tiistai 15. joulukuuta 2015

JOULUKUUN LIVBOX

Huomenta! Eilen oli aika pitkä päivä ja Yves Rocherin kalenterin pussukkaa en kerinnyt kuvaamaan blogiin. Tänään siis vielä tiedossa illemmalla 14. ja 15.pussukoiden sisällöt :). 

Vielä mulla olisi esittelemättä joulukuun LivBox, minkä sisältö oli kääritty joulun punaiseen paperiin. Muutenkin tämän kuun boxi oli aika kiva kokonaisuus ja muutamia ihan uusia tuotteita taas tuli testailtavaksi :).


Colgate MaxWhite One hammastahna - Jälleen kerran LivBoxissa oli mukana hammastahna, mutta se ei mua haitannut, koska hammastahnat ovat niin tärkeitä, että tämä ihan helpottaa arkea, kun Livboxin mukana tulee hammastahnoja, joita voi laittaa kaappiin jemmaan odottamaan edellisen tahnan loppumista :). Tämä Colgaten hammastahna on ihan mintunmakuinen, mikä on hyvä, koska mies ei voi sietää hammastahnoja, mitkä maistuvat jollekin muulle.

Cocovin raakasuklaa - Oi tämä oli tosi hauska ylläri boxissa, raakasuklaata! Mun täytyy myöntää, etten ole raakasuklaita paljoakaan maistanut, joten innolla odottelen tämän maistelua. Kimmo huomasi heti tämän suklaalevyn boxista ja nappasi sen jo itselleen, kunnes kielsin syömästä sitä ennen kuvan ottamista ja sitten kerroin sen olevan raakasuklaata. Mies ei kuulemma enää halua suklaata syödä, kun se on jotain raakasuklaata. Aina parempi, niin minulle jää enemmän ;).


Natusan 24 hour Moisture käsivoide - Apua, mä hukun kohta käsivoiteisiin! Mulla on tällä hetkellä tämän Natusanin lisäksi neljä käsivoidetta ja en kaikkia viitsi kerralla pitää käytössä. Natusanin käsivoide saa jäädä siis hetkeksi kaapin perälle, jotta saan muut käsivoiteet käytettyä ensin. Natusanin käsivoide on varmasti hyvä voide, koska Natusanin tuotteet ovat oman kokemukseni mukaan olleet todella ihoystävällisiä ja hoitavat asiansa :).

Palmolive Aroma Sensations Feel Glamorous suihkusaippua - LivBoxista löytyi myös kivan tuoksuinen suihkusaippua Palmolivelta. Tuoksu koostuu karhunvatukasta, bourbon-vaniljasta sekä pitaiyasta. Aika hyvä yhdistelmä ja tämä suihkusaippuakeräilijä varmasti kuluttaa tämän pienen putelon vielä joulukuun aikana :).

Cutrin Bio+ Clear Shampoo - Hiuksille oltiin boxiin laitettua Cutrinin pieni shampoo, mikä on tarkoitettu normaaleille ja värikäsitellyille hiuksille. Aina on kiva kokeilla uusia shampoita, mutta olisin ehkä toivonut boxiin shampoon kaveriksi vielä hoitoaineen.


Étré Belle Hyaluronic QuickliftTM Day & Night seerumi - Uutena tuttavuutena boxissa oli Étré Bellen kolmitehoseerumi, mikä vaikuttaa ihossa kolmessa tasossa täydentäen ihon omia kosteusvarastoja. Seerumin luvataan tuovan ihoon pitkäkestoista kiinteyttä sekä napakkuutta. Seerumi kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, joten ehdottomasti otan tämän testiin. Tuote on kuitenkin itselleni niin vieras, että hieman pitää Googlessa lueskella tietoa seerumista ennen käyttöä.

Iberon valkki - Lisätuotteena tuli Iberon donitsivalkki, jonka avulla olen aina nutturani loihtinut. Jossain vaiheessa käytin todella usein näitä valkkeja, mutta nyt ne ovat jotenkin jääneet. Jos tämän uuden valkin avulla innostuisi uudestaan nutturoista :).

Lavera Glossy Lips huulikiilto - Boxissa oli tosi kivan sävyinen Laveran huulikiilto, mikä sisältää kasvisöljyjä sekä vitamiineja ja mineraaleja, jotka rauhoittavat ja suojaat huulia. Mulle on Yves Rocherin kalenterista tullut huulikiilto ja nyt tämä Laveran huulikiilto, joten mun pitää varmaan alkaa pikkuhiljaa totuttelemaan huulikiiltoihin, koska ei näitä nättejä sävyjä viitsi olla käyttämättä :).

LivBoxiin oltiin vielä laitettu pitkäaikaisille tilaajille ihana meikkipussi, mikä sisälsi Philosophyn tuotteita. Tosiaan huomasin nämä Philosophyn tuotteet vasta, kun tätä postausta kirjoitin ja kurkkasin pussiin. Tuotteet ovat Microdelivery Triple Acid Brightening Peel-kuorintalappuja, Purity Made Simple 3-in-1-puhdistustuote sekä Microdelivery Peel-kuorinta

Joulukuun boxi oli kyllä todella hyvä ja täynnä kivoja yllätyksiä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti