sunnuntai 20. syyskuuta 2015

TÄYDELLINEN YLLÄTYS

Heippa! Eilen blogin puolella oli hiljaista, koska olin eilen koko päivän menossa. Toki aamulla olisin ehtinyt koneen ääreen, mutta tulin perjantai-iltana kipeäksi, joten päätin lauantaina nukkua pitkään, että jaksan lähteä Helsinkiin Jokereiden peliin. Jokereiden matseja on mukava käydä katsomassa, mutta samalla se on ärsyttävää, kun emme ehdi jäädä muuten Helsinkiä kiertelemään tai edes ostoksille. Eilen tulikin hirveä hinku päästä Helsinkiin ostoksille ja päätin, että vielä tänä syksynä repäisen ja kulutan ainakin yhden päivän Helsingissä :).

Kimmo yllätti minut viikolla, kun hän kertoi, että oli hankkinut minulle yllärin Torista. En osannut ensin kuvitellakaan, että mitä ihmettä hän olisi Torista minulle hankkinut, mutta kun näin pahvilaatikon täynnä sanomalehteä, niin alkoi minullakin raksuttaa...


No muumimukejahan sielä paketissa oli! :) Olen kertonut Kimmolle, että lempimuumimukini on ruskea Nipsu-muki, mitä minulla ei ole. Hän on kuulemma etsinyt sitä jo hetken aikaa ja oli löytänyt tämän mukipaketin hyvään hintaan. Pari mukia, Perhe ja Ruusutarha, löytyvät jo minulta, mutta toiset kappaleet eivät haittaa :). Uudet mukit olivat Nipsun lisäksi Saippuakuplia sekä Siesta. Saippuakuplia-mukissa on pieni kolhu reunassa, joten pitää joskus vielä ehjä Saippuakupla-muki metsästää :). Kimmo oli myös hankkinut minulle Viljonkka-kulhon, koska viime vuonna rikkoi kyseisen kulhon vahingossa ja olen siitä asti vaatinut uutta Viljonkka-kulhoa tilalle :D.


Tämä yllätyspaketti oli ehdottomasti yksi parhaimmista ylläreistä, mitä minulle on annettu! :) Kyllä tuo mies vain nähtävästi tietää, millä minut saa iloiseksi :).

8 kommenttia:

  1. oii vähänkö kiva yllätys :)! Kelpais kyllä mullekkin tommoset yllärit :3

    VastaaPoista
  2. Oo, aivan ihana yllätys! Miekin haluun <3 ;D Itselläni taitaa olla vain kolme muumimukia, mutta olisihan niitä kiva saada "kokoelmaan" lisääkin :)
    Paranemisia sinne suuntaan, syksy on siitä inhottavaa aikaa että melkein aina tulee jossain vaiheessa kipeäksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jo mennyt laskuissa sekaisin montako muumimukia omistan, mutta nämä uusimmat muumimukit eivät ainakaan mahdu enää siihen keittiönkaappiin, jossa olen muumimukini säilyttänyt :D.
      Kiitos Tuuli <3

      Poista
  3. Oi miten kiva mies! <3 Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! <3 Kiitos Katja ja samoin sinne! :)

      Poista