torstai 26. maaliskuuta 2015

Sporty outfit

Sporty outfit


Blogini lukijat ovat varmasti aikoja sitten jo tajunneet kuinka pahasti olen hurahtanut harmaaseen. Ei väliä onko se vaaleaa vai tumaa sävyä, aina se kolahtaa. Nyt olen hurahtanut alkavan kevään myötä toiseen väriin. Nimittäin siniseen. En olisi koskaan uskonut näin käyvän, koska sininen ei vaan ole ikinä kuulunut mun lempiväreihin. Olen aina kuitenkin pitänyt valkoisen ja sinisen yhdistelmästä ja sen myötä vaatekaappiini on eksynyt muutama sininen vaatekappale. 

Kokosin Polyvoren avulla nyt tämän hetkisen haaveasuni, mikä on täynnä sinistä ja valkoista. Keväisin alan himoitsemaan aina valkoisia tennareita ja viime vuonna hankinkin sellaiset H&M:ltä. Tennarit eivät kovinkaan laadukkaat olleet ja haluaisinkin seuraaviin valkoisiin tennareihin panostaa hieman enemmän. Converset olen todennut todella kestäviksi ja nyt ostoslistalla olisikin korkeavartiset, valkoiset Conversen tennarit. 

Olen huomannut eri blogeja ja muotilehtiä selaillessani, että olen jäänyt eniten ihastelemaan sporttisia asukokonaisuuksia. Sporttisesta asusta saa liian helposti tehtyä turhankin rennon ja enemmän kotiasun. Helpoilla jutuilla asusta saa kuitenkin naisellisen ja ihmisten ilmoille sopivan kokonaisuuden. Tiukkojen farkkujen kanssa kannattaa yhdistää löysempi yläosa ja koruja ei tarvitse unohtaa sporttisessa asukokonaisuudessa. Itseäni varsinkin viehättää massiiviset rannekellot hieman rennommassa asussa. Sporttiseen asuun ei tarvitse yhdistää reppua tai reenikassia vaan olalla voi hyvin olla naisellisempi laukku. Arvatkaa vain aloinko himoitsemaan tuota MK:n laukkua. 

Mitä sporttinen look olisi ilman lippistä? Mulla on todella vähän lippiksiä, koska olen enemmän pipoihminen. Mulle kuitenkin sopii hyvin lippiksetkin, joten pitäisi niitä varmaan hankkia vähän enemmän. Kollaasiin en löytänyt lippistä, mitä olen himoinnut jo kauan. Nimittäin haaveissani on ollut NY Yankeesin tummansininen lippis. Voi olla, että mun on pakko sellainen jostain netin syövereistä etsiä käsiini :). 

Kolahtaako teihin sporttisemmat asukokonaisuudet?

2 kommenttia:

  1. Kolahtaa! Voisin heittää tämän asukokonaisuden vaikka samantien päälleni! :D<3

    VastaaPoista