keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2. LUUKKU


Olin ihan unohtanut kuinka salaperäistä tämä joulukuun aika on. Aamulla sinua odottaa uusi yllätys joulukalenterissa, etkä malttaisi odottaa, että näet mitä seuraavan päivän luukusta tupsahtaa. Yves Rocherin kosmetiikkaa sisältävän joulukalenterin ansiosta olen saanut taas maistaa pienen palan tätä lapsuudesta tuttua jännitystä - silloin tosin aina odoteltiin, että minkälainen suklaa tai kuva seuraavan päivän luukusta tulee :). Tästä muistin, että meillä oli tapana ala-asteella aina ensimmäisenä kavereiden kanssa kertoa, mitä sieltä omasta luukusta löytyikään ja voi niitä riemun kiljaisuja, kun jotkut olivat saaneet luukusta saman kuvan. Ihania muistoja :).

Mennäänpä muistoista tähän päivään. Tänään heti herättyäni kipitin Yves Rocherin pussukoiden luo ja etsin pussin numero 2. Ensin hieman tunnustelin pussia ja tunnusteluiden perusteella pussissa on jonkinlainen tuubi. Olisiko se suihkugeeli tai jokin rasva?


2. pussista löytyi täydellisen jouluinen käsivoide! Tuubin väritys oli hyvin jouluinen, mutta tuoksu se vasta joulua täynnä olikin! Käsivoide tuoksuu appelsiinilta ja kanelilta - ihana yhdistelmä! :) En malttanut olla heti testaamatta voidetta ja ai vitsit miten huumaavalta kädet tuoksui voiteen levittämisen jälkeen. Tämä käsivoide on ehdottomasti talven The Käsivoide tuoksunsa ansiosta :).

Miten ihmeessä maltan odottaa huomiseen, että näen mitä löytyy 3. luukusta tai siis pussista? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti