keskiviikko 9. syyskuuta 2015

BARCELONA: ASU 2


Toppi / Top - Vero Moda
Laukku / Bag - H&M
Shortsit / Shorts - Mango
Kengät / Shoes - Nelly

Tämä tummansinistä ja mustaa sisältävä asu oli ehdottomasti oma lempparini Barcelonan matka-asuistani! Sävyt oli tummat, mutta mustaa ei kuitenkaan ollut liikaa ja paita, että shortsit olivat juuri sopivan kevyitä Barcelonan paahtavan kuumaan säähän. 

Ainut iso miinus lähtee Nellyn espadrilloille... Olin tilannut nämä espadrillot juuri ennen matkaa enkä kerennyt niitä käyttää kertaakaan ennen kuin vasta matkalla. Kun lähdettiin kävelemään aamupalalle, niin huomasin, että toinen kengistä on ainakin kokoa liian iso ja lonksu jalassa oikein kunnolla jokaisella askeleella. Muuten kengät olivat todella hyvät, mutta vähän jäi harmittamaan, että miten tämmöinen moka on valmistusvaiheessa voinut tulla. Kengät olivat alennuksessa, joten en olisi niitä kuitenkaan jaksanut pienen rahasumman takia lähteä palauttamaan, joten kengät nyt saavat jäädä kaappiini. Voihan näillä lyhyitä matkoja kävellä tai pitää ihan sitten kotikenkinä, kun viilettää omassa pihassa.

Onko teillä käynyt koskaan näin, että olette hankkineet kengät, joissa on selvä valmistusvirhe koossa? Lähtikö kengät palautukseen vai pidittekö itsellänne?

9 kommenttia:

  1. Sulle kyl sopii toi tummansinen väri ihan älyhyvin! :D Harvalle suomalaiselle sopii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mun mielestä kans sininen on ihan passeli :). En vaan oo ennen sitä oikein käyttäny, niin hieman tuntuu vielä vieraalta :).

      Poista
  2. Harmillinen tuo kenkähomma, mutta asu on kyllä ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora <3 nyt tosin tulee ihan kylmät väreet, kun kattoo noin kevyttä vaatetusta, kun tääl on niin viilee :D

      Poista
  3. Kiva asukokonaisuus<3 Inhottava tuo kenkä homma:(

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Jos kengissä todella on mitoitusvirhe niin sä voit vieläkin reklata ne jos siis haluat :) Niin ja ihanan asu + väri sopii tosi hyvin sun hiusten sävyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan eli siis ihana :P Jos sitä joskus kattois mitä kirjottaa :D

      Poista
    2. Kiitos ihana <3
      Jaa vielä onnistuis? :O täytyykin laittaa sähköpostia ja kysyä asiasta, koska toi on tosiaan ainakin koon isompi, jos ei enemmänkin.

      Poista