huulilla olisi maistunut appelsiini mehujää. Jäätelöhimo ja muistot kesästä ei ole kiva yhdistelmä näin tammikuussa.

Seuraavana testasin limen makuista huulirasvaa ja tämäkin kolahti minuun heti! Limen makuisesta huulirasvasta minulla tuli ensimmäisenä mieleen sen maun ja tuoksun perusteella Jelly Bean-karkit. Loppuilta kuluikin kauheassa karkkihimossa ja en vain saanut karkotettua mielestäni Jelly Bean-karkkeja. Nämä Hurraw!-huulirasvat ovatkin hieman pahoja siitä, että ne ovat niin maukkaita :).

Klikkasin vielä ostoskoriin jokerina mantelin makuisen huulirasvan, mikä oli tosi paha pettymys. Kun avasin ensimmäisen kerran huulirasvan korkin, niin nenääni pöllähti liiman haju. Levitin kuitenkin rohkeasti huulirasvaa huulilleni ja hyi - se maistuikin liimalle! Mun oli pakko antaa Kimmollekin huulirasva testiin, koska aloin epäilemään, ettei se oikeasti voi haista ja maistua pahalle liimalle. Kimmokin totesi huulirasvan haisevan liimalle, eikä suostunut testaamaan sitä huulille. Luulenpa siis, että mantelin makuinen huulirasva jää hyvin vähälle käytölle. 

Nämä makoisat Hurraw!-huulirasvat antavat myös makuelämyksensä lisäksi hyvän kosteuden huulille, mikä kesti pitkään. Joudun siis nyt itsekin myöntämään, että kyllä Hurraw! voittaa Baby Lipsin mennen tullen.

Oletko sinä testannut Hurraw!-huulirasvoja ja oletko löytänyt jo suosikkisi? Minun suosikkini näistä kolmesta on ehdottomasti appelsiinin makuinen huulirasva.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Sleek testissä

Huomenta! Toivottavasti te vietätte rauhallista ja vapaata viikonloppua - itselläni menee koko viikonloppu taas talolla siivoillen. Klo 5:50 herätys ei tänään oikein meinannut maistua millään ja olisinkin voinut nukkua vielä monta tuntia. Onneksi uurastus viikon päästä palkitaan, kun pääsemme muuttamaan ja jälleen viikonloput ovat meilläkin vapaana :).

Viikolla esittelin teille uuden luomiväripalettini, Sleekin Storm-paletin. Heti seuraavana päivänä minun piti testata tätä todella hyvän oloista palettia ja voi, että! Tästä luomiväripaletista taisi tulla minun lempparini!

Moni pidempi aikaisempi lukijani varmaan veikkasi mielessään, että tulisin testaamaan ensimmäisenä paletin ylärivistöä, eli hempeitä ruskean sävyjä. Päädyin kuitenkin tekemään hieman tummemman silmämeikin tällä kertaa, koska paletista löytyi juuri sopivan sävyinen harmaa, mikä mätsäsi kivasti asuuni.

Ehdin ottamaan meikistä kuvat vasta hämärän aikaan, kun pääsin Tampereelta kotiin, joten kuvien valo ei nyt ole täydellinen. Hämärässä kuitenkin sain yllättävän hyvin luomivärit oikeanlaisiksi ja sävyisiksi kuviin.



Silmän sisänurkkaan laitoin Sleekin luomiväripaletin ylärivistä vaaleinta sävyä, jolla myös häivytin hieman ulkonurkkaan tullutta harmaata. Nämä sävyt sopivat todella kivasti toisiinsa ja veikkaan, että tuo paletin vaalein sävy tulee olemaan minulla eniten käytössä, kun se sopii niin monen kanssa yhteen. 

Luomivärit pysyivät hyvin koko päivän vaikka en aamulla muistanut meikatessani pohjustaa luomia. Usein luomivärit varisevat ripsarin kanssa päivän mittaa poskille, mutta tätä en ainakaan nyt ensimmäisellä testailulla huomannut. 

Eilen myös kokeilin paletin vaaleanruskeaa sävyä (ylärivin kolmas sävy) hieman neutraalimmassa meikissä ja pidin tästäkin sävystä todella paljon. Usein arkimeikissä en jaksa kikkailla usean eri sävyn kanssa ja ajattelinkin, että tämä sävy voisi yksinäänkin riittää hyvin pelkistetyssä meikissä. Niin se kyllä riittikin ja vaaleanruskeassa luomivärissä taas tuli selväksi kuinka hyvä pigmentti näissä Sleekin luomiväreissä onkaan :). Valitettavasti en tästä meikistä muistanut ottaa eilen kuvaa, mutta olen varma siitä, että blogiin tulee jatkossa meikkipostauksia, joissa yhtenä osana on tämä Sleekin aivan ihana paletti :).

perjantai 23. tammikuuta 2015

Uudet Nomination palat

Kerroinkin teille aikaisemmin, että viime perjantain shoppailureissulla hankin uusia Nomination paloja rannekoruani koristamaan. Sain Nomination rannekorun Kimmolta yhtenä syntymäpäivälahjana lokakuussa, mutta vielä en ollut ehtinyt hankkimaan koruun yhtäkään palaa.

Koruliikkeessä oli meneillään tarjous, jossa saisi kolme Nomination palasta hankittua vain kahden hinnalla, joten en voinut tätä tarjousta ohittaa. Minulla oli kaksi palaa tiedossa, jotka haluan ehdottomasti rannekoruun hankkia, mutta jo pelkästään näiden kahden palan yhteishinta ei oikein houkuttanut. Päädyinkin tällä kertaa hankkimaan suosikkipalani Nomination paloista ja kaksi halvempaa palaa.




Olin jo mielessäni miettinyt hieman rannekorun värimaailmaa ja tämän pohjalta valitsin palaset. Lempivärini on tumman violetti ja tykästyinkin ensisilmäyksellä lilaan zirkoniaan, jossa on kaunis hopeareunus. Pidän koruissa eniten hopeasta, joten aion rannekoruun kerätä jatkossakin hopeareunuksisia paloja ja voi olla, että näitä liloja zirkoneita eksyy enemmänkin Nomination rannekoruuni :).

Violetti tulee olemaan rannekorun väriläiskä, joten halusin sen kaveriksi kaikkeen sopivat mustan ja valkoisen. Palavalikoimasta löytyi kaunis valkoinen neliapila ja yksinkertainen musta rengas. Nämä kaksi palaa ovat niin mua kuin vain voi olla ja molemmat sopivat hyvin hieman rock-henkiseen, tummaan Nomination rannekoruun.

Nyt rannekoruani koristaa nämä kolme uutta ja kaunista palasta. Ainut ongelma nyt on, että tekisi mieli ostaa heti uusia paloja rannekoru täyteen, mutta nyt pitää kyllä malttaa mieleni ja antaa rannekorun valmistua pikkuhiljaa :).

Näiden Nomination palojen kuvaaminen meinasi alkuun olla hieman hankalaa niiden pienen koon vuoksi. Hetken aikaa kaivelin kameralaukkua ja löysin loitonnusrenkaat avuksi kuvaamiseen. Oli todella kiva pitkästä aikaa testailla kuvaamista loitonnusrenkaiden avulla ja näistä pikkuisista paloista sain suht hyvät lähikuvat otettua. Taas huomasi kuinka valokuvaamistakin pitää treenata säännöllisesti, koska hieman oli muistelemista kuinka kuvaaminen onnistuukaan loitonnusrenkailla :).

torstai 22. tammikuuta 2015

Minun keskiviikkoni

Keskiviikko meni hurjan nopeasti ohi, mutta paljon se piti sisällään. Aamulla sängystä nouseminen teetti hirveästi vaikeuksia vaikka olin kuitenkin nukkunut yli kahdeksan tunnin yöunet. Yli puolen tunnin torkuttamisen jälkeen nousin kuitenkin ylös, koska tajusin, että minulla tulee pian kiire. Olin sopinut ystäväni kanssa, että menen aamupäivällä käymään hänen luonaan, kun hänellä vihdoinkin oli arkivapaa. 


Naaman laitoin nopsaan kuntoon, mutta ehdin kuitenkin kokeilla uutta Sleekin luomiväripalettia, josta kerroinkin teille viime postauksessa. Sain loihdittua itselleni kivan silmämeikin, mikä ei kuitenkaan ollut arkeen liian yliampuva.

Ystäväni luona vierähti melkein kolme tuntia aikaa ja kolme kupillista kahvia. Nyt on ollut todella vaikea nähdä ystäviä, koska talo on syönyt suurimman osan ajastamme. Tämä viikko on kuitenkin ollut kiva, kun sain yhteen viikkoon sisällytettyä kahden ystävän näkemisen :).



Ennen kuin lähdin kotiin ajelemaan, poikkesin Linnainmaan Prismassa ruokakaupassa. Lähti Prismasta matkaan myös Carcassonnen peruspeli ja mielessäni toivoin, että illalla ehdittäisiin ottamaan Kimmon kanssa pienet Carcassonne matsit.

Kotiin päästyäni Kimmo teki meille pitkästä aikaa ruokaa pienen pakottamisen jälkeen ja voi, että oli kiva syödä toisen tekemää ruokaa - vaikkakin ruoka oli vain kanaa ja makaronia :). Ruoan jälkeen sain Kimmon suostuteltua yhteen Carcassonne peliin, mitä hakkasimmekin melkein kaksi tuntia. Jos sieltä ruudun takaa löytyy lautapelien ystäviä, niin ehdottomasti suosittelen hankkimaan tuon Carcassonnen. Omasta mielestäni se on parhain lautapeli, mitä on tehty.


Pelin jälkeen kävimme vielä talolla katsomassa, mitä putkimies oli saanut aikaan. Kylpyhuone näytti jo täysin valmiilta, kun sinne oltiin eilen saatu laitettua suihkut paikoilleen. Kylpyhuonehan on jo valmis, mutta vielä muuton jälkeen kiinnitämme suihkun seiniin hyllyköt, mitkä tuovat hieman lisää ilmettä kylpyhuoneeseen.

Loppuilta meni rentoillen sohvalla ja Diegon touhuille naureskellen. Ylläolevassa kuvassa Diego haki Panda-lelun lelukopasta ja pesi lelua melkein puoli tuntia.

Siinä oli minun keskiviikkoni. Päätin tehdä välillä hieman tavallisemman päivä kanssani-postauksen, eli kertoen vain päivän tekemiseni yksinkertaisesti. Alkuun mietin, jos olisin tehnyt päivä kanssani videolla-postauksen, mutta heti aamusta lähtien unohdin ottaa videonpätkiä. Minkälaisista päivä kanssani-postauksista te pidätte?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Täydellinen luomiväripaletti

Pahoittelen heti alkuun, että tällä viikolla pukkaa muutama ostospostaus, joten jos et tämän tyyppisistä postauksista pidä, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Olen hankkinut nyt pari uutuutta kosmetiikan saralla ja nämä kaikki ovat esittelyn arvoisia. Haluan myös mahdollisimman nopeasti tehdä uusista hankinnoista postauksen blogiin, koska yleensä hankintojen esittely jää, jos pitkittää postauksen kirjoittamista. 

Viime viikolla tutkailin pitkästä aikaa Pretty.fi-sivuja, jos sinne olisi tullut uusia meikkejä mitä voisin hankkia. Olen jo pitkään katsellut Sleekin luomiväripaletteja ja vihdoinkin sain aikaiseksi tilata sellaisen itselleni. Tilasin vain yhden paletin tällä kertaa ja valitsin kokeiluun Storm-paletin. Näitä Sleekin i-Divine paletteja on jo pitkään kehuttu, joten näiden kuulemieni kehujen perusteella uskalsin laittaa tilauksen menemään.


Storm-paletissa on 12 luomivärisävyä, joista löytyy esimerkiksi ylärivin hennot sävyt ja alarivin vahvemmat sävyt. Luomivärit näyttivät todella hyviltä ja laadukkailta heti, kun paletin aukaisin ensimmäistä kertaa. Testailin eilen miltä luomivärit näyttävät iholla ja nappasin kokeilustani myös kuvankin.


Heti testailun jälkeen sain todeta, että luomivärit ovat todella pigmenttisiä ja niiden koostumus on loistava. Yleensä tämmöisissä suuremmissa paleteissa on aina puolet sellaisia sävyjä, että tietää heti niiden jäävän käyttämättä. Vaikka suosinkin arkimeikissäni hyvin neutraalejaa luomivärejä, niin silti voin kuvitella yhdistäväni kaikkia tämän paletin sävyjä arkimeikkiini. Sävyt ovat kauniit, ei yliampuvat. Tällä Sleekin paletilla saa varmasti myös upeat silmämeikit tehtyä juhliin.

Nyt lähden loihtimaan tämän päivän meikkiä ja Sleekin paletti lähtee ensimmäistä kertaa kokeiluun :). Joko arvaatte, mitä sävyjä aion ensimmäisenä kokeilla?

Oletko sinä kokeillut Sleekin luomivärejä?

 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Perjantain ostokset

Huomenta muruset! Sain kuin sainkin eilen kuvattua perjantaiset ostokseni valoisalla ajalla. Kuvaustilanne oli hieman koominen ja minua vieläkin hieman naurattaa, että mitä sitä ihminen tekeekään, että saa hyvät kuvat blogiin. Ulkona oli suht valoisa sää lumen ansiosta, mutta valoa ei tullut riittävästi sisälle, että olisin voinut kuvata ilman keinovaloa. Päätinkin, että minähän kuvaan ostokset ulkona luonnonvalossa vaikka mikä olisi. Pakkasin ostokset ja kameran kassiin, otin kainalooni lampaantaljan kuvausalustaksi ja otin vielä pyyhkeenkin matkaan. Nyt moni varmasti ihmettelee, että mitä ihmettä minä tällä pyyhkeellä oikein tein, kun ostoksia piti kuvata. Noh painelin ulos ja valitsin valoisan paikan. Heitin hangen päälle pyyhkeen, ettei lampaantalja kastu. Noin - kuvauspaikka oli valmis ja ei kun kuvia räpsimään. Onneksi kukaan ei mennyt meidän mökin ohitse, koska olin varmasti aikamoinen näky.

Mutta nyt niihin itse ostoksiin :).



Glitterissä en ole hetkeen poikennut, joten mun oli pakko mennä katsomaan, jos löytäisin jotain alehyllystä. Silmäni osuivat ensimmäisenä valko-kultaiseen rannekoruun, missä komeili -75% alennustarra. Rannekorun alkuperäinen hinta oli 19,90€ ja nyt hintaa oli vaivaiset vajaa 5€. Mun oli pakko ostaa tämä rannekoru, koska minulla ei paljoakaan ole vaaleita sävyjä tämän hetkisissä rannekoruissani. Hinta toki oli myös ratkaiseva tekijä - en ehkä olisi tätä korua ostanut ilman alennusta.

En ole vielä koskaan ostanut sormikkaita, joilla voi käyttää kosketusnäyttöjä. Aina nämä sormikkaat ovat jääneet huomaamatta ja ne eivät ole olleet must have-listalla. Siskoni huomasikin sormikkaat Glitterissä ja päätin ne nyt vihdoinkin ostaa itselleni. Nämä sormikkaat ovat kyllä kätevät lenkilläkin, kun enää ei tarvitse repiä ensin hanskoja pois kädestä, että voi tsekata kännykän.


H&M:stä löysin todella kivan raitapaidan, jossa hihat on käännetty valmiiksi kyynärtaipeen kohdalle. Paita oli aivan ihanan rento päällä ja noh, raitapaidat ovat aina mielestäni ihania :). Tämä paita ei ollut alennuksessa, mutta hintaa oli vain vajaa 15€. Hinta ei siis suurta lovea rahapussiin tehnyt, mutta nyt vaan toivon, ettei paidan laatu olisi mitään huonointa mahdollista.

Koruliikkeessäkin poikkesin, kun siskoni huomasi siellä olevan Nomination palat osta 3, maksa 2-tarjouksessa. Kolme palasta lähti koristamaan Nomination rannekoruani, mutta niistä lisää myöhemmin - en nimittäin eilen niitä muistanut kuvata :).

Aloin miettimään, että tänä vuonna olen ollut hyvin maltillinen alemyyntien suhteen. Yleensä olen heti kärppänä paikalla, kun alet alkaa ja ostoksiakin tulee tehtyä ihan hirveästi. Tänä vuonna olen kuitenkin netistä ostanut vain muutaman vaatekappaleen hyvillä alennuksilla ja nyt tuon Glitterin rannekorun. Lähtikö teillä lapasista tänä vuonna alemyynneissä? :)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kiireinen, mutta onnellinen

Niinhän siinä kävi, etten ehtinyt kuvata perjantaisia ostoksiani valosana aikana, joten tänään otan uuden yrityksen aamusalin jälkeen. Kiirettä tosiaan riittää hyvin monella rintamalla, joten ajattelin hieman tulla kertomaan teille kuulumisiani. Instagram-kuvat pamautan samaan postaukseen, koska en ole ehtinyt järkkärillä kuvailemaan nyt yhtään.


1. Jokereiden peliin lähdössä. 2. Pipopää muuttoapurina. 3. Uskaltauduin lenkille hyytävänä pakkaspäivänä. 4. Viime perjantaina shoppailemaan lähdössä.

Pari viikonloppua on nyt mennyt tontilla siivoillessa ja talo näyttää jo oikeasti kodilta vaikka huonekaluja ei vielä olekaan paikoillaan. Vielä tänä viikonloppuna menemme anopin kanssa siivoamaan alakerran ja sitten loppusiivoukset on tehty. 

Viimeinen päivä tätä kuuta luultavasti teemme muuton taloon, joten kiirettä pitää, että ehdimme talon saada siihen kuntoon. Paljon ei ole enää jäljellä, mutta kyllä kaikessa listotuksessa ja kaappien laitossa menee aikaa, kun omalla porukallamme olemme niitä tehneet. En osaa edes kuvailla kuinka hyvä fiilis meillä on tällä hetkellä, kun tiedämme, että ihan kohta pääsemme muuttamaan. Eniten odotan sitä, että tämä kiire loppuu ja viikonloppuja ei tarvitse enää miehenikään viettää raksalla vaan ehdimme oikeasti tekemään jotain yhdessä. 

  
 1. Nirsona ihmisenä olen puputtanut tonnikalasalaattia, mikä alkaa tulla jo korvista pihalle. 2. Pirkkalan kinkissä syömässä. 3. Blenderillä olen loihtinyt yksinkertaista, mutta aivan ihanan makuista vadelmasmoothieta. 4. Suklaa-hasselpähkinämuffinssit.

Työrintamallakin on hieman jo tapahtunut, kun olen alkanut suunnittelemaan käyntikortteja, jotka ovat enää loppuviilausta ja tilausta vailla. Mainoslappujen suunnittelun aloitan luultavasti tällä viikolla. Olen tosiaan hierontahommia aloittelemassa ja innolla odotan, että työt alkaisi. Kotona on ollut mukavaa, mutta oikeasti kaipaan kunnon rytmiä ja työtä arkeen. Meillä on onneksi niin hyvin asiat, ettei ole päivän päälle, koska aloitan työt. Ajattelimmekin, että suoritamme muuton nyt rauhassa pois alta ennen kuin aloitan työt. Luultavastikin työt alkaa helmikuun tai maaliskuun aikana :).


1.-2. Jokerit-SKA. 3. Lautapeli-ilta. 4. Uusimmissa lehdissä alkaa olla ihanaa kevätfiilistä.

Kiireen lomassa minua on harmittanut ihan hirveästi, kun en ole kerinnyt tai jaksanut panostaa liikuntaan ja terveelliseen syömiseen niin paljon, kuin haluaisin. Salilla ja lenkillä on tullut käytyä, mutta varsinkin lenkkiä minun pitäisi saada mahdutettua enemmän viikkoihini. Olenkin asettanut itselleni mielessäni tavoitteen, että muuton jälkeen alan panostamaan enemmän liikuntaan ja samalla teen siitä monipuolisempaa. Terveellisempää kevättä siis odotellessa :).


1. Vajaan tunnin lumityöt tehty. 2. Netflixiä ei pysty nykyisin katsomaan ilman, että Diego tulisi edes kerran telkkarin eteen. 3. Lenkkimaisemat. 4. Salilla.

Vaikka arki onkin tällä hetkellä todella hektistä, niin silti minulla on todella onnellinen olo tällä hetkellä. Tämä vuosi näyttää kaikin puolin todella hyvältä vuodelta. Uusi talo tuo tottakai paljon onnellisuutta, mutta niin myös esimerkiksi matkasuunnitelmat. Olemme suunnitelleet alkusyksylle matkaa, mutta lopulliset suunnitelmat teemme muuton jälkeen, kun kummallakin on aikaa keskittyä matkasuunnitelmiin. Matkasta ja kohteesta siis enemmän ensi kuussa :).


1. Salilla reenipäiväkirja on aina kovassa käytössä. 2. Sain ikuistettua Diegon rennot tunnelmat. 3. Lenkillä auringonnousun aikaan. 4. Yläkertaa siivouksen jälkeen.

Mutta nyt minun on aika lähteä salille, joten oikein ihanaa maanantaita kaikille! :)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Perjantain shoppailuasu


Takki / Jacket - H&M
Huivi / Scarf - Gina Tricot
Paita / Shirt - Vero Moda
Laukku / Bag - Guess
Farkut / Jeans - H&M
Kengät / Shoes - Nelly

Perjantaina suuntasimme Kimmon kanssa Tampereelle, jossa menikin koko päivä. Suunnitelmissa oli ensin suunnata IKEA:n, jonka jälkeen lähtisimme Lielahteen siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa. Kimmo ja siskoni poikaystävä menivät ostamaan meidän taloon telkkarit, kaiuttimet yms. ja minä ja siskoni menimme tekemään muita ostoksia siksi aikaa. Päivän asun piti olla sellainen, että tarkenee kulkea ulkona loskasäässä, mutta asun pitää myös olla tarpeaksi kevyt, että pystyy kaupoissa pyörimään pidemmän aikaa. Paidaksi valitsinkin ohuen harmaan neulepaidan, minkä uskoin soveltuvan kylmään, että lämpöiseen. No Lielahden kauppakeskuksessa oli aikas kuuma, joten viiletinkin menemään kaupoissa ilman takkia. Ulkona taas tuntui, että vaatetta on liian vähän päällä, kun tuuli sen verran paljon. Talvella on kyllä todella inhottavaa käydä shoppailemassa, kun aina on joko liian kuuma tai liian kylmä.

Käskin Kimmon ottaa nopsaan nämä kuvat siskoni luona ja oikeasti kuvia otettiin reilun minuutin ajan. Ensin näytti, että kerrostalon pihalla olisi hyvinkin rauhallista, mutta heti, kun otimme kameran esiin, niin jokaisen nurkan takaa alkoi ilmestyä ihmisiä. Olen tottunut, että otamme täällä korvessa kuvia, joten minähän menin ihan paniikkiin tästä ihmismäärästä. Muutaman kerran jouduin Kimmolle sähisemään, että kamera pois, kun tuolta tulee joku mies. Kadehdin kyllä niitä ihmisiä, jotka eivät välitä siitä näkeekö joku, kun keikistelet kameran edessä. Kameran edessä oleminen on muutenkin itselleni niin vaikeaa, niin en kaipaa siihen enää lisä silmäpareja pällistelemään. Ehkä tähänkin asiaan totun jossain vaiheessa :).

Ostoksia tuli tehtyä ihan hyvin, joten katsotaan, jos saisin ne kuvattua tänne bloginkin puolelle vielä tässä viikonlopun aikana :). Tämä päivä menee tontilla taas siivoillen anopin kanssa, mutta huomenna vietän kyllä lunkin sunnuntain. Kuinkas teillä viikonloppu kuluu? :)

 

perjantai 16. tammikuuta 2015

Tammikuun LivBox


Äsken otsikkoa kirjoittaessani jouduin miettimään, että mikäs kuukausi nyt oikein. Jotenkin mulla on aivan sekaisin päivät, viikot ja nähtävästi myös kuukaudet. Olen selvästi jo siirtynyt mielessäni lähemmäksi kevättä :).

Toissapäivänä posti kiikutti jälleen kuukauden LivBoxin minulle. Postitäti oli todella ihana, kun hän toi minulle tämän paketin ovelle asti, kun näki, että olen kotona :). Sanoi, että toi sen, ettei minun tarvitse postiin lähteä. Tämä postitädin pieni hyvä teko piristi ihan älyttömästi päivääni :).

Mutta mitäpäs sieltä tammikuun boxista tulikaan... LivBoxin tiimi oli koonnut sisällön ajatellen ihon ja hiusten hoitoa. Itsellänikin tähän aikaan vuodesta on kaikista eniten tarvetta ihonhoitotuotteille, koska ihoni ei rakasta näitä lämpötilojen vaihteluja ja heti ilmoittaa sen kuivumisellaan. 

Hiustenhoitoon löytyi Cutrinin Chooz Multivolumizer, eli hiusten monitoimituuheuttaja. Tykkään todella paljon Cutrinin tuotteista, joten innolla odotan tämän testailua. Hiukseni menevät aina lättänäksi, joten toivon, että tämä tuote toisi sitä tuoteselosteen lupaamaa volyymia ja rakennetta.

Boxista löytyi Rimmelin 9 in 1 BB-voide, mitä heti aloin pelonsekaisin tuntein tutkimaan. Olen löytänyt yhden BB-voiteen, mikä on tarpeeksi vaalea iholleni (Dermosilin Aina-voide), joten tämän takia pelkäsin Rimmelin BB-voiteen olevan liian tumma. Eilen kokeilin BB-voidetta ja se oli ihan inasen liian tumma minun iholleni. Hetken aikaa mietin pitäisinkö voiteen vai en, mutta olen niin tyytyväinen Aina-voiteeseen, etten tulisi Rimmelin voidetta käyttämään. Tämä voide löysikin heti uuden kodin, kun lupasin viedä tämän ystävälleni :).

LivBoxin mukana tuli Lumenen Ultra Sensitive rauhoittava ja kosteuttava naamio, mistä juuri luin Nooran blogista. Tuote kuulosti niin hyvältä, että päätin hankkia sen itselleni. Onneksi en vielä ehtinyt kauppoihin, koska nyt sain tämän kasvonaamion boxin mukana! :) Tämän kasvonaamion laitan heti huomenna testiin suihkun jälkeen :).

Suurinta ihmetystä tuotti Philosophyn kuorinta-aine. Ihmetys tuli vain sen takia, koska aine oli niin ihmeellisessä testipakkauksessa. Tosi usein saan tämmöisiä testipakkauksia voiteista eri tilausten yhteydessä ja suurin osa näistä jää aina käyttämättä. Pakkaus ei ole mielestäni hyvä, koska pakkauksissa on yleensä pariin kokeiluun ainetta. Pakkausta ei saa enää uudestaan kiinni ja monta kertaa mulla on tämmöinen pakkaus kaatunut ja vuotanut lavuaaritasolle. Kuorintavoiteita minulta ei paljoakaan löydy, joten ehdottomasti kuitenkin testaan tätä Philosophyn kuorinta-ainetta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, boxista löytyi La Roche-Posayn Lipikar Baume AP+-voide, mikä vahvistaa ja tasapainottaa ihon suojakerrosta. Tämän voiteen kerrotaan sopivan esimerkiksi erittäin kuivalle iholle, joten tämän takia innostui tästä tuotteesta. Niin kuin sanoin, niin kasvojeni iho on todella kuiva tällä hetkellä ja vielä mikään kokeilemani tuote ei ole vähentänyt kuivuutta. Tämän tuotteen aion myös ottaa heti testiin Lumenen kasvonaamion rinnalle. 

Mitä mieltä te olitte tämän kuun LivBoxista? :)

torstai 15. tammikuuta 2015

Pandoran kaunis korulipas



Tässä tulisi nyt toinen arvontavoittoni, minkä voitin Siljan blogista. Voitin kauniin vaalean Pandoran korulippaan ja ja mustan nahkaisen Pandoran rannekorun. Rakastan koruja ylikaiken, mutta tätä arvontavoittoa ennen en omistanut yhtään Pandoran korua. Olen usein Pandoran koruja ihastellut, mutta aina niiden hankkiminen on jäänyt. Tämä arvontavoitto olikin ihana, kun korulippaan lisäksi sai tuon rannekorun, johon voin alkaa Pandoran heloja keräämään :).

Korulipas on todella tilava ja sinne saa hyvin tulevat helat järjestykseen, koska lippaassa on omat "tangot" heloille. Lippaaseen saa mahtumaan myös hyvin esimerkiksi sormuksia, kaulakoruja tai muita rannekoruja. 


Omistan jo todella monta korulipasta, mutta tämä on ehdottomasti parhain korulipas, mitä minulla on. Se on jämäkkä ja korulippaan pinta on sellaista materiaalia, ettei siihen jää esimerkiksi sormenjälkiä. Minulla nimittäin on monta korulipasta, joiden kannessa on lasi ja tämä onkin aiheuttanut monta kertaa ärsytystä, koska lasi menee niin nopeasti likaiseksi.

Tämä arvontavoitto oli hauska sattuma, koska olin juuri joulukuun alussa tutkinut Pandoran kotisivuja ja suunnittelin jopa oman Pandoran rannekorun suunnittelutyökalulla :). Nyt voinkin alkaa pikkuhiljaa hankkimaan heloja, joita jo aikaisemmin ihastelin Pandoran kotisivuilla :).

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

10 Facts


Heippa! Mulla tuli viime viikolla mieleen, että voisin tehdä taas jonkinlaisen postauksen minusta itsestäni ja kertoa asioita, mitä ei täällä blogin puolelle ehkä ole tullut kerrottua aikaisemmin. Kauhean henkilökohtaisuuksiin en tietenkään mene, mutta joitakin ihan perus asioita ajattelin itsestäni kertoa :). Elokuussa tein viimeksi Something about me-postauksen, josta löytyy paljon asioita minusta. Yritän nyt hieman silmäillä samalla tuota postausta, ettei tämä postaus ole samojen asioiden toistoa :). Elokuun lista oli jo niin kattava, että päätin nipistää tähän postaukseen 10 asiaa itsestäni.

1. Kaupassa en ikinä ota ensimmäisenä rivissä olevaa tuotetta, esimerkiksi en voi ottaa ensimmäistä lehteä vaan otan samaisesta lehdestä takimmaisen kappaleen. Sama pätee maitopurkkeihin yms.

2. Koen todella helposti huonoa omatuntoa, jos en olekaan toteuttanut päivän treenejä vaikka olin jo suunnitellut ne kalenteriin. 

3. Teen todella harvoin harkittuja ostoksia. Tarkoitan tällä, että en tsekkaa netistä kallista merkkilaukkua ja säästä tuohon yksilöön kuukausi tolkulla, että saisin sen omakseni. Ostan sen tuotteen, josta pidän ja sillon, kun minulla on siihen juuri sillä hetkellä varaa.

4. Olen todella huono säästämään suuria summia rahaa. Tämän takia minulla on ollut jo monta vuotta säästötili, johon menee joka kuukausi automaattisesti 30€. Matkakassaan heitän aina kolikoita ja hyvin harvoin raaskin sinne laittaa seteliä rahapussistani.

5. Jos olen hermostunut, niin alan usein puhumaan todella paljon ja nopeasti. Jälkeenpäin mietin, että muutaman asian olisi voinut jättää kertomatta.

6. Autossa kuuntelen aina Voicea ja, kun iltapäivällä tulee Alias-kisa, niin arvuuttelen ääneen etsittyä sanaa.

7. Tykkään pelata ihan hirveästi lautapelejä.

8. Mulla tulee usein pitkiä kausia, etten käytä luomivärejä ollenkaan. Sitten, kun tauon jälkeen päätänkin laittaa luomiväriä, niin meikkaaminen tuntuu älyttömän pitkältä ja turhauttavalta hetkeltä.

9. En huolehdi ihostani niin hyvin kuin pitäisi vaikka omistankin kaikki maailman putelot ja voiteet.

10. Lenkillä mun on pakko kuunnella musiikkia ja, jos olen sattunut unohtamaan soittimen kotiin, niin lenkki tuntuu hirveältä pakkopullalta.

Tykkään itse lukea tämmöisiä Facts about me-postauksia ja olisikin kiva, jos linkittäisitte minulle tämmöisiä postauksia, jos teidän blogistanne näitä löytyy :)

tiistai 13. tammikuuta 2015

Safkaa

Joulukuussa pyöri blogeissa paljon arvontoja ja minuakin lykästi kahdessa arvonnassa. Tässä olisi nyt toinen arvontavoittoni.


Nooran pitämästä arvonnasta voiton Alexander ja Hanna Gullichsen Safkaa - Maanantaista perjantaihin-kirjan, mikä saapui minulle viime viikolla. Olen selaillut kirjaa nyt joka päivä ja muutaman reseptin olen heti löytänyt, mitä on pakko kokeilla niin pian kuin mahdollista. 

Olen paljon lukenut Gullichseiden aikaisemmasta kirjasta, Safkaa - Parempaa arkiruokaa, mitä on kehuttu todella paljon. Hankin tämän kirjan myös ystäväpariskunnalleni tuparilahjaksi, koska kirjakaupassa selaillessani Parempaa arkiruoka-kirjaa, totesin sen olevan erinomainen kokkausta rakastaville ihmisille. Maanantaista perjantaihin-kirja on hyvin samaa linjaa oleva reseptikirja ja kirja sisältää loistavia ja helppoja ohjeita. 

Nämä kirjat ovat mielestäni hyviä myös ihmisille, jotka eivät ole mitään maailman parhaimpia kokkeja - esimerkiksi minä :). Osaan tehdä joitakin ihan tavallisia kotiruokia, mutta nyt on kiva alkaa opettelemaan uusia ohjeita, että nämä minun kokkaustaitoni hieman laajenisivat :). Varsinkin kanakeiton ja nakkikastikkeen haluaisin opetella ensimmäisenä kirjan ohjeista. Olen yrittänyt vältellä kastikkeiden tekoa, koska ne eivät oikein ikinä ole onnistuneet. Safkaa-kirjassa kuitenkin oli suht helpon kuuloinen nakkikastikkeen ohje, minkä toivon minultakin onnistuvan :).



Gullichseiden Safkaa-kirjat ovat todella upeita jo kuviensa takia ja minulla kului pitkä tovi, kun ihastelin kirjan kuvia. Myös teksti on ihanan rentoa ja hieman huumoriakin löytyy joistain kohdista. Voisinkin hyvin kuvailla tätä kirjaa hyvän tuulen reseptikirjaksi.


Mieheni on joskus aikoinaan käynyt ravintolakokin koulutuksen, joten häneltä varmasti saan apuja näiden ruokien toteuttamisessa. Ajattelin myös houkutella hänet vaikka viikonloppuisin tutkimaan tätä kirjaa kanssani, jos yhdessä tekisimme joitakin ruokia. Mielestäni toisen kanssa ruoan tekeminen on niin paljon mukavempaa kuin yksin, koska ruoanlaitto ei tunnu sillon pakkopullalta :).

Löytyykö teidän kirjahyllyistänne jo nämä Safkaa-kirjat?

Mangon paita


Paita / Shirt - Mango
Huivi / Scarf -Gina Tricot


En tiedä muistatteko, kun syksyllä tein tilauksen Booztilta ja tilasin tämän kuvissa näkyvän Mangon paidan. Paitaa ei ole näkynyt ostosten esittelyn jälkeen blogissa, koska se päätyi eilen vasta ensimmäistä kertaa päälleni. 

Aamulla olin tekemässä lähtöä kampaajalle ja mittari näytti hirveitä pakkaslukemia. Kiireessä löysin tämän Mangon paidan, mikä oli tähän hätään paksuin paita, mitä löysin. Heti, kun laitoin sen päälleni, niin mua alkoi ahdistamaan. Kerroin ostospostauksessa, että paidan pituus ei miellytä mua, eikä se miellyttänyt eilenkään. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, että päätin sietää tätä paitaa muutaman tunnin. 

Paita on hyvin löysä, rento, lämmin ja ihanan pehmeän tuntuinen, mutta paita on niin lyhyt, etten vain osannut olla se päälläni. Olen tottunut käyttämään pidempiä paitoja ja se tämän takia Mangon paita ei nyt ensimmäisen käyttökerran jälkeen kolahtanut yhtään. 

Siskoni otti minusta muutaman kuvan ja, kun katsoin näitä kuvia koneella, niin huomasin, ettei tämän mallinen paita sovi minulle alkuunkaan. Paita levensi yläkroppaani entisestään ja huomaa, etten viihdy tuossa paidassa. Tulinkin siihen tulokseen, että tämä Mangon paita jää nyt vain kotipaidaksi. Usein tulee tehtyä niitä virheostoksia, mutta virheistään oppii :). 

Tämä taisi muuten olla ensimmäinen huonot vaatteet-postaus. Yleensä laitan heti huonot vaatteet myyntiin tai kaapin pohjalle, enkä kerro niistä mitään blogin puolella. Nyt kuitenkin Mangon paita aiheutti niin suuren ärsytyksen ja kuvat olivat jo valmiina, joten päätin tulla purkautumaan tänne blogiinkin :). Nyt voisinkin mennä etsimään tämän päivän vaatteita - toivottavasti tänään onnistaa hieman paremmin vaatteiden suhteen ;).

maanantai 12. tammikuuta 2015

Suklaa-hasselpähkinämuffinssit


Huomenta! Eilinen oli blogin puolella hiljainen, koska vietin koko päivän talollamme siivoillen. Teimme loppusiivouksen anoppini kanssa yläkerran makuuhuoneisiin, koska ne saatiin viikonloppuna listoitettua. Olin aivan naatti, kun pääsin kotiin, joten päätin pysytellä poissa koneelta, koska tekstiä ei varmasti olisi syntynyt sanaakaan. 

Kohta lähden Tampereelle kampaajalle, mutta ajattelin ensin tulla jakamaan teille kuvia suklaisista herkuista :).

Perjantaina halusin illalla leipoa muffinsseja, mutta en jaksanut keksiä ohjetta tällä kertaa itse. Hyvän kuuloisen ohjeen löysin Pullahiiren leivontanurkka-blogista ja sitä oli pakko kokeilla, kun kaapista löytyi sopivasti kaikki ainekset. En nyt laita tähän näiden muffinssien ohjetta, mutta pääsette katsomaan sen Pullahiiren sivuilta KLIK!


Muffinssit olivat hyvän makuisia, mutta eivät parhaimpia, mitä olen tehnyt. Tämä johtui ihan siitä, että minun olisi pitänyt laittaa enemmän suklaata taikinan joukkoon, koska nämä eivät paljoakaan tuonut valko- ja maitosuklaan makuja esiin. Suussa rouskui vain hasselpähkinärouhe. Ohjeessa on neuvottu, että suklaata kannattaa laittaa noin 2½dl. Itse en tiedä paljonko suklaata laitoin, koska heitin sitä taikinan joukkoon vain silmämääräisesti.

Tämä ohje oli siitä kätevä, että tosiaan näiden muffinssien ainekset usein löytyvät jo kaapista valmiina ja kauppaan ei tarvitse lähteä kiireellä, jos herkkuhimo iskee. Sain myös hyvin käytettyä muffinsseihin suklaahiput, joissa päiväys alkoi kohta olemaan ummessa. 

Onko teillä jotain sellaista helppoa herkkua, mitä usein loihditte herkkuhimossa? :)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tule jo kevät!

Olen tällä viikolla kaivannut kevättä ihan hirveästi ja minun puolestani talvi saisi jo päättyä. En ole ikinä ollut talvi-ihminen, mutta mielestäni jouluna pitää kuitenkin maa peittyä lumeen, että saisi paremman joulufiiliksen. Nyt, kun joulu on jo mennyt niin en yhtään olisi pahoillani, jos lumet sulaisi kevään tieltä. Nämä alkuvuoden kuukaudet kestävät aina omasta mielestäni ikuisuuden ja kevät ei tunnu koskaan saapuvan ajoissa. Aloinkin tässä yksi päivä miettimään mitä minä toivon tältä keväältä ja mitä ikävöin ja tein asioista pienen listan. (Kuvat ovat vuoden 2013 keväältä)


♥Toivon keväältä paljon auringonpaistetta.

♥Kuiva asfaltti ja baltsujen kaivaminen kaapista.

♥Hiirenkorvien ilmestymistä puihin.

♥Lämpöisiä kevätpäiviä.

♥Kissojen nautiskelua auringonpaisteessa.

 ♥Talvitakkien ja -kenkien varastoiminen.


♥Odotan töiden alkamista.

♥Luonnon herääminen eloon.

♥Lumien sulaminen.

♥Herääminen auringonsäteisiin.

♥Kävelyitä kauniiden auringonlaskujen aikaan.


♥Lintujen viserrys ja ensimmäisten pääskysten näkeminen.

♥Pyörän kaivaminen varastosta lumien sulamisen jälkeen.

♥Kaupungilla kävelyä lämpimässä säässä.

♥Pihan ja puutarhan suunnittelu.

♥Hetket ystävien kanssa ulkona lämpimässä säässä.

Huomaa, että ikävöin selvästi aurinkoa, koska suurin osa kohdista liittyvät auringonvaloon ja lämpöön. Kuumia helteitä en vielä kaipaa ja en varmaan kaipaa niitä koskaan, mutta kaipaan sitä, että saisi joku päivä herätä auringonpaisteeseen, koska sillon itselläni päivä lähtee aina paremmin käyntiin. 

Odotatko sinä jo kevättä?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Baby Lips Dr Rescue

Eilen bongasin Tokmannin hyllyissä jotain uutta, joista olin jo hieman lukenut muutamista blogeista, joissa blogin kirjoittaja oli saanut näitä ihanuuksia ennakkoon - nimittäin Maybellinen Baby Lips Dr Rescue-huulivoiteet. Viime kesänä Suomeen rantautui nämä paljon hehkutetut Baby Lips-huulivoiteet ja minäkin sorruin näitä ostamaan mainoksen uhrina. Tykästyin huulivoiteisiin kovasti ja ainakin omille huulilleni ne sopivat. Olen monelta kuullut, että nämä aikaisemmat Baby Lipsit olisivat kuivattaneet huulia, mutta itse en tälläistä kokenut. Nyt Maybelline on tuonut kauppojen hyllyille vielä hoitavampia huulivoiteita ja ymmärtääkseni näitä Dr Rescue-huulivoiteita on tällä hetkellä kolmea eri voidetta - kaksi sävyllistä ja yksi sävytön. 


Tokmannilla oli vain kahta huulivoidetta saatavilla (Too Cool- ja Coral Crave-huulivoiteet) ja kiikutin molemmat kassalle. Halusin heti päästä testailemaan näitä kosteuttavia huulivoiteita, koska tällä hetkellä huuleni ovat pahasti rohtumassa. Kaikki nämä Dr Rescue-voiteet sisältävät mentolia, eukalyptusta ja karitevoidetta ja näiden ainesosien ansiosta huuliin tulee ihanan viileä tunne heti, kun on huulivoiteen levittänyt huulille. 


Heti autoon päästyäni laitoin huuliini tätä sävytöntä Too Cool-huulivoidetta. Huulivoide oli aivan saman tuntuinen kuin mikä tahansa kaupan huulirasva, mutta voiteesta tosiaan jäi voimakkaan viileä tunne huuliin ja raikas eukalyptuksen tuoksu osui heti nenään. En ole ikinä ollut eukalyptuksen fani, mutta tähän huulirasvaan se sopi oikein mainiosti. Huuleni pysyivät yllättävän pitkään kostean tuntuisina, mistä olin positiivisesti yllättynyt.


Toinen huulivoide oli tämä hennon sävyinen Coral Crave-voide, minkä kuvittelin olevan kivan pinkin värinen huulilla. Sävy oli tosi haalea ja paljoakaan ei eronnut huulteni omasta sävystä, joten sävy oli hieman pettymys. Tämäkin huulivoide oli tuoksultaan ja vaikutukseltaan samanlainen kuin Too Cool-voide. 

Vaikka nämä kaksi Dr Rescue-voidetta osoittautuivat hyviksi huulivoiteiksi, niin vähän minua jäi harmittamaan, ettei Tokmannilla ollut kolmatta Dr Rescue-huulivoidetta, minkä sävy on Just Peachy. Olen lukenut, että tässä Just Peachy-voiteessa on paljon parempi pigmentti kuin Coral Crave-voiteessa ja huuliin jää nuden sävy. Aionkin nyt tarkasti katsoa kauppojen hyllyjä, jos löytäisin tämän kolmannenkin huulivoiteen kokeiluun.

Oletteko te jo testanneet näitä Maybellinen Baby Lips Dr Rescue-huulivoiteita?

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Talon tapetit

Heippa! Kohta suuntaan hierojalle makoilemaan, mutta sitä ennen ajattelin tulla tekemään postauksen meidän talomme tapeteista. Meillähän suurin osa seinistä maalattiin paperin valkoisella maalilla, vaalean harmaalla ja hiekan sävyllä. Halusimme kuitenkin muutamaan huoneeseen tehdä tapetilla tehosteseinän ja nyt tehosteseinät löytyvät kahdesta makuuhuoneesta, Kimmon työhuoneesta ja olohuoneesta. Tällä kertaa otin kuvat vain olohuoneesta ja kahdesta makuuhuoneesta, koska Kimmon työhuoneessa on todella vaikea saada järkevää kuvaa tapettiseinästä.

Olenkin jo aikaisemmin kertonut täällä, että halusimme meidän makuuhuoneeseemme yhdeksi väriksi tummanvioletin ja tällä värillä päätimme tapetoida makuuhuoneen ehjän seinän. Molemmat tykätään tästä seinästä todella paljon ja violetti tuo hieman lämpöä muuten niin valkoiseen huoneeseen. Valkoiseen ja violettiin tulemme luultavasti vielä yhdistelemään hopeaa ja mustaa.

Yläkerran toiseen makuuhuoneeseen otimme hieman erilaisemman tapetin - hopeisen kuviotapetin. Kimmo tykkää varsinkin tuollaisista "kiekura"tapeteista ja tuo tapetti näytti tosi kivalta, kun katselimme sitä kaupassa. Nyt se näyttää tyhjässä huoneessa ehkä aavistuksen psykedeeliseltä. Tapettiseinän ilme kuitenkin muuttuu täysin, kun saamme huonekalut tuohon vierashuoneeseen ja seinille tulee hyllyjä ja tauluja.



Olohuoneen tapettiseinästä tulee nyt huono kuva, koska vieläkin olohuoneessa on niin paljon kamaa, ettei seinän aluetta saa millään tyhjäksi. 

Valitsimme olohuoneen tapetiksi raidallisen tapetin, jossa on eri paksuista ja sävyistä raitaa. Olohuoneeseen tulee värimaailmaksi valkoisen ja ruskean eri sävyjen yhdistelmää, joten sen takia valitsimme tapetin sävyksi rusehtavan. Tapetti on varsinkin lähempää katsottuna tosi kivan näköinen, kun näkee tarkemmin tapetin eri värit. Kimmo olisi halunnut tätä tapettia jokaiselle olohuoneen seinälle, mutta itse pidän niin paljon valkoisista pinnoista, etten tässä asiassa antanut periksi :). Ja aina myöhemmin voi sitten tapetoida lisää, jos haluaa, mutta mielestäni kannattaa nyt ensin katsoa, kun olemme vähän aikaa talossa asunut, että tarvitseeko olohuone enempää tuota tapettia.


Olen lukuisten ihmisten kanssa keskustelut tässä rakentamisen aikana maalaamisesta ja tapetoinnista, ja tuntuukin, että tässäkin on niin suuret mielipiteet monilla. Tästä aiheesta voi varmaan saada aikalailla samanlaisen väittelyn kuin siitä, että pitäisikö laittaa parketti vai laminaatti :). Mitäs mieltä te olette - maalaisitteko vai tapetoisitteko omaa kämppäänne? :) Itse pidän enemmän maalaamisesta, koska se on niin paljon vaivattomampaa. Tapetti on siitä hankala, että sitten, kun sen haluaa vaihtaa, niin pitää ensin repiä vanhat tapetit pois.

Mutta nyt mun on aika suunnata hierojalle (ah, olen niin odottanut tätä!). Kivaa keskiviikkoa kaikille - meinasin kirjoittaa ensin maanantaita! :)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Maanantain asu


Takki / Jacket - H&M
Huivi / Scarf - Nelly
Laukku / Bag - Guess
Farkut / Jeans - H&M
Kengät / Shoes - Nelly

Huomenta vaan kaikille - kyllä olemme heränneet vasta vähän aika sitten. Me olemme viettäneet oikein pitkää viikonloppua, koska olemme pitäneet mieheni kanssa eilisenkin vapaata. Suuntasimme nimittäin Helsinkiin ystäväpariskunnan kanssa katsomaan Jokerit - SKA matsia. Viimeksi olemme käyneet lätkämatsissa vuosi sitten ja taas oli pienoinen muisteleminen, että millaiset vaatteet sitä nyt kannattaisi Hartwallille ottaa, että tarkenee.

Päädyin lopulta uusiin farkkuihin, mitkä tilasin H&M:n alennuksesta joulun jälkeen. En jaksanut lähteä Tampereelle kauppoja kiertelemään, joten päätin ottaa riskin ja tilata ensimmäistä kertaa farkut H&M:ltä. Yleensä en uskalla housuja tilata netistä, koska usein ne ovat aivan liian lyhyet minulle. Nyt valitsin tuumakokoiset farkut ja tarkistin tuumakokoni toisista farkuistani. Tämä kikka kannatti nimittäin nämä H&M:n farkut olivat juuri oikean kokoiset! 

Takki aiheutti mulle ihan älyttömästi päänvaivaa, koska en omista tällä hetkellä kunnon talvitakkia. Olenkin tainnut mainita täällä bloginkin puolella, ettei viime vuoden talvitakki enää mahdu, koska sitä on tullut levittyä kuin pullataikina. Tai siis mahtuuhan se takki, mutta omaan makuuni se on aivan liian piukea. Eilen päätin ottaa käyttöön myös H&M:n alesta ostetun takin, mikä ei ole paksu, mutta siinä on todella korkea kaulus, joten viimalta olisin ainakin suojassa. Vihaan Helsinkiä merituulen takia ja sielä on aina kylmä! Nyt ei tuuli paljoakaan tuntunut, kun nostin kaulukset ylös. Korvat tosin olisivat kaivanneet pipoa reissuun mukaan.

Jalkoihini heitin Nellyn nilkkurit, mitä olen täällä jo hehkuttanut todella paljon. Lähdimme klo 14 aikaan matkaan ja pääsimme kotiin n. 23:30 takaisin. Koko tämän ajan nuo nilkkurit olivat jalassani eikä jalat tulleet ollenkaan kipeiksi. Nuo kengät olivat kyllä todella hyvä hankinta! :).

Mutta siinä olisi eilisen asu ja muuten vuoden ensimmäinen asu! Nyt minun on aika mennä laittamaan itseni kuntoon ja suuntaamme viettämään Loppiaista tontille siivouksen merkeissä :).