maanantai 11. tammikuuta 2016

SATURDAY WITH ME

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä päivä kanssani-postauksen ja päiväksi valikoitui lauantai. Päivän piti olla tekemistä täynnä, mutta suunnitelmat hieman muuttuivat päivän aikana. Kurkataanpas nyt tekstin ja kuvien muodossa millainen minun lauantaini oli.





Aamulla tai siis aamupäivällä nukuin pitkään ja ylös jaksoin nousta vasta vähän yli klo 10. Alakerrassa kissat jo odottivatkin aamuruokaansa ja väsäsin samalla omatkin aamupalani. Olen todella huono juomaan kahvia kotona, mutta nyt päätin lauantain kunniaksi keittää aamukahvit. Valtasin sohvan ja laitoin aamupalan ajaksi Netflixistä pyörimään teininä jo katsotun O.C.-sarjan.

Aamupalan jälkeen aloin tutkimaan tämän kuun LivBoxin sisältöä ja samalla kuvasin sen, kun ulkoa tuleva luonnonvalo toi yläkertaan oivan valon kuvailuja varten.

Sitten oli aika laittaa nassu kuntoon ja menin lauantaina aika perus meikilläni. Minun piti alkuun kihartaa hiukseni, koska en ole aikoihin jaksanut hiuksilleni tehdä mitään ihmeellistä. Laiskuus vei kuitenkin jälleen kerran voiton ja päätin vain harjata hiuspehkoni auki.



Puolenpäivän jälkeen lähdimme Tampereelle ostoksille, koska postissa oli tullut alekupongit Kodin1:n. Ennen shoppailuja päätimme pysähtyä Messukylän vanhalla kirkolla nappaamassa muutamat kuvat. Ilma oli aika rapsakka ja kuvattava sekä kuvaaja meinasivat jäätyä jo ensimmäisillä minuuteilla. Valo oli tuohon aikaan todella kaunis, mutta pakkanen haittasi niin paljon, ettei kuvaukset oikein onnistuneet.

Matkalla Kodin1:n selailin kamerasta kuvia ja huomasin, että akku on loppumaisillaan. Päätin laittaa kameran sivuun shoppailujen ajaksi, että akku piisaisi vielä illalla. 

Kodin1:stä tuli tehtyä hyviä löytöjä: olohuoneeseen uusi matto, yläkerran aulaan uusi sohvatyyny, makuuhuoneeseen seinäkello sekä Vikings-sarjan 3.tuotantokausi. Kun ostokset oltiin saatu Turtolassa päätökseen suuntasimme auton nokan kohti vielä Kalevan Prismaa ja XXL-liikettä. 

XXL-liikkeestä löysin uuden talviulkoilutakin rikki menneen tilalle. Prisman lihatiskiltä kävimme vielä hakemassa päivän ruoat, koska kumpaakaan ei suuremmin innostanut tehdä ruokaa alusta asti itse.

Matkalla takaisin kotiin soitin äidilleni kysyäkseni, mitä hän oli hankkinut Kodin1:stä. Äiti kuulosti hyvin omituiselta ja selvisikin, että hän oli kaatunut heidän pihan alamäessä ja satuttanut kätensä pahasti. He olivat menossa lähimpään sairaalaan ja sovittiin, että lähden viemään häntä Acutaan myöhemmin, jos sinne määrätään.



Kotiin päästyä lämmitimme Prismasta ostetut ruoat ja laitoimme takkaan tulen. Ruoan jälkeen ehdimme vielä vaihtaa uuden maton vanhan tilalle, kunnes isäni soitti, että minun pitää lähteä äidin kanssa Acutaan. Nopeasti laitoin vaatteet niskaan ja lähdin odottelemaan äitiä.

Loppuilta kuluikin Acutassa istuen ja n. klo 23 päästiin takaisin kotiin. Acutassa istuminen kannatti, koska selvisi, että äidillä on olkapäässä murtuma ja sai kädelle kantositeen. Kummallakin kahvihammasta kolotti niin pahasti, että päätimme vielä kotiin päästyä juoda pari kupillista kahvia. Kahvin jälkeen lähdin takaisin kotiin ja kuvittelin, etten nyt saa hetkeen unta, kun kahvia tuli sen verran myöhään juotua. Hetken aikaa ehdin istuskella koneen ääressä, kun väsymys iski yllättäen, joten menin pesemään päivän meikit pois nassusta ja nukahdin melkein heti, kun kaaduin sänkyyn.

Sanotaan näin, etten lauantain aamuna uskonut päivästä tulevan ihan tämmöinen, mutta koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Onneksi äidilleni ei käynyt pahemmin! :) Toivotaan kuitenkin, että tämän viikon lauantaista tulisi kaikille hieman parempi! :)

4 kommenttia:

  1. Hyvä, ettei käynyt pahemmin!! :) Kuitenkin olitte acutassa aika kauan - onneks ne sai asian ratkeen :)

    OC voiskin nyt kattoo ku saan vihdoin olla pari päivää kotona sairastamaan.. Ryan on kuitenkin niin hottis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OC on kyllä hyvä ja nostaa niin muistoja teiniajoilta :D. Toi Adam Brody on enemmän mun mieleen ;)

      Poista
    2. OC oli mun kohdalla varmaan se "viimenen niitti" et rakastuin Californiaan <3 muistan ikuisesti sen fiiliksen ku ajettiin samanlaisella Lexusella ku Sandy Cohenilla Stinson beachille ja radiosta tuli Phantom planetin California. Ehkä yks parhaista muistoista mitä mulla on Californiasta ^_^

      Poista
    3. Terhi toi sun kommentti vain pahensi mun Jenkkikuumetta! :D

      Poista