keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

MUFFINSSEJA KAHVIPÖYTÄÄN


Minä olen tänään leiponut ahkerasti, kun halusin väsätä kahvipöytään tarjolle jotain itse tehtyä. Siskoni ja hänen poikaystävänsä tulevat meille ihan kohta ja aiomme illan viettää taas lautapelien ääressä. Pelaillessa tulee juotua myös kahvit, jonka kanssa on hyvä olla jotain herkkuja tarjolla. Päädyin tänään mustikkasuklaamuffinsseihin, koska kaikki tarvittava löytyi kaapista jo valmiina ja itse pidän tosi paljon suklaan ja mustikan makuyhdistelmästä. Joskus vuosia sitten tein työkavereille tämmöisiä muffinsseja ja ne ainakin maistuivat hyvin. Tänään en vain millään saanut päähäni mitä ohjetta silloin käytin, joten tämä ohje on taas itse sovellettu. 

Mustikkasuklaamuffinssit (n. 14 kpl)

2 kananmunaa
2 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2½ dl maitoa
tummaa leivontasuklaata
mustikoita

  • Vatkaa kananmunat, sokeri sekä juokseva margariini sekaisin.
  • Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola sekaisin.
  • Sekoita taikinaan kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa.
  • Sekoita taikinan joukkoon vielä rouhittu suklaa sekä mustikat.
  • Paista kiertoilmalla 175C:ssa n. 20 minuuttia.

Olen muistaakseni aikaisemmin maininnut, että minulla on vielä vähän hankaluuksia tuon meidän uunin kanssa. Sen takia kokeilin tänään pienentää uunin lämpötilan 175C:n ja kokeilla kuinka leivonta sujuu kiertoilmalla. Minusta näin muffinssit paistuivat paljon paremmin ja tasaisesti, eikä pinta alkanut kuivumaan liian nopeasti.

Nyt pitää rientää laittamaan jo kahvia ja tarjottavia valmiiksi, palataan taas huomenna! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti