torstai 30. huhtikuuta 2015

Hobitti


Moni teistä on jo varmasti juhlistamassa vappua ja toivottavasti vapusta tulee teille huippu! :) Mulla oli tänään työpäivä ihan täynnä ja töiden jälkeen siivosimme vielä talon. Nyt olo on kuin jyrän alle jääneellä ja sänky houkuttelisi kovasti. Vielä pitää kuitenkin jaksaa, koska kohta siskoni ja hänen poikaystävänsä tulevat meille kahvittelemaan :). Ennen kahvittelua halusin tulla tekemään postauksen meidän eilisestä leffahetkestä.

Mieheni on ihan hulluna Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti-elokuviin ja hän olikin tilannut CDON:lta uusimman Hobittin. Itse en kovinkaan paljon tämän kaltaisista elokuvista perusta, mutta halusin nähdä uusimmankin Hobitin, koska aikaisemmat olemme käyneet katsomassa elokuvateatterissa. 

Tämä kolmas ja viimeisin Hobitti-Viiden armeijan taistelu ei yltänyt mielestäni ykkösen ja kakkosen tasolle. Hobitti-elokuvat ovat upeasti tehty tietokoneella, joten siitä ehdottomasti plussaa. Leffan juoni ei vain saanut mua mukaansa ja kaikki tapahtumat olivat ennalta arvattavia. Meinasin jo luovuttaa elokuvan katsomisen, kun leffaa oli vielä tunti jäljellä, mutta sitkeästi katsoin elokuvan loppuun. Okei ehkä kaikki kaupasta hankkimamme herkut auttoivat minua pysymään sohvalla.. Aatukin vietti leffahetkeä jaloissani, mutta leffa ei tainnut paljoakaan Aatua kiinnostaa, koska suloinen kuorsaus alkoi kuulumaan puolessa välissä leffaa.

Bilbo Reppuli kuitenkin loisti hyvällä huumorillaan taas viimeisessä elokuvassa ja muutamat tirskahdukset minäkin sain :). Tajusin vasta Viiden armeijan taistelua katsoessani, että Bilboa näyttelee Martin Freeman, johon itse tykästyin, kun katselin Uusi Sherlock tv-sarjaa.

Kokonaisuudessaan Hobitti-elokuvat olivat katsomisen arvoiset, mutta Viiden armeijan taistelu olisi saanut sisältää enemmän yllätyksiä. 

Iskeekö teihin tämmöiset fantasia leffat ja oletteko pitäneet enemmän Hobitti- vai Taru Sormusten Herrasta-leffoista? :)

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Instaweek 17

Heipsan! Instaweek-postaus tulee kerrankin näin tiistain kunniaksi, koska eilen halusin vielä palata viikonloppuun kahden erilaisen meikin suhteen :). Viime viikko oli touhuja täynnä, mutta Instassa elin normaalia hiljaisempaa elämää - viikon aikana kuvasaldoksi kertyi vain  yhdeksän kuvaa.

Onko teillä muuten jo suunnitelmat valmiit Vapun suhteen? :) Itselläni Vappu on vielä täysin auki, koska en vain millään meinaa keksiä meille tekemistä. Ensin mietimme illanistujaisia, mutta myöhään yöhön valvominen ja rilluttelu ei nyt vain innosta. Olisi kiva lähteä jossain käymään, mutta ongelma on, että missä? Nyt voisittekin heittää jotain vinkkejä, missä kannattaisia Vappuna käydä! :)


1. Maanantaina saimme kalareissulla nauttia upeasta säästä ja minä keskityinkin enemmän kuvaamiseen kuin kalastamiseen.
2. Viikon ainut selfie.
3. Mieheni on taas innoissaa kalastamisesta ja minut pakotettiin viime viikolla kalaan kaksi vai kolme kertaa - too much.
4. Pettymys lähikaupan tulppaaneihin oli niin suuri, että ostin mielenosoitukseksi oksaneilikoita, mitkä ovat vieläkin hengissä! :)


1. Uusi Cosmo ja ensimmäiset kahvit uudesta muumimukista. Täydellisin kahvihetki pitkään aikaan :).
2. Töissä.
3. Aatu oli koko viime viikon todella hellyydenkipeä ja tämmöinen näky oli melkein joka ilta minun vieressäni sohvalla.


1. Hirvelihapiirakka vielä tekovaiheessa.
2. Vadelmajuustokakku, mistä näittekin jo toissapäivänä parempaa kuvaa.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Työmekistä iltameikkiin

Lauantaina oli hieman erilainen päivä meikkaamisen suhteen, koska minun piti kaksi kertaa meikata päivän aikana. Olin sopinut töitä lauantaina päivälle ja illalla oli suunnattava tutun keikalle. Työmeikki ei ihan riittänyt iltaa varten ja iltameikki olisi ollut taas too much töihin. Aamulla meikkasin normaalisti itseni työlookkiin ja töiden jälkeen jatkoin meikkiä vielä iltaan sopivammaksi luomivärin ja eyelinerin avituksella. (Älkää välittäkö kulmakarvoista - mulla on pieni kasvatusoperaatio menossa.)



Työmeikin jälkeen ajattelin, että otan nopsaan kuvan meikistä ja illalla otan vielä kuvan iltameikistä. Onneksi otinkin, koska oli hauska nähdä itsekin millaisen eron luomivärin ja eyelinerin lisääminen pelkästään tuo. Iltameikkiin kokeilin ensimmäistä kertaa H&M:ltä ostettua Smoky Brown-luomiväripalettia, mikä oli ihan ok hintaansa nähden. Luomiväripaletti ei kiilannut suosikkeihini, mutta hoiti hommansa tarpeeksi hyvin tämmöistä keikkailtaa varten.

Tänään olen hihhuloinut ilman meikkiä, koska kasvoni tuntuivat aamulla just siltä, että tauko meikistä voisi tehdä ihan hyvää. Olenkin nauttinut koko päivän ihanasta keveyden tunteesta kasvoillani :). Joskus meikitön päivä tekee hyvää mielellekin :). 


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

#LEIPURILAURA


Täällä kökkii koneen ääressä nuutunut, mutta hyvin iloinen Laura. Yö venähti aamuyön tunneille, kun olin ystäväni kanssa katsomassa tutun keikkaa. Yö oli hauska, mutta aamuinen herätys ei ollut kiva, koska minulla oli vielä kovasti hommia keittiön puolella koko aamuksi. Saimme tänään Kimmon siskot perheineen meille kylään ja minä tottakai loihdin kahvipöytään taas tarjottavat. Haluan aina, että kahvipöydästä löytyisi itse leipomia herkkuja, mutta tänään kirosin mielessäni, että olisin nyt voinut kerrankin antaa periksi ja ostaa kaupasta pullaa. Tarjottaviksi leivoin hirvenlihapiirakkaa, minkä ohjeen löydät TÄÄLTÄ ja hyvin tavallisen vadelmajuustokakun. Piirakka ja kakku maistuivat hyvin vieraille ja nyt niitä ei ole jäljellä kuin pienet palat jääkaapissa. 

Leipuri-Lauralla meinasi tänään tulla vain hätä käteen, koska huomasin aamupäivällä, että kakkuvuoka vuosi ja kakun kiilteet olivat melkein kokonaisuudessaan valuneet vuoasta pois. Onneksi olin eilen ottanut vadelmia sulamaan suuremman määrän, niin sain karsean kiilteen (tai sen mitä siitä oli jäljellä) koristeltua vadelmien avulla edes hieman nätimmäksi. Saatoin myös hetken mököttää Kimmolle, kun hän otti kakun turhan kovakouraisesti pois kakkuvuoasta ja kakun reunoista tuli todella rumat. Onneksi väsymys painoi niin paljon, etten jaksanut mököttää kuin pari hassua minuuttia.

Leivonta on ihanaa, mutta nyt leipuri-Laura aikoo pitää pienen tauon leivonnasta. Niin koville aamuinen leivonta otti.  Nyt ajattelin suunnata sohvalle ja avata Netflixin. Kivaa ja rentoa sunnuntai-iltaa muruset! :)


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Torstain touhut



♥Aamulla sain taas herätä Diego vieressäni. ♥Aamusali äidin kanssa ja monta haukotusta tunnin aikana. ♥Lähikaupasta löysin suloisen värisiä oksaneilikoita. ♥Uusi Cosmo ja ensimmäiset kahvit uudesta muumimukista. ♥Myrskyn riehuessa ulkona sain kaivautua sohvannurkkaan hyvällä omatunnolla. ♥Instagramista selailin kauniita matkakuvia ja matkakuume vain kasvoi. ♥Ystävän kanssa lauantain suunnittelua. ♥Siisti koti. ♥Sunnuntain tarjottavien suunnittelua. ♥Kimmo piristi päivääni monilla hauskoilla jutuillaan ja naurua riitti hyvin koko päivälle. ♥Naurulle löytyi myös aihetta Aatun makuuasennosta, mitä kutsun muumiasennoksi. ♥Takka lämmitti ihanasti mieltä ja taloa, kun ulkona oli niin hirveä sää. ♥Kuisti sai paremman ilmeen uudella matolla. ♥Iltakahvit Kimmon vanhemmilla. ♥Pihan ja nurmikon suunnittelua. ♥Hyvän kirjan lukemista ennen nukkumaanmenoa.

...Näistä oli minun torstaini tehty ♥


torstai 23. huhtikuuta 2015

Näpäyksiä

Ulkona riehuu hirveä myrsky, joten tänään aion viihtyä hyvillä mielin sisätiloissa. Harmaa sääkin on taas palannut, joten ajattelin, että nyt olisi oiva hetki palata yhteen kauniiseen kevätiltaan. Kävimme Kimmon kanssa kalassa alkuviikosta ja otin fiksuna tyttönä kameran mukaan, jos saisin pitkästä aikaa kuvailtua luontoa. Valokuvaaminen tuppaa jäämään minulla aina vähemmälle talvisin, mutta taas huomaa, että kevät on tullut, koska alan kaipailemaan kuvausretkiä. Tässä siis muutama aurinkoinen kuva - toivotaan, että aurinko tulee taas pian takaisin!







keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Paita, mikä ei petä koskaan


Takki / Jacket - Vero Moda
Huivi / Scarf - Gina Tricot
Paita / Shirt - Vero Moda
Farkut / Jeans - Vero Moda

Eilen mulla oli päällä aika paljon Vero Modaa. Voiko huomata, että se on yksi lempivaateliikkeistäni? ;) Eilen aamulla lähdimme jakamaan postilaatikoihin mainoslappuja ja halusin mukavat vaatteet päälle autossa istumisen takia. Mustia vaatekappaleita alkoi taas yllättäen kertyä syliini, kun keräsin päivän kokonaisuutta valmiiksi. Halusin paitaan edes hieman vaaleampaa sävyä, ettei kokonaisuus olisi täysin musta. Löysin pitkästä aikaa taas tuon Vero Modan leopardikuvioisen paidan, mikä oli juuri sopiva paita autossa istumiseen. Paita on ihana, kun se sopii moneen vuoden aikaan paksuutensa ansiosta. Useimmiten olen paitaa käyttänyt syksyisin ja keväisin nahkatakkien kaverina. Eilenkin sain taas todeta kuinka hyvä tuo paita on esimerkiksi näille keleille. Tuuli ei mene paidasta kovinkaan paljoa läpi, joten ei haitannut vaikka nahkatakki oli auki ulkona ollessa.

Ulkona on taas kiva sää ja mua hieman harmittaa, ettei eilen otettu asukuvia ulkona. Kimmo oli todella väsynyt, kun pääsimme kotiin, koska oli nukkunut sekaisin olevan unirytminsä takia vain reilu kolme tuntia. En viitsinyt sitten häntä edes pyytää ottamaan kuvia ulkona, joten päädyin taas istumaan portaikkoon ja laittamaan itselaukaisimen päälle. Kissat olivat eilen todella kiinnostuneita kamerasta ja multa löytyy vain pari kuvaa, joissa kissoja ei näy ollenkaan. Näissä kuvissa tottakai minun ilmeeni eivät ole onnistuneet, joten nyt saitte sitten kissakuvan :).


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Herkulliset ja yksinkertaiset limemuffinssit


Herkullista huomenta! :) Mulla tuntuu tänään olevan hieman energisempi fiilis kuin eilen ja ulkona paistava aurinko on varmasti siihen yksi syy. Kohta pitäisi lähteä Kimmon kanssa viemään mainoslappusia postilaatikoihin, mutta sitä ennen halusin jakaa teille tosi helpon ja herkullisen muffinssiohjeen.

Mulla tuli reilu viikko sitten kauhea tarve tehdä limemuffinsseja ja lopulta sunnuntaina ryhdyin tuumasta toimeen. Halusin kokeilla hyvin pelkistettyjä muffinsseja ja nähdä onko limemuffinssit ilman mitään erikoisempaa lisää (esim. valkosuklaa, lime curd) herkullisia vai kaipaavatko ne jotain extraa kaveriksi. 

Yksinkertaisista muffinsseista tuli todella maukkaita ja oivia herkkuja esimerkiksi pakkaseen tehtäväksi. Muffinssit on helppo sulattaa ja siivilöidä hieman tomusokeria pintaan koristeeksi ennen kuin vieraita saapuisi. Aikaisemmin olen tehnyt limemuffinsseja lime curd-keskustalla ja ohjeen voi vilkaista TÄÄLTÄ.


Limemuffinssit

3½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ limen kuorta
2 limen mehut
n. 100g juoksevaa margariinia
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
1 tl vanilja-aromia

  • Raasta limenkuoret valmiiksi.
  • Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään.
  • Vatkaa margariini ja sokeria kuohkeaksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen ja vatkaa hyvin. Lisää taikinan joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa. Lisää lopuksi limen kuoriraaste, limemehu ja vanilja-aromia. Sekoita hyvin.
  • Paista 175C:ssa uunin keskitasolla 25-35min. (Minä jouduin paistamaan 30-35min, kun väriä ei meinannut tulla yhden rivin muffinsseihin ollenkaan.)
  • Annan muffinssien jäähtyä ennen kuin siivilöit tomusokeria koristeeksi.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Instaweek 16

Nyt en mainitse mitään tämän hetkisestä säästä, koska viime viikolla, kun ehdin hehkuttaa ihanaa aurinkoa, niin heti alkoi satamaan räntää. Joten pompataan heti sääaiheiden ylitse :). 

Taas on maanantai ja jotenkin tuntuu, että monilla on tänään lähtenyt päivä hieman hitaasti käyntiin. Monesta blogista luin tästä ankeasta maanantaifiiliksestä ja aamusalillakin naiset marmattivat laiskasta päivästä. Mikähän ihme näissä maanantaissa aina on, että tuntuu, ettei energiaa riitä muuta kuin sohvalla makoiluun?

Mutta nyt olisi taas aika purkaa kännykän syövereistä viime viikon Insta-kuvat, joita olen nähtävästi ottanut 20 kappaletta. 


1. Maanantaina kävin ostamassa lähikaupasta uudet tulppaanit ruokapöydälle ja nämä tulppaanit kuivuivat kahdessa päivässä! Olen nyt jo monta kertaa joutunut pettymään Salen tulppaaneihin ja seuraavat kukat taidan hankkia toisesta kaupasta.
2. Sain raahattua mieheni pienelle kävelylle ja oli ihana kävellä rauhallisella metsäautotiellä, kun ihmisiä eikä ihmisääniä kuulunut mistään.
3. Työpäivän aloittelua.
4. Äidin kanssa pelattiin tähän mennessä paras Scrabble-matsi.


1. Tampereelle lähdössä.
2. Käytiin Kimmon vanhempien mökillä katsomassa rempan edistymistä ja heti aloin kaivata kesää, kun näin taas tuon rannan.
3. Viime viikolla tein järkyttävän hyvää hirvenlihamureketta :).
4. Keskiviikon asu.


1. Tulppaaneihin meni niin hermo, että ostin kuistia koristamaan ihanan pinkit gerberat.
2. Viikolla kävimme siskollani ja hänen poikaystävällään kahvilla ja tuttuun tapaan tuli taas pelattua Catania.
3. Työpäivän aloittelua vadelmasmoothien voimalla.
4. Perjantain salikuva.


1. Perjantaina mulla tuntu olevan pää ihan jäässä koko ajan ja joinkin päivän aikana hävyttömän paljon kahvia.
2. Perjantaina oli upea auringonlaskun.
3. Vihdoinkin minulle saapui uusi muumimuki!
4. Lauantaina puuhastelin hieman vanhojen kuvien ja kehyksien kanssa. Ja kyllä... Tuossa vauvakuvassa olen minä ja näytän ihan vanhalta, pieneltä mummolla :D.


1. Aatu maastoutui.
2. Sunnuntaina leivoin aamulla limemuffinsseja, joista huomenna tulee blogiinkin ohjetta :).
3. Sunnuntai-selfie, äänestämään lähdössä.
4. Sunnuntaina käytiin iltalenkillä metsässä ja oli se niin paljon mukavempaa kuin asfaltilla kävely. Koira vain vielä puuttuu lenkkiseurasta...

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Uusia muumimukeja



Muumimukieni kaappi alkaa kohta olla täynnä, koska kaappiin sulloin jälleen kaksi uutta muumimukia. Tilasin jo viime kuussa itselleni Håll Sverige Rent (Pidä Ruotsi siistinä)-muumimukin ja vihdoinkin se saapui minulle tällä viikolla. Håll Sverige Rent-muki myytiin todella äkkiä loppuun ja jouduinkin odottelemaan yli kuukauden, että Scandinavian Design Centeriin saapui uusi erä mukeja. Tämä ihanan pinkki muumimuki on juuri sopivasti erilainen väriensä ja kuvituksensa ansiosta, että nousi heti yhdeksi lempimuumimukikseni :).

Toinen uutukainen on tämän kesän sesonkimuki, Hetki rannalla. Mukin kuvitus pohjautuu Muumipeikko rakastuu-sarjakuvakirjaan ja mukissa seikkaileekin Muumipeikko ja sirkuksen akrobaatti Emeraldo. Vaikka sesonkimukin väritykset ovat TAAS hyvin samanlaiset kuin viime vuosienkin, niin pidän mukin kuvasta todella paljon. Se on ihanan seesteinen ja rauhallinen.

Oletteko te hankkineet näitä kahta muumimukia ja mitä mieltä olette niistä?



lauantai 18. huhtikuuta 2015

Valokuvaseinä

Heippa! Eilen jäi postailut kokonaan, koska päivästä tulikin kiireisempi kuin olin suunnitellut. Tämä lauantai ei tunnu oikein lauantailta, koska tein tuossa aikaisemmin päivällä hieman töitä ja muutenkin päivä ei tunnu vapaapäivältä, vaikka illaksi ei olekaan mitään suunnitelmia. 

Mutta mennäänpäs sitten postauksen asiaan... 

Ennen kuin muutimme tähän taloomme, niin olin mielessäni pohtinut, että haluaisin rappusten seinille tehdä ns. valokuvaseinät. Rappukäytävän seinissä on hiekan sävyistä maalia ja ajattelin, että siihen sopisi kivasti paljon valkoisia valokuvakehyksiä, ettei seinät jäisi tyhjiksi. Nyt olen hieman saanut aloitettua valokuvaseinän toteutusta, koska eilen hain valokuvaamosta teettämäni kuvat ja tänään olen laitellut niitä jo kehyksiin.



IKEA:sta hankin valkoiset kehykset ja valokuvaamoon vein värillisiä kuvia, mitkä teetin kehyksiin sopiviksi ja samalla halusin kehitettävistä kuvista mustavalkoisia. Kehitin kuvia todella paljon ja huomasinkin, ettei ostamani kehykset riitä millään, joten minun pitää varmaan ensi viikolla suunnistaa IKEA:n kehysostoksille. Ensi viikolla saan myös lisää kuvia valokuvaamosta, koska eilen vein Kimmon kuvia kehitettäväksi. Ideana olisi siis koota rappukäytävän seinille kuvia meistä ja läheisistämme.

Nyt minulla on vain yksi pulma ja toivoin, jos teiltä joltain löytyisi minulle hieman neuvoja. Olen todella perfektionisti tietyissä asioissa ja haluaisin, että valokuvat olisivat siististi seinillä. En vain tiedä miten alkaisin sommittelemaan kuvia seinille, että saisin hyvän lopputuloksen? Kuitenkaan kehyksiä ei voi kiinnittää seinään kokeilumielessä, koska aina seinään tulee näin ollen reikä. Kuvien laittaminen kehyksiin on vielä helppo homma, mutta mua ihan jo pelottaa se, että jos yksikin kehys menee hiemankin väärään kohtaan seinällä... 

Sisustaminen on ihanaa, mutta joskus todella hermoja raastavaa :D.


torstai 16. huhtikuuta 2015

Päivän asu 15/04/2015


Takki / Jacket - Vero Moda
Mekko / Dress - H&M
Laukku / Bag - Guess

Heippa! Mulla on jotenkin ihanan keväinen ja hyvä fiilis, koska eilen aurinko näyttäytyi meille, kun suuntasimme päivällä Pirkkalaan. Autossa istuessa olisin kaivannut jo aurinkolasejakin ja totesin mielessäni, että ei enää ole pitkä aika, että kesä koittaa ja arskat löytyvät laukusta vakiovarusteena. 

Eilen en katsonut yhtään lämpöasteita, kun heitin vaatteita niskaan. Laitoin ensimmäistä kertaa päälleni H&M:ltä ostetun neulemekon, minkä halusin yhdistää leggareiden ja nahkatakin kanssa. Eteisessä, kun kiskoin kenkiä jalkaan, niin aloin jo mielessäni pelkäämään, että olisin pukeutunut aivan liian kevyesti. Pelot olivat turhia, koska neulemekko oli juuri sopivan lämmin ja leggarit pitivät jalatkin lämpöisinä. Ihanaa, kun nyt voi jo aikalailla huoletta yhdistää nahkatakin paksumpien paitojen/mekkojen kaveriksi - ainakin tämmöisille lyhyille reissuille. Neulemekko oli todella kevyt päällä ja välillä jouduin mekon helmaa hieman kiskaisemaan, koska en ollut ihan varma missä korkeudessa helma oikein menee. Mekko kuitenkin pysyi hyvin paikoillaan ja mekon vetely oli aivan turhaa :).

Oletteko muuten jo selanneet H&M:n kesäkuvaston? Ai, että mä löysin sieltä vaikka mitä kivoja vaatteita kesäksi! Huomasin, että edelleen ihastelin kesävaatteissa leopardikuviota, muita erilaisia ja mielenkiintoisia printtejä sekä vaaleaa farkkua. Nyt minun ostoslistani taas kerran kasvoi ja ajattelinkin suunnata lähiviikkoina Ideaparkin H&M:n katsomaan ihan livenä näitä vaatteita, mitä ihastelin kuvastosta. Kesä saisi tulla jo! :)



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

22 kysymystä, 22 vastausta


Sain maaliskuussa haasteen osallistua Liebster Awardsiin (postauksen löydät TÄÄLTÄ) ja nyt sain Misorellalta ja Kittyltä samaisen haasteen. Nämä kaksi ihanaa neitokaista olivat kehitelleet niin kivoja kysymyksiä, että päätin tehdä niistä ihan oman postauksen vaikka en nyt kunnolla enää uudestaan haasteeseen osallistukaan :).

Misorellan 11 kysymystä:

1. Tarina blogisi ja sen nimen taustalta?

Aloitin tämän blogin pitämisen muutama vuosi sitten, kun vanha blogini ei enää sopinut uuteen elämääni. Uusi elämä, uusi alku, uusi blogi. Näin ajattelin silloin. Nimi Write me a love song oli sillon minulle sopiva, koska olin juuri eronnut ja pohdin paljon siihen aikaan sitä voiko sitä oikeaa edes löytää. Nyt nimi ei ole tuntunut enää pitkään aikaa omalta ja olenkin miettinyt sen vaihtamista. Tämä on kuitenkin pitkän ajan pohdinta, koska olen niin kiintynyt jo blogin nimeen, että uutta on vaikea keksiä.

2. Soittolistasi ykkösenä juuri nyt?

Mulla on aina muutama biisi samaan aikaan lemppareina, mitä luukutan jatkuvasti. Tällä hetkellä kuuntelen Mitra-Kukka kaipaa valoa, Mikael Gabriel-Päästä mut pois, Sanni-2080-luvulla ja Kaija Koo-Supernaiset.

3. Asia, joka tekee sinun arjestasi juhlaa?

Tämä kysymys oli tosi hyvä, mutta samalla todella vaikea. Minun arkeni juuri tälläisenaan on sellaista, mistä olen aina haaveillut, joten minun pitää vastata hyvin tylsästi ja suurpiirteisesti, että itse arki tekee minun arjestani juhlaa. Se on ihanaa.

4. Lempi putiikkisi?

Ehdottomasti Tampereella sijaitseva Sisustusliike Kantriina, mikä on aivan mielettömän kaunis pieni liike. Pitääkin taas joskus poiketa sielä pitkästä aikaa.

5. Taito, jonka haluaisit oppia?

Haluaisin olla parempi käsillätekijä. Eli haluaisin esimerkiksi osata ommella tai kutoa. Aina kadehdin muiden tekemiä upeita vilttejä, villasukkia tai neulepantoja ja toivoisin, että minäkin osaisin. Olisi myös kätevää hallita edes perus ompelu, ettei kaikki verhoja tarvitsisi viedä anopille lyhennettäväksi.

6. Kotiin liittyvä projekti, jonka aiot seuraavaksi toteuttaa?

Minulla on vieläkin laittamatta yläkerran vessa kuntoon ja se tuntuu sellaiselta ikuisuusprojektilta. 

7. Hymyn huulille nostava seikkailu lapsuudestasi?

Tämä ei ole seikkailu vaan pieni sattumus, mikä aina saa minut ihan ääneen nauramaan, kun muistelen sitä.
Tulin ala-asteelta siskoni kanssa kotiin ja meillä oli sillon kotiavaimet sellaisessa kaulanauhassa, ettemme vain hukkaisi niitä. Minulla oli tuona päivänä vain avain mukana ja otin sen käteeni jo hyvissä ajoin ennen ulko-ovea. Pyörittelin sormessani kaulanauhaa vauhdikkaasti ja siskoni sanoi mulle monta kertaa, että älä nyt pyörittele sitä, ettei se lennä mihinkään. Tottakai minun oli vain pakko jatkaa pyörittelyä ja hetken päästä avainnauha lensi kaaressa kirjaimellisesti kuuseen. Siinä me sitten istuimme ulko-oven edessä pari tuntia odottelemassa isää ja voitte vain kuvitella kuinka vihainen mun sisko oli :D.

8. Mikä oli viimeisen elokuva, jonka katsoit?

Apua, mä en muista! Olen nyt katsonut todella paljon eri tv-sarjoja, että leffojen katselu on ihan jäänyt. Veikkaisinpa, että viimeksi olen katsonut jonkun draamaelokuvan Netflixistä.

9. Yllättävin tai hauskin sisustuselementti kodissasi ja sen taustatarina?

Meillä ei oikein ole mitään sisustuselementtiä, mitä voisin kuvailla sanoilla yllättävä tai hauska... Makuuhuoneessa oleva taulu on ehkä hieman hauska, joten sanotaan nyt se. Saimme yhteiseltä kaveriltamme syntymäpäivänäni taulun, mihin ystävämme oli piirtänyt meidät karikatyyrisesti ja viikinkiteemalla. Hän oli ottanut piirustukseen osaksi tumman violetin, koska tiesi, että talomme makuuhuoneessa tulee olemaan tumman violettia. Taulu on hauska, omaperäinen ja todella tärkeä meille :).

10. Suosikkikäyntikohteesi kotikaupungissasi?

Minä olen pienestä kylästä ja täällä ei oikein ole mitään, joten en voi kotikylästäni nyt sanoa mitään käyntikohdetta. Tampere on kuitenkin lähin ja tutuin kaupunki, joten sieltä suosikkikäyntikohteeni on ehdottomasti Pyynikin näkötorni. Näkötorni sijaitsee upealla paikalla ja siellä on maailman parhaimmat munkit!

11. Kolme asiaa, jotka haluaisit kokea tulevana kesänä?

En ole vielä ehtinyt kovinkaan paljon miettiä kesää tai kesän suunnitelmia. Mutta haluaisin päästä käymään ensimmäistä kertaa Jysäri-festareilla, lähteä Kimmon kanssa Tukholmaan sekä olisi kiva tehdä joku pieni reissu myös täällä kotimaassakin :). Voi kuitenkin olla, että Tukholman reissu jää meiltä nyt kokonaan väliin tänä vuonna kesän kiireiden takia.



Kittyn 11 kysymystä: 

1. Mistä postauksestasi pidät eniten?

Paha kysymys... En ole oikein ikinä ajatellut, mikä oma postaukseni olisi noussut lempparikseni. Reissupostaukset ovat aina kivoja ja niitä luen vielä itsekin monta kertaa jälkeenpäin. Reissupostauksia löydät esimerkiksi TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

2. Mistä postauksestasi pidät vähiten?

Vanhat postaukset eivät miellytä enää omaa silmääni, koska en osannut sillon vielä muuttaa kuvien kokoa blogiin sopivaksi. En myöskään pidä asupostauksista ihan vain sen takia, etten osaa olla toisen kuvattavana ja postausten kuvat ovat aina tönköt.

3. Mieleen jäänein kommentti kommentti blogissasi?

Tämän myöntäminen hieman jo nolottaa, mutta kaikkein parhaiten mieleeni on jäänyt se, kun sain ensimmäisen kommentin ihanalta Nooralta joskus pari vuotta sitten :). Noora on ollut monta vuotta jo suosikkibloggaajani ja hetken aikaa pelkästään tuijotin koneeni näyttöä suu ammollaan, kun näin Nooralta tulleen kommentin blogissani :D. 

4. Mistä aiheesta kirjoitat mieluiten?

Matkoista on aina ihana kirjoittaa, joten ehdottomasti ne! Yleisimmin kuitenkin tykkään kirjoittaa blogiini ihan arkisemmista asioista, leivontakokeiluista ja erilaisten meikkien testailuista.

5. Mitkä kolme adjektiivia kuvaavat sinua parhaiten?

Realistinen, sosiaalinen ja hyväntahtoinen.

6.  Minkälaisia kirjoja luet mieluiten?

Teinkin näistä juuri postauksen, joten TÄÄLTÄ voi käydä lukemassa, millaisia kirjoja minä tykkään lukea :).

7. Kun olit lapsi mikä oli lemppari tv-ohjelmasi?

Vili Vilperi oli ihan paras! Äiti nauhotti meille kaikki Vili Vilperi jaksot VHS:lle ja meiltä löytyi näitä VHS-kasetteja kauhea pino.

8. Mitä piirrettä inhoat muissa ihmisissä?

En pidä muissa ihmisissä siitä, että he purkavat pahan olonsa muihin ihmisiin - miksi tätä piirrettä voisi sanoa? 

9. Lemppari quote tai sanonta?

“Imperfection is beauty, madness is genius and it's better to be absolutely ridiculous than absolutely boring.” - Marilyn Monroe

10. Kenen Hollywood-näyttelijän kanssa lähtisit kahville?

Jos Marilyn Monroe eläisi, niin ehdottomasti hänen kanssaan^^. 

11. Mitä työtä tekisit mieluiten, jos rahaa olisi rajattomasti vai tekisitkö töitä ollenkaan?

Tottakai tekisin töitä, jokaisen ihmisen pitäisi töitä tehdä. Tekisin mieluiten sitä mitä nyt teen, eli olisin yrittäjä ja hieroja :).

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Sunnuntain vihertävä meikki


1. IsaDora 82 Khaki Green-luomiväripaletti
2. Lumene Blueberry 1 Medium Brown puuterimainen kulmaväri
3. Lumene Blueberry-kulmakynä, sävy nro 3
4. Lumene Blueberry kulmien muotoiluvaha, soft brown
5. Maybelline Fit Me! puuteri, sävy 105 Natural Ivory
6. Lumene Beauty Base silmämeikin pohjustusvoide
7. Maybelline Fit Me! meikkivoide, sävy 105 Natural Ivory
8. Maybelline the Golossal Go Extreme-ripsiväri
9. Lumene Blueberry eyeliner, sävy 3 Khaki Crystal

Lauantai-illan vietin Hennan kanssa Kaija Koon keikalla Himoksella ja tuona iltana taiteiltiin Hennan kanssa mulle taas tosi upeat silmämeikit. Sunnuntaina naama oli niin nuutunut, etten ensin viitsinyt meikata paljon yhtään. Minulla oli kuitenkin päivällä kokous, jossa piti hieman näyttää elinvoimaisemmalta. Päätinkin kokeilla pitkästä aikaa jotain luomiväriä, jota en ole hetkeen kokeillut ja päädyin IsaDoran kolmen sävyn palettiin.

Paletti on sävyltään 82 Khaki Green, joten vihreän sävyinen silmämeikki oli tiedossa. Muistin omistavani Lumenen Blueberry eyelinerin, mikä sopisi kivasti näihin vihreän sävyisiin luomiväreihin. 

Luomet pohjustin ensin Lumenen silmämeikin pohjustusvoiteella, mikä piti luomivärin hyvin paikoillaan iltaan saakka. Vielä illalla luomivärit näyttivät siltä, että ne olisi juuri laitettua, eikä ne olleet yhtään karisseet päivän aikana :).

Levitin luomiin IsaDoran luomiväripaletista vain kahta sävyä, mitkä olivat vaalean- ja tummanvihreät. Jätin kokonaan pois paletista löytyvän neutraaleimman, hieman rusehtavan sävyn. Tein vielä kissarajaukset Lumenen Khaki Crystal-sävyisellä rajauskynällä ja lopputuloksesta tuli tosi kiva. Huomasin tosin, ettei vihreät silmäni päässeet täysiin oikeuksiinsa vihreässä silmämeikissä niin hyvin kuin ruskeassa silmämeikissä. Oli kuitenkin hauska kokeilla vaihteeksi hieman eri väristä silmämeikkiä kuin normaalisti ja tätä meikkiä uskallan jatkossakin kokeilla arkimeikissä :).



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Instaweek 15

Heippa! Viikko on vierähtänyt taas ihan älyttömän nopeasti ja taas pitäisi alkaa näpyttelemään Instaweek-postausta. Aamulla just mietin, että mihin tuo kaikki aika aina katoaa ja miten se meneekään aina niin nopeasti. Tuntuu, että viikot kestävät vain pari päivää. Toisaalta ihan kiva, että aika vyöryy vauhdilla, koska en malta odottaa kesää ja syksyä, koska niille on niin paljon erilaisia suunnitelmia ja touhuja :). 

Kivaa maanantaita kaikille! :)


1. Maanantaina menin pitkästä aikaa salin jälkeen äidin luo pelaamaan Scrabblee.
2. Valmistautumista töihin, hiukset ponnarille ja arkimeikki nassuun ilman rajauksia.
3. Aamupalaksi vadelmasmoothie.
4. Diegosta näpsin pitkästä aikaa muutaman kuvan. On hän vaan kaunis poika <3.


1. Askosta löydettiin ihan älyttömän kaunis peili.
2. Baileyskakku kokeilussa.
3. Kahvihetki ja Bones-sarjan kyttäämistä.
4. Lauantaina oli todella upea ja lämmin sää.


1. Baileyskakku valmiina.
2. Aatulla oli lauantaina pieni sekoamiskohtaus ja pöytätabletit saivat kyytiä.
3. Sunnuntain nassua.


1. Himokselle lähdössä ja meikki saatu valmiiksi.
2. Hennan kanssa lähdössä kohti Himosta ja Kaija Koon keikkaa :).

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Baileys-juustokakku


Pitkästä aikaa pääsin taas leipomispuuhiin, kun pyöräytin Baileys-juustokakun miehelleni ja hänen kavereilleen, kun he viettivät lauantaina äijäiltaa. Olen jo pitkään halunnut testata jotain hieman erilaista juustokakkua, koska yleensä leivon aina hedelmäisiä tai marjaisia juustokakkuja. Äijäiltaan kuuluu tottakai alkoholi, joten halusin kakun olevan hieman enemmän äijäkakku ja siinä pitäisi olla vähän jotain alkoholia. Sitten muistin, että olen netistä lukenut monien kehuvan Baileys-juustokakkua, joten ei kuin tuumasta toimeen ja Alkoon ostamaan Baileyspullo!

Minua hieman jännitti tehdä tämmöinen juustokakku, kun se oli niin erilainen niihin juustokakkuihin, mitä normaalisti teen. Pelkäsin eniten kakun kiilteen tekoa, mutta se onnistui täydellisesti. Kakku onnistui kokonaisuudessaan hyvin - koristeluista ei tosin tullut symmetriset, mutta aina ei voi kaikessa onnistua.



Jännittyneenä odottelin äijien mielipidettä kakusta, mutta loppujen lopuksi kakku sai ylistäviä kehuja. Huh! Kakku oli heidän mielestään todella makea, mutta kuitenkin todella hyvän makuinen ja kiilteen suklaakastike toi hyvin kakkuun suklaan makua. Baileys-juustokakku ei tosin ylittänyt maullaan minun hedelmäisiä tai marjaisia juustokakkua :).

Itsekin rohkaistuin ottamaan pienen palan kakkua ja täytyy myöntää, että minä en pitänyt tästä kakusta ollenkaan. Kaksi lusikallista kakkua pystyin syömään, kunnes Baileysin maku puski vähän turhan ärtsysti esille. Muuten kakku oli hyvä (kiille ja pohja), mutta Baileysin maun takia en lämmennyt tälle juustokakulle.

En laita tällä kertaa ohjetta ollenkaan tähän ylös, koska katsoin ohjeen Vaaleanpunainen Nonparelli-blogista :). Ohjeen löydät linkin takaa.