torstai 27. elokuuta 2015

MITÄ MUKAAN MATKALLE

Ennen Barcelonan matkaa ehdin pohtia tarkkaan monta viikkoa, että mitä kaikkea pakkaan matkalle mukaan. Nyt en puhu vaatteista tai asusteista, vaan kosmetiikasta, hius- ja ihonhoitotuotteista. Ajattelinkin jakaa minun tuotevalikoimani, jos tästä olisi jollekin vaikka apua, joka pohtii mitä ihmettä sitä pakkaisi mukaan.

Olen ollut aikaisemmin todella huono pakkaaja. Kamaa tulee aina aivan liikaa ja matkalla tuijottelen täyttä meikkipussia, että miksi ihmeessä minä nämä kaikki meikit raahasin mukaan. Nyt muutaman vuoden sisällä olen oppinut hieman fiksumman pakkaustavan: mieti tarkkaan, mitä oikeasti käytät päivittäin ja matkoille kannattaa hankkia matkakoossa olevia tuotteita. Näin ei tarvitse kovin äkkiä hermoilla meneekö esimerkiksi laukun painoraja yli eikä matkalla tarvitse tuskailla liiallista tavaran määrää.


Jos olet lähdössä reissuun jonnekin lämpöiseen, niin muista ehdottomasti aurinkosuoja! Itse valitsin Barcelonan matkalla suihkutettavan aurinkosuojan, koska ainut missä SK oli +50 oli tämä Garnierin suihkutettava aurinkosuoja. Jos polttaa heti ensimmäisenä päivänä itsensä, niin loppu loma ei olekaan enää niin mukava mitä oli kuvitellut. 

Rakkolaastarit ovat kesäisin itselläni todella kovassa käytössä ja varsinkin reissuilla. Me kävelemme hirveästi lomamatkojen aikana, koska haluamme nähdä paljon eri kohteita ja kävely on paras muoto edetä paikasta toiseen.

Hajuvesi on aina mukana matkalla, mutta tässäkin käytin hieman järkeä. Valitsin matkalle VS:n Angel Mist tuoksun, koska hajuvesipullo on muovinen, joten ei tarvitse pelätä särkyykö se helposti. Toisekseen olen tämän kuun käyttänyt pelkästään tätä kyseistä tuoksua, joten hajuvettä on enää ihan vähän putelossa, mutta kuitenkin tarpeeksi 5 päivän reissulle. Yleensä matkalle otan testikokoisia hajuvesi puteloita, mutta nyt ajattelin kuluttaa tämän VS:n hajuveden loppuun.

Sheivaustuotteet kannattaa aina pitää mukana ja aina kannattaa matkalle ottaa uusi sheiverin pää. Se menee menomatkan mukavasti vielä suojapaketissaan ja matkan ajalle on ainakin varmasti puhdas sheiverin pää. 

Tämän kuun LivBoxissa tuli Nivean deodorantti, mikä on hieman pienempää mallia kuin dödöt normaalisti ovat. Päätinkin ottaa tämän dödön matkalle mukaan sen pienen koon ansiosta.


Joskus muutamia vuosia sitten käytin matkoilla aina hotellin omia shampoita ja hoitoaineita, mutta nykyisin pakkaan aina omat hiustuotteet mukaani. En ole vielä missään hotellissa törmännyt oikeasti hyviin shampoisiin tai hoitoaineisiin, joten näin turvaat hiuksesi, kun itse valitset mukaan hyvät tuotteet. Minä otin Barcelonan mukaan nämä LivBoxin mukana tulleet Cutrinin shampoon ja hoitoaineen, mitkä ovat juuri sopivan kokoiset matkalle. 

Kävin matkaaa varten hakemassa Prismasta matkakoossa olevan lämpösuojasuihkeen, koska aina pakkaan laukkuun mukaan kihartimen ja hiukset huutaisivat hoosiannaa, jos jättäisin lämpösuojan pois ennen kihartamista. 

Hiuslakka unohtui ottaa mukaan tähän kuvaan, mutta laukkuun pakkasin Moroccanoilin matkakokoisen hiuslakan mukaan ja innolla odotan tämän lakan testaamista, koska tykästyin niin kovin merkin shampooseen, hoitoaineeseen ja öljyyn :).


Sitten olisi vielä vuorossa ne meikit, mitkä olivat itselleni vaikeimmat pohdittavat. Sain kuitenkin koottua riittävän meikkikokoelman matkalle mukaan.

Ihan ensin kannattaa miettiä, mikä on sun arkimeikki ja, mitkä ovat ne tuotteet, mitä käytät päivittäin. Itse otin tuotteet, mitkä tarvitsen aina meikkipohjaan, kulmiin sekä vielä yhden ripsarin ja eyelinerin. Lisäksi pakkasin meikkipussiin yhden pienen luomiväripaletin (kerroinkin tästä teille aikaisemmin TÄÄLLÄ) sekä huulirasvan ja huulipunan. Nämä meikit riittävät minulle hyvin viideksi päiväksi ja pientä twistiä saan luotua huulipunalla ja luomiväripaletilla.

L´Occitanen käsivoide eksyi vahingossa tähän kuvaan vaikka olisikin kuulunut ensimmäiseen kuvaan. Sormieni iho on ollut viime aikoina hieman huonossa kunnossa ja olen niitä nyt viimeisen viikon rasvannut. Löysin jostain kaapin kätköistä tämän joskus LivBoxin mukana tulleen testikokoisen käsirasvan, joten saan tällä hyvin hoidettua käsieni ihoa myös matkalla. 

Sellaisia tuotteita löytyy minun laukustani :). Olisi hauska kuulla millaisia pakkaajia te olette? :) Pursuileeko matkalaukku turhasta kamasta vai oletteko ns. siistejä pakkaajia? :)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista nähdä, mitä muut pakkaa! :) Itselle kaikista tärkeintä on ihonhoitotuotteet aurinkosuojalla, aurinkorasva, meikit, deodorantti, hammasharja ja tahna sekä hiustuotteet. :)

    VastaaPoista
  2. Hammasharjaa ja tahnaa en muistanutkaan tähän postaukseen laittaa vaikka ne pakkaan aina ensimmäisenä laukkuun :D

    VastaaPoista