tiistai 8. joulukuuta 2015

MARRASKUUN KULUTETUT

Marraskuun aikana mulla loppui erilaisia hius- ja meikkituotteita yllättävän vähän ja paljon jäi joulukuulle puteloiden loppuja käytettäväksi. Pari hittituotetta mahtui näihin muutamaan loppuun kuluneeseen tuotteeseen tai ainakin ne olivat sellaisia joita itse jatkossa ostan varmasti :).


Mulla on lojunut jo pitkään suihkussa muutamat shampoot ja hoitoaineet, joiden pohjalla on vielä ainetta muutamaan käyttökertaan. Marraskuussa käytinkin kaksi hoitoainetta loppuun. 

Ensimmäisenä käytin Schwarzkopfin Gliss Ultimate Oil Elixir-hoitoaineen, mikä ei käynyt vain ollenkaan hiuksilleni. Hoitoaineen pitäisi sopia hauraille ja katkeiliville hiuksille, joihin voi lukea mukaan juurikin minun hiukseni. Tämän sarjan shampoo ja hoitoaine kuitenkin kuivattivat entisestään omia hiuksiani, jolloin ne katkeilivatkin helpommin. Näitä en kyllä osta enää jatkossa.

Toinen hoitoaine oli L'Oréal Elvitalin Smooth&Polish-hoitoaine, mitä olen käyttänyt aikaisemminkin. Omille hiuksilleni tämän sarjan shampoot ja hoitoaineet ovat ihan hyviä, sellaisia perus kaupan shampoita ja hoitoaineita. Yleensä ostan Smooth&Polishin shampoita ja hoitoaineita, kun rahapussi ei anna myöden laittaa kunnon aineisiin rahoja.


Marraskuussa kului loppuun myös ehdottomasti parhain nestemäinen eyeliner, mihin olen törmännyt, nimittäin Lumenen Blueberry eyeliner. Pieneen kokoonsa nähden tästä eyelinerista riittää pitkäksi aikaa ainetta. Tämä eyeliner on osoittautunut niin hyväksi, että aina olen ostanut tämän uudestaan ja tällä teen yleensä aina rajaukset. Suosittelen kokeilemaan!

Syksyisin joudun alkamaan käyttämään suihkutettavia hoitoaineita, koska ilman niitä hiukseni ovat koko ajan sähköiset. Yleensä turvaudun XZ:n hoitosuihkeeseen, mikä tuoksuu suklaalle ja vaniljalle. Hinta ei ole tässä tuotteessa paha, se tekee tehtävänsä ja mikä parasta sen löytää meidän lähikaupasta.

Mulla iski marraskuun lopussa pieni paniikki, kun Kubiss Londonin puuterini veteli viimeisiään. Puuteri tuli joskus LivBoxin mukana ja tämä on ensimmäinen meikkituote, mitä olen Kubiss Londonilta kokeillut. Puuteri oli tosi hyvä omasta mielestäni ja tätä tulee jatkossakin ostettua, jos jossain tähän törmään :).

Oliko näistä tuotteista mikään sinulle tuttu? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti