perjantai 27. helmikuuta 2015

Prettyn tilaus

Törmäsin muutama päivä sitten Nude-blogissa Erikan tekemään ihanaan huulimeikkii, johon rakastuin heti. 90-lukua henkivä ruskea huulimeikki jollain tavalla vain kolahti, joten tsekkasin tuotteet, joilla Erika oli tämän meikin loihtinut. Olen niin käsi vielä huulimeikin suhteen, että päätin tilata vain IsaDoran Twist-Up Matt Lips-huulipunakynän ja jättää huultenrajauskynät vielä tilaamatta.

Kun ostan kosmetiikkaa netistä, niin yleensä hankin ne aina Pretty.fi:ltä. Hinnat ovat sielä kohdillaan ja muutenkin olen aina ollut tyytyväinen nopeaan toimitukseen ja tuotteiden laatuun. 


Kuviin ikuistui huulipunan sävy hieman tummempana ja punaisempana, mitä se on. En ole vielä huulipunaa testannut, mutta ajattelin viikonloppuna tehdä meikin, johon yhdistän myös tämän IsaDoran huulipunan.

Pretty.fi-sivuilta bongasin huipputarjouksen, mitä en voinut ohittaa. Hurraw!-huulirasvat olivat 5 kpl 4 hinnalla-tarjouksessa ja olihan minun pakko muutama huulirasva kotiuttaa :). Tällä kertaa päädyin hankkimaan Chai Spicen, Earl Greyn, Vaniljan, Sitruunan ja Verigreipin.


Innokkaasti lähdin näitä heti testailemaan ja heti löytyi näistä viidestä oma suosikkini - Chai Spice! Huulirasvan maku ja tuoksu on hyvin mausteinen ja mulla tulee tästä huulirasvasta jollain tavalla mieleen maustekakut! Chai Spice tulee kyllä kovaan käyttöön jo ihanan makuelämyksensä ansiosta. 

Sitruuna ja verigeippi olivat hyvin samanlaisia kuin aikaisemmin hankkimani lime ja appelsiini. Sitruuna varsinkin oli tajuttoman ihana huulirasva ja tälläkin hetkellä huuliani kosteuttaa sitruuna huulirasva :).

En ole suuri vaniljafani, mutta pienessä muodossa se menee lähes kaikessa. Tilasin tämän vanilja huulirasvan siinä toivossa, ettei se olisi liian voimakkaan vaniljainen ja eihän se sitä ollutkaan. Vanilja tuoksui ja maistui juuri sopivasti.

Jokerina klikkailin ostoskoriin Earl Grey huulirasvan, mikä jätti muutaman kysymysmerkin leijumaan pääni päälle. Huulirasva ei ollut huono, mutta ei yltänyt parhaimpien Hurraw!-rasvojen joukkoon. Olen lukenut, että Earl Grey huulirasva on hyvin saman tuoksuinen kuin oikea Earl Grey tee, mutta itse on pysty ottamaan tähän kantaa, koska en juo teetä ollenkaan. Minulla tulee tämän huulirasvan tuoksusta mieleen päiväkotihoitajani käyttämä tuoksu ja en tiedä onko tämä jollain tavalla jopa hieman häiritsevää :D.


*Blogikirjoitus sisältää linkin, joka on bloggaajalle tuloa tuova mainoslinkki.

6 kommenttia:

  1. Pitäisi kyllä testata noita huulirasvoja itse, sillä tosi monet niitä hehkuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! :) ainut huono puoli niissä on, että niihin jää pahasti koukkuun! :)

      Poista
  2. Moon balm minun suosikkini,mutta sinustahan se on chai spice,hyvä sekin.Koukkuun jää varmasti.

    VastaaPoista
  3. Hei ihanaa! Kiitos linkistä <3 :) (vaikkakin se vie vanhaan blogiin, heh)

    VastaaPoista