keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Mitä minä luen


Viime viikolla kerroin teille siitä, että minulla on ihan kadonnut inspiraatio blogin suhteen ja ideoita postauksiin ei vain meinaa keksiä millään. Heitinkin arvonnan pystyyn ja toivoin, että te kertoisitte, mitä haluaisitte lukea blogissani. Arvonta on nyt päättynyt ja arvon voittajan huomisen tai ylihuomisen aikana. 

Kiinnitin heti huomiota Kittyn esittämään toiveeseen. Hän toivoi postausta, jossa kerron perusteluin mitkä ovat minun suosikkikirjani. Minä innostuin tästä ideasta ihan älyttömästi, koska minulla on muuton ja töiden aloittamisen takia jäänyt kirjojen lukeminen todella huonoksi. 

Kun etsin hyllyistä lempikirjani, niin lattialla komeili hetken päästä todella iso kasa kirjoja. Päätinkin karsia suosikkikirjani kolmen kirjailijan teoksiin.


Minä ostan suurimman osan kirjoista kirpparilta, koska kirjakaupoissa kirjat ovat ihan älyttömän kalliita. Kirppariltakaan en tosin kotiuta huonolaatuisia kirjoja ja olenkin onnistunut metsästämään todella hyväkuntoisia kirjoja halvalla hinnalla. Pidän kirpparilaput kiinni kirjoissa niin kauan, kunnes olen ne lukenut, että muistan myöhemmin selatessani kirjoja, että mitä olen jo lukenut - sen takia ylläolevassa kuvassa viimeisessä kirjassa on vielä kirpparilappu, koska en ole ehtinyt sitä vielä lukemaan :).

Tykästyin reilu viisi vuotta sitten Linda Olssonin kirjoitustyyliin, kun luin hänen kirjansa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sain tämän kirjan äidiltäni ja isältäni syntymäpäivälahjaksi ja ahmaisinkin kirjan muutamassa päivässä. Myöhemmin luin Olssonin teoksen Kaikki hyvä sinussa, mikä oli myös todella hyvä kokonaisuus, mutta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja sykähdytti minua enemmän. Tämä teos onkin ehdottomasti yksi lempikirjoistani.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja-kirja oli todella koskettava ja muutaman itkunkin taisin tirauttaa kirjaa lukiessani. Kirja kertoo vanhan ja nuoren naisen (Astridin ja Veronikan) odottamattomasta ystävyydestä ja siitä kuinka he pystyvät toisillensa kertomaan muistoistaan ja kipeistä salaisuuksistaan.

Metsämansikat olivat täydessä kukassa, ja valkoiset kukat hohtivat kuin lumihiutaleet ruoholla. Veronika luotsasi Astridin istumaan tuoliin ja istuutui ruohikolle sen viereen. Suuri kimalainen pörräsi kukkien yllä kuin kaikesta siitä runsaudesta humaltuneena. Veronika nojasi selkänsä lämpöistä puuseinää vasten. Astrid istui hievahtamatta, silmät ummessa ja kahvimuki käsissään. "Olen odottanut niin pitkään", hän sanoi. "Koko ihmisiän."
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja - Linda Olsson


Toinen suosikkikirjani on Paulo Coelhon Portobellon noita, minkä ostin muistaakseni käydessäni lukioo. Paulo Coelhon kirjoitustyyli on hyvin filosofista ja ehkä osittain aika raskasta. Lukeminen vaatii keskittymistä ja minulla oli ensin vaikeuksia pysyä juonessa mukana, kun aloitin Portobellon noita-kirjan lukemisen. Kirja kuitenkin sai ajattelemaan tosi paljon ja kirjan lukemisen jälkeen piti hetken aikaa olla vain ja miettiä lukemaansa. Kirjasta jäi kuitenkin todella positiivinen lukukokemus ja se nousikin yhdeksi suosikkikirjakseni haastavan ja ajettelemaan saavan juonensa ansiosta. 

Portobellon noita-kirja kertoo Athenasta, joka on Transilvaniassa syntynyt orpo, joka varttuu Beirutissa, asettuu aikuisiällä Lontooseen ja tulee äidiksi.

Hankin myöhemmin myös muita Paulo Coelhon teoksia, joista toinen suosikkini on Brida. Se ei kuitenkaan yltänyt omasta mielestäni Portobellon noidan tasolle, mutta nytkin voisi ajatus olla toinen, jos lukisin kirjan nyt. Ajattelinkin ottaa nämä kaksi Coelhon kirjaa uudestaan lukuun, koska haluan nähdä ajattelenko juonen eri tavalla.

Itkin ja raavin itseäni toivoen, että fyysinen kipu karkottaisi ajatukset paluusta elämään ja heimon eteen kohtaamaan sille aiheuttamani häpeän. Joku pitäisi huolta lapsesta, ja minä voisin elää siinä toivossa, että näkisin hänet uudestaan sitten kun hän olisi kasvanut aikuiseksi.
Portobellon noita - Paulo Coelho


Viimeisin lempikirjani on Diana Gabaldon kirjoittama Muukalainen. Ostin tämän pokkarin, kun olimme lähdössä mieheni kanssa Roomaan häämatkalle. Minulla on aina tapana ostaa lentokentällä jokin pokkari lentoa varten, että voin edes lukea lennon ajan. Takakannen tekstin perusteella kirja ei ihan sytyttänyt, mutta ostin sen kuitenkin. Lento tuntui loppuvan aivan liian äkkiä, koska kirjan juoni otti minut heti otteeseensa. Sain tämän kirjan päätökseen, kun lensimme takaisin Roomasta Suomeen ja en voinut kuin hämmästellä sitä kuinka paljon kirjasta pidin.

Kirja kertoo Claire Randallista, joka on lähtenyt miehensä Frank Randallin kanssa Skotlannin ylämaille lomalle. Kirjan alussa Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan ja löytää itsensä keskeltä 1700-luvun Skotlantia. 

Löysin jokin aika sitten Muukalainen-kirjan jatko-osan, Sudenkorento. En ole vielä tätä pokkaria ehtinyt lukemaan, mutta sen aion lukea seuraavaksi, kunhan saan aikaiseksi jatkaa taas kirjojen lukemista.

Näkökenttäni tiivistyi yhdeksi tummaksi pisteeksi. Sitten kaikki katosi, enkä nähnyt enää pimeyttä, vaan kirkkaan kuilun. Tunsin pyöriväni huimaa vauhtia tai tuntui kuin minut olisi käännetty ylösalaisin. Yksikään kuvaus ei kuitenkaan tee oikeutta kokemalleni täydellisen hajoamisen tunteelle, oli kuin minut olisi isketty valtavalla voimalla jotakin olematonta päin.
Muukalainen - Diana Gabaldon

8 kommenttia:

  1. Jes, kympin postaus - kiitos! :D Tosi kiva kun oli kuvat kirjoista + lainaukset niin saa heti jotenkin paremman tuntuman kirjoihin yhdessä arvostelun kanssa :) Mullekin Muukalainen on tuttu ja siitä tehty tv-sarja oli tosi hyvä...oletko nähnyt sitä sarjaa (tuli joskus Yleltä)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kitty ja kiitos postausideasta - tää oli kiva toteuttaa! :)
      Mitä?? :O onko siitä tv-sarjakin tehty? Löytäisköhän sitä mistään...

      Poista
    2. Joo on on! Arvaa jäikö suu auki kun satuin avaamaan telkkarin ihan vahingossa sopivaan aikaan :D Näkisköhän ne jaksot youtubesta? Tässä sarjan esittelyyn linkki :)

      Poista
    3. Ja tässä vielä suora linkki traileriin! :) Tulossa vissiin myös toinen kausi :)

      Poista
    4. Ja koska mun mielestä sarja oli TOSI hyvä niin pitää sitä nyt kolmaskin kommentti laittaa tähän putkeen :D Bongasin nimittäin täältä myynnistä tuon sarjan dvd-boksin :)

      Poista
    5. Vaikuttaa trailerin perusteella tosi hyvältä! :) Kiitos Kitty ihan älyttömästi tuosta CDON:n linkistä, mun on kyllä pakko laittaa tuo tilaukseen joku päivä! :)

      Poista
    6. Taidankin laittaa sen jo heti tänään tilaukseen, kun se kuuluu tuohon tarjoukseen, missä saa kaksi tv-sarjaa hintaan 19,95€/kpl :D

      Poista
    7. Ah, joo sen unohdin mainita, eli joo niin kuuluu! Oli oikeesti tosi uskollinen kirjalle - tykkäät siitä varmasti <3

      Poista