tiistai 11. elokuuta 2015

INSTAWEEK 32

Huomenta! :) Minun pitäisi ihan näillä näppäimillä lähteä käväisemään taas Tampereella, mutta ajattelin nyt pikaisesti tulla purkamaan blogin puolelle viime viikon Instagram-kuvat. Pidemmittä puheitta siis siirrytään vilkaisemaan minun viikkooni :).


1. Maanantaina sain nähdä auringonnousun :).
2. Teinipeilikuva ennen lääkärille menoa.
3. Rönnissä tuli käytyä katsomassa Popedaa.
4. Frisbeegolf on tullut uutena harrastuksena meidän arkeen ja vaikka kaikki tekniikat ovat vuosien aikana unohtuneet, niin silti olen innolla lähtenyt lähes päivittäin jätkien kanssa heittelemään.


1. Perjantai-iltaa vietettiin leppoisasti ystävien kanssa testaten uusia lautapelejä.
2. Lauantain heräilin aikaisin kauniiseen aamuun.
3. Lauantain nassu ennen markkinoille lähtöä.
4. Sunnuntain vadelmasaalis.


1. Aatu huomasi heti marjalaatikon, kun saavuin vadelmien kanssa kotiin sunnuntaina. Hyvä, kun ehtisin saada purnukat pois laatikosta, niin tämä herra oli valloittanut laatikon omakseen.
2. Erehdyin taas ostamaan lähikaupasta nättejä ruusuja ja ne olivat heti ensimmäisen yön jälkeen nuupahtaneet.

Instagramista löydät minut nimimerkin @lillil89 takaa :). Mukavaa tiistaita!

2 kommenttia:

  1. Ihana kesäinen viikko! :) Mulla menee hirveästi Instassa kuvia ohi, kun on päiviä etten vaan jaksa katsella kuvia enkä avaa sitä ollenkaan ja kerrallaan ei jaksa kauheasti plärätä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen taas kova selailemaan Instaa, mutta huonompi itse laittamaan sinne kuvia :D

      Poista