torstai 22. lokakuuta 2015

KENKÄKOKOELMA KASVOI JÄLLEEN

Mä rakastan nilkkureita ja yleensä olen joka vuosi ostanut itselleni ainakin yhdet uudet nilkkurit syksyä ja talvea varten. Tänäkin vuonna halusin uudet nilkkurit itselleni löytää, joten aloin tutkimaan tuttua ja turvallista Nellyä. Kenkien värinkin olin jo mielessäni miettinyt valmiiksi - halusin ehdottomasti mustat niiden monipuolisuuden ansiosta. Kerta selailulla löysin Nellyn sivuilta kivan näköiset nilkkurit ja laitoin ne tilaukseen.


Eilen uudet nilkkurit pääsivät ensimmäisen kerran ulkoilemaan ja heti tein kengistä muutamia huomioita. Ensinnäkin mulle oli tosi omituista, että kenkien vetoketju oli ulkosyrjällä. Koko ajan meinasin kiskoa kenkiä väärään jalkaan, kun olen vain tottunut siihen, että vetoketju on aina sisäsyrjällä. Onneksi tämä on vain totuttelua vaativa asia, joten eiköhän kohta kengät meni luonnostaan jo oikein jalkaan :). Toiseksi nämä kengät ovat ihmeellisen kovan tuntuiset jalassa. Toivon, että tämä kovuuden tuntu johtuisi vain siitä, ettei kengät ole vielä muotoutuneet jaloilleni sopiviksi. 

Nilkkurit ovat muuten omaa silmääni miellyttävät, hyvin perinteiset, mutta kuitenkin jämäkän näköiset :). Kävelykin oli helppoa tukevan koron ansiosta.


Nyt eteisestä löytyy taas uudet popot tätä vuotta varten, jospa seuraavaksi rupeisi metsästämään sitä talvitakkia :).

Onko teillä tapana hankkia joka vuosi uudet syys-/talvikengät?

2 kommenttia: