keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Helmikuu pakettiin

Minun piti eilen jo tulla tekemään tämä postaus valmiiksi, mutta yksinkertaisesti tunnit eivät taaskaan riittäneet vuorokaudessa. Nyt on kuitenkin hyvä aika vielä tsekata minun helmikuun juttuni, koska eihän maaliskuuta ole ehtinyt kulua kuin vasta muutama päivä :).

Helmikuun paras näpäys: Helmikuussa saatiin nauttia aika monesta aurinkoisesta päivästä ja päivätkin pitenivät huimasti! Tämä näpäys on otettu auringonlaskun aikaan.


Helmikuun paras hetki: Helmikuun parhaimmat hetket olivat ehdottomasti kahvittelut meidän uudessa talossa ystävien ja perheen kanssa.


Helmikuun paras kukka: Helmikuun parhaimmat kukat olivat tulppaanit ja minä ostin kuukauden aikana tuhottoman monta kimppua.


Helmikuun paras tuote: Helmikuun paras tuote ei ollut hankala valinta. Kärkisijan vei helposti LivBoxin mukana tullut Paesen monoluomiväri.


Helmikuun paras ruoka: Helmikuun paras ruoka oli tottakai itse tehty hirvenlihapiirakka - nam!


Helmikuun paras asu: Helmikuun paras asu oli loppukuusta nähty musta-harmaa asu, jossa keskeisimpänä osana oli Nellyltä tilattu harmaa mekko. Mukavuudeltaan asu ei ollut parhain, mutta omaa silmää tämä miellytti eniten.


Mikä oli teidän paras asianne helmikuussa? :)

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus, ihanan positiivinen ja kauniita asioita.
    Oma paras juttuni helmikuussa taisi olla Jyväskylän reissu blogiystävää moikkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos - kiva kuulla, että tykkäsit! :)
      Sun reissu on varmasti ollut mahtava :). Olen kans miettinyt, että olisi tosi kiva tavata ihmisiä blogien takaa :)

      Poista
  2. Hih, parasta helmikuussa taisi olla se, että se kiisi niin nopeasti ohi, että en ehtinyt lainkaan edes surkutella talven pituutta- nyt on jo niin paljon valoisampaa ja kevät aivan nurkan takana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta Noora! :) Nyt on tosin vielä tylsän harmaata, mutta onneksi ensi viikolle on kai luvattu aurinkoa! :)

      Poista