tiistai 31. toukokuuta 2016

LOVE ADDICT


Siskoni kävi poikaystävänsä kanssa pienellä reissulla ja tottakai minuakin muistettiin tällä parin päivän matkalla. Sain tuliaiseksi Victoria's Secretin pussukan, josta paljastui tämä hyvän tuoksuinen Love Addict-vartalosuihke. Yleensä tuliainen ei ikinä ole huono, jos se on laitettu Victoria's Secretin pussukkaan :).

Vartalosuihkeen putelo oli erilainen kuin ennen ja nämä fragrance mistit ovat ymmärtääkseni hieman voimakkaamman tuoksuisia kuin body mistit. Tuoksu on todella huumaava ja naisellinen, mutta hieman harmittaa, etten löydä tästä tuoksusta parempaa tietoa netistä. Minua aina kiinnostaa mitä yhdistelmiä tuoksuihin on käytetty, mutta Love Addict-tuoksusta en löydä mitään. Onko siellä ruutujen toisella puolella kellään parempaa tietoa tästä tuoksusta? :)

perjantai 27. toukokuuta 2016

TORSTAI KANSSANI / THURSDAY WITH ME

Klo 4:45 Herään ensimmäisen kerran ja kiroan valoisaa kämppää ja haaveilen pimennysverhoista. Käännän kylkeä ja yritän epätoivoisesti saada uudestaan unta. Nukahdan vähän yli viisi uudestaan.

Klo 5:20 Herään, kun Aatu oksentaa olohuoneeseessa. Nousen siivoamaan oksennukset, jonka jälkeen kömmin takaisin sänkyyn.

Klo 8:15 Herätyskello soi ja väsymyksestä huomaa, ettei aamu ole ollut ihanteellisin. On kuitenkin aika nousta pesemään hampaat ja heittämään vaatetta niskaan.


Klo 8:45 Saavun Diegon kanssa eläinlääkärille. Pojalle on kevään aikana tullut kylkiin taas niin paljon takkuja, että turkki kaipaa trimmausta. 

Klo 10:05 Pääsen takaisin kotiin kissan kanssa, jolla on selvästi mukavempi olla, kun takut on ajeltu pois. Alan väsäämään nopeasti itselleni aamupalaa ja laitan kissoille ruokaa.


Klo 10:30 Lähden ajelemaan ja kuuntelemaan uutta cd:tä. Ulkona on mukavan viileä sää ja hyvillä mielin voi pitää päällään hupparia. Ajelun jälkeen käyn kaupassa ostamaan uusia smoothieaineksia ja poikkean vielä pikaisesti kirppiksellä siistimässä pöytääni.

Klo 11:15 Taas kotona. Hetken aikaa pohdin, mitä alkaisin tekemään, mutta sitten muistan dokkarin, mitä minulle suositeltiin. Alan katselemaan Yle Areenasta Valkoista Raivoa.

Klo 12:50 Dokkari on nyt katsottu. Se oli hyvä, mutta ahdistava. Näillä ristiriitaisilla fiiliksillä menen suihkuun.

Klo 13:02 Lämmitän eilen tehtyä lasagnettee ja laitan Walking Deadin pyörimään.


Klo 14:00 Alan kirjoittamaan Instaweek-postausta.

Klo 14:18 Postaus on valmis, joten voin alkaa laittamaan itseäni kuntoon. Olin mielessäni suunnitellut tekeväni meikin suhteen jotain erilaista, jos blogiinkin saisi materiaalia, mutta lopulta huomaankin tehneeni ihan tavallisen meikkini.

Klo 14:53 Tsekkaan uusimmat blogipostaukset.

Klo 15:15 Käyn vielä uudestaan kirppiksellä viemässä -50%-lapun pöytääni ja siistin samalla omani sekä ystäväni pöydän.

Klo 15:30 Tulen kotiin ja lataan kahvinkeittimen valmiiksi, koska kaverin pitäisi tulla kyläilemään. Muistan uusimmat lehdet, jotka tulivat postin mukana ja alan niitä lukemaan. Lehtiä lukiessani huomaan, että kaikki kissat ovat tällä aikaa kömpineet myös sänkyyn ympärilleni päiväunille.


Klo 16:20 Kaveri tulee kahville.

Klo 17:50 On aika lähteä kohti Tamperetta, koska olemme siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa suunnitelleet menevämme elokuviin.

Klo 19:50 Alkaa elokuva. Päätimme katsoa London has Fallen-elokuvan, jota tähdittää aina yhtä ihana Gerald Butler.


Klo 22:19 Pääsen takaisin kotiin. Leffa oli parempi, mitä oletin ja kaikki tykkäsimme elokuvasta. Naureskelimme vielä elokuvan jälkeen Butlerin repliikeille. Kotiin päästyäni pesen meikit pois ja luen vielä noin vartin verran kirjaa. Aikainen herätys on tehnyt tehtävänsä ja nukahdan ennen klo 23.


torstai 26. toukokuuta 2016

INSTAWEEK 20

Tällä hetkellä ainoat säännölliset postaukset ovat nähtävästi Instagram-postaukset. Minulla hieman postausideat kadoksissa, koska enää minulla ei ole omaa hovikuvaajaa, mikä rajaa taas hieman postauksien mahdollisuuksia. Toivotaan nyt, että saisin jostain sen kipinän takaisin bloggaamiseen, jos sitä kautta postausideatkin lähtisivät syntymään :). Mutta kurkataanpa nyt viime viikkoisia Instagram-kuviani.


1. Tunnelmaa sateiseen iltaan toi PartyLiten Pöllö-tuikut.
2. Tiistaina käytiin kavereiden kanssa katsomassa Suomen matsi lähibaarissa.
3. Hyvä nassupäivä.
4. Hämimies on ottanut yhdeksi lempipaikakseen mun tietokonetuolin.


1.-3. Siskon ja hänen poikaystävänsä kanssa käytiin tutustumassa Kissakahvilaan, mikä oli aivan ihana kahvila :).


1. Otettiin myös matsi Menolippu-peliä.
2. Kävin radalla kokeilemassa uutta kiikariani ja ai, että mä rakastan ampumista - pää saa hieman rauhoittua hetkellisesti.
3. Diego on ottanut kämpän ahtaimman paikan nukkumapaikakseen :).

tiistai 24. toukokuuta 2016

KESÄN HERKUT


Tänään taisi paukkua hellerajat tältä alkukesältä tai ainakin kuuma on ollut! Tänään huomasi myös sen jälleen kerran, että kesällä tekee todella harvoin mieli lämmintä tai raskasta ruokaa. Mieli himoitsee ennemmin hedelmiä, marjoja, kylmiä juomia ja jäätelöä. Minä kävin tänään päivällä lähikaupasta hakemassa mansikoita ja pensasmustikoita sekä kalorihirmuksi Dumle-jäätelön. Vaikka näin kuuma sää ei minua miellytä, niin onhan tämä kesä silti mukavaa aikaa :).

Nyt lähden takaisin ulos, koska Henna on tulossa käymään ja olemme suunnitelleet pientä piknikkiä lähipuistoon :). Kuinkas teidän lämmin kesäpäivä on kulunut?

perjantai 20. toukokuuta 2016

INSTAWEEK 19

Eletään jo perjantaita ja muistin vasta tänään, etten ole blogin puolella julkaissut vieläkään viime viikon Instagram kuvia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Instasta löydät minut @lillil89 nimimerkin takaa, joten ei muuta kuin seurailemaan! :)


1. Hennan kanssa katseltiin Suomi-USA matsi ja huuto sekä kannatus oli sen mukaista.
2. Hämimies vahtii mitä ulkona tapahtuu.
3. Jääkiekko on ollut nyt yksi tärkeimpiä asioita arjessa.


1. Diegon kanssa nautittiin rauhallisesta aamusta.
2. Vihdoinkin sain napattua hyvän kuvan Diegosta ja Härskistä, jossa huomaa poikien kokoeron.
3. Kavereiden kanssa käytiin viettämässä perjantai-iltaa retkeillen.


1. Kesä ja järvimaisema, voiko olla mitään parempaa?
2. Aloitin pitkästä aikaa Skyrimin pelaamisen.
3. Sunnuntain nassu.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

KISSAKAHVILA PURNAUSKIS

Tänään sain kokea uuden kahvilaelämyksen, kun suunnistin siskoni ja hänen miehensä kanssa Kissakahvila Purnauskissiin. Siskoni ja hänen miehensä olivat jo kerran aikaisemminkin käyneet kyseisessä kahvilassa, mutta minulle tosiaan tämä käynti oli ensimmäinen - mutta ei todellakaan viimeinen. 






Purnauskis oli sisustettu todella omaperäisesti ja kissojen ehdoilla. Kahvila oli tilaltaan pieni, mutta kodikas ja ihanan tunnelmallinen. Kissoille löytyi virikkeitä ja lukematon määrä erilaisia paikkoja, mihin ne voivat kömpiä nukkumaan tai kavuta tarkkailemaan kahvilan touhuja. Asiakkaat saivat pöytiin herkkuja, joita sai kissoille syöttää ja kissojen kanssa sai käydä leikkimässä tai ihan vain silittää niitä. Tänään kissat olivat aika uneliaita, kun olimme kahvilassa, joten leikittelyt jäivät vähemmälle, mutta rapsutuksia nuo ihanuudet saivat meidän porukalta :).





Me nautiskelimme kissojen katselemisen lisäksi kahvilassa kahvit sekä jälkiruoat. Jälkiruokalista oli mielestäni niin herkullinen, että oli vaikea valita, mitä sitä kahvin kaveriksi ottaisi. Päädyin lopulta suklaakakkuun jäätelön kera ja voi taivas se oli hyvää. Olimme kaikki kolme todella tyytyväisiä jälkkäreihin ja palvelu oli kahvilassa erinomaista. Minä sain vielä kahvilasta mukaani kissanherkkuja tuliaiseksi omille kisuilleni :).





Jos olet vähänkään kissaihminen, niin suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Kissakahvilassa :). Kahvilaan tosin kannattaa tehdä pöytävaraus, koska pöytiä ei ole paljon ja näin varmistat ainakin kahvittelun. Minä aion ainakin vielä tulevaisuudessakin poiketa nauttimaan kahvit tässä hurmaavassa kahvilassa :).

maanantai 16. toukokuuta 2016

NOPEAT TARJOTTAVAT

Eilen vietimme siskoni syntymäpäiviä ja minä leivoin synttäreille juustokakun. Pitkästä aikaa pääsin leivonnan pariin ja heti siihen syttyi taas uusi kipinä. Vaikkakin tämän asunnon keittiö on todella pieni ja tuo omat haasteensa, niin on se leivonta mukavaa paikassa kuin paikassa. Kakku ei nyt ollut ihan sellainen kuin piti, koska jokin kämmi oli päässyt käymään. Kun avasin vanhempieni luona vuoan, niin kakku koko romahduksen. Söimmekin siis sekamelskakakkua, mutta maku oli kaikkien mielestä hyvä - koostumuksesta tuli tosin mieleen enemmän pappilan hätävara kuin juustokakku. 


Tänään päätin tehdä pakkaseen hieman tarjottavia ja mielessä muotoutui ensin ajatus kinkku-juustosarvista. En jaksanut tehdä taikinaa itse vaan kävin hakemassa lähikaupasta valmiin taikinan. Kotona huomasin, että olinkin ottanut matkaan lehtitaikinapaketin, joten Lauran soveltaminen alkoi. Leikkasin taikinalevyt kahtia, neliön malliin, ja tein viillot jokaiseen kulmaan. Täytteeksi laitoin juustoraastetta ja kinkkua, jonka jälkeen taitoin kulmat keskelle toisiinsa kiinni. Voitelin kinkku-juustonyytit vielä kananmunalla ja annoin niiden paistua 225C:ssa vartin verran. 


Näistä nyyteistä tuli simppeleitä, mutta herkullisia ja valmistus oli älyttömän nopeaa :). En ole tosin aikaisemmin tälläisiä lehtitaikinanyyttejä laittanut pakkaseen, joten en tiedä ovatko nyytit ollenkaan niin hyviä, kun ne joskus sulattaa ja lämmittää uudestaan.

Nytkin olisi kauhea leivontavimma, mutta se pitää vain hillitä, koska näin yksin asuessa ei ole varaa leipoa ihan koko aikaa. Jo ihan sen takia, ettei levähdä ihan uusiin mittoihin.

Onko teillä jokin tietty resepti, mitä käytätte, kun on tulossa nopealla aikataululla vieraita kylään? :)

perjantai 13. toukokuuta 2016

KESÄ EIKÄ MITÄÄN TEKEMISTÄ

Mulla on soinut tänään Maija Vilkkumaan Kesä-biisi oikein kunnolla päässä. Lähdin päivällä kuvailemaan ja heti, kun näin vihreänä loistavat koivut kameran linssin läpi, niin ajattelin, että kyllä se kesä vain on vihdoinkin saapunut. Järvenrannalla tuuli kävi voimakkaasti, mutta se oli lämmin. Aallot hakkasi rantakiveystä vasten ja laskin hetkeksi aikaa kameran alas vain ihaillakseni alkavaa kesää ja sen rauhallisuutta. Tätä tunnetta odottaa aina talven aikana ja se on huumaava hetki, kun tunne tulee ensimmäisen kerran kesän alussa. Toivottavasti tästä kesästä tulee ihana, lämmin ja rentouttava :).







keskiviikko 11. toukokuuta 2016

ALKUKUUN INSTAKUVAT

Instagramin käyttö hiipui aika samaa tahtia kuin bloginkin, mutta nyt olen yrittänyt toukokuussa skarpata taas lataamaan kuvia myös Instan puolelle. Nyt, kun muutamia kuvia on Instaan löytänyt tiensä tämän alkukuun aikana niin huomasin, että Instagramia mulla oli ikävä. Sitä fiilistä, kun näet jotain kaunista ja haluat jakaa sen muidenkin nähtäväksi. Vielä kuvien näpsiminen on aika pientä, mutta yritän kokoajan skarpata enemmän ja enemmän :). Kurkataanpa nyt, mitä alkukuun Instakuvista oikein löytyy.


1. Vappua viettelin kaveriporukassa kivassa kodassa.
2. Diego on sopeutunut kivasti uuteen kämppään (niin kuin muutkin kissat) ja on löytänyt jo paikkansa, jossa tekee tuuletusasentonsa :).
3. Yksi monista huonoista päivistä, mutta kameralle sai luotua edes jonkinlaisen hymyn #hymyäpimeydenkeskellä.
4. Kaivoin pitkästä aikaa värityskirjat esille ja voi vitsit tuo värittäminen on rauhallista puuhaa :).


1. Parvekkeen kiipeilypuusta on tullut poikien suosikkipaikka ja Aatukin kävi näyttämässä, että hänkin mahtuu vielä pieneen koloon.
2. Päivän nassua.
3.-4. Viime viikon perjantaina Hennan kanssa mentiin lähibaariin huutamaan Suomi voittoon ja nauttimaan kivasta illasta :).


1. Hämimies oli löytänyt hyvän pesupaikan.
2.-3. Sunnuntaina vietettiin Äitienpäivää ja käytiin uudessa lounaspaikassa testaamassa paikan sapuskat. 
4. Sunnuntain lämmin ilta tuli vietettyä järvimaisemia katsellen.

tiistai 10. toukokuuta 2016

TOUKOKUUN LIVBOX

Viime kuusta jäikin katsastamatta huhtikuun LivBoxin sisältö ja päätin nyt, että skippaan sen blogista aivan kokonaan. Mennään siis suoraan tämän kuun boxiin, mikä saapui minua ilahduttamaan viime viikolla :).


Palmoliven Aroma Sensations Feel the Massage suihkusaippua - Palmoliven suihkusaippuat ovat mulla usein käytössä ja lemppareitani ovat juurikin nämä saippuat, joissa on kuoriva vaikutus. Tämä aloe veraa, vesiminttua sekä Kuolleenmeren suolaa sisältävä suihkusaippua oli ihanan raikas ja sopii kivasti kuumille kesäpäiville.

Cutrinin Pure ISM Anti-Green shampoo - Eilen kokeilin heti tätä Cutrinin shampoota, jonka luvataan kirkastavan hiuksia sekä auttavan poistamaan hanavedestä tulleiden mineraalien aiheuttamia värjäytymiä. Shampoo tuntui Cutrinin perus shampoolta ja ehkä tämä shampoo ei ole juuri sellainen, mitä minä tarvitsen tällä hetkellä hiuksilleni. Muuten ihan hyvä shampoo.

Nivean Creme Care Facial Cleansing Wipes puhdistuspyyhkeet - Olen kevään ajan käyttänyt nestemäisiä meikinpuhdistusaineita ja oli kiva saada nyt LivBoxin mukana puhdistusliinoja, mitkä ovat todella käteviä ja nopea käyttöisiä meikin puhdistamisessa. Innolla aion illalla testata näitä puhdistuspyyhkeitä, kun on aika mennä pesemään päivän meikit pois.


Pandan vadelmamuru suklaalevy - Oi vitsit, kun vesi herahti kielelle, kun tämä kauniin sävyinen suklaalevy pilkisti boxista. Pandan vadelmamuru kuulostaa juuri sellaiselta suklaalta, mikä on täydellinen minun makuhermoilleni :).

Neutrogenan Visibly Clear Correct&Perfect CC-voide - LivBoxin mukana tuli tällä kertaa Neutrogenalta CC-voide, joka tuli minulle sävyssä Light. En ole ikinä ollut BB- tai CC-voiteiden ystävä, koska en ole vielä yhtään sävyä löytänyt, mikä olisi riittävän vaalea iholleni. Aion ehdottomasti kokeilla tätäkin voidetta, mutta odotukset eivät ole vielä ainakaan kovin suuret...

Iberon puhelinlankalenkit - Boxiin oltiin laitettu Iberon puhelinlankalenkkejä, mikä oli ihan ok lisä boxin sisältöön. Itseltäni löytyy muutama puhelinlankalenkki kaapin perältä, mutta en ole koskaan näihin oikein syttynyt. Aina valitsen ennemmin tavallisen hiuslenkin, kun laitan hiukset kiinni.

Biozellin Professional Texturizing Spray rakenne- ja volyymisuihke - Curiouser&Curiouser-blogin Nooran suosikki Biozellin rakennesuihke oli ehkä kivoin boxin tuote omasta mielestäni. Tämmöisenä lättätukkana on aina kiva kokeilla tuotteita, joista voisi saada hieman volyymia sekä tukea hiuksiin. Ehdottomasti pakko ottaa tämä suihke mahdollisimman pian kokeiluun! :)

Löytyikö boxista omaa suosikkiasi? :)

maanantai 9. toukokuuta 2016

UUSI ALKU


Heippa pitkästä aikaa! Blogi on viettänyt hieman pidemmän tauon - tarkalleen ottaen kuukauden ollaan vietetty hiljaiseloa. Syy tähän on se, että elämässäni on tapahtunut isoja asioita viime aikoina, mikä paistoi ehkä jo hieman aikaisemmista blogipostauksistani ennen taukoa. 

Elämä on ihmeellistä ja ikinä et voi tietää, mitä elämältäsi saat. On suuria haaveita ja toivomuksia siitä, miten elämän haluaisi menevän. Se on hyvä, jos joillakin nämä haaveet ja toiveet toteutuvat, minulla ei käynyt näin. Nyt elän yksin, kolmen kissan kanssa pienessä asunnossa. Kuvittelinko eläväni tämmöistä elämää tämän ikäisenä? En todellakaan. Mutta elämässä on mielestäni tärkeintä se, että voit sanoa olevasi onnellinen juuri sellaisessa elämässä, mitä juuri sillä hetkellä elät. Jos et ole onnellinen, niin ei tule tyytyä siihen vaan muuttaa elämänsä siihen suuntaan, että saat taas sen onnen elämääsi. 

En sano, että olisin nyt onnellinen. Joka päivä on edelleen taistelua, mutta kyllä mä tästä selviän. Tämä on nyt uuden elämäni uusi alku. 

Yritän saada taas kiinni bloggaamisesta, mutta säännöllisestä postaustahdista en voi luvata. Annetaan ajan kulua ja katsotaan kuinka tämä blogin kirjoittaminen lähtee sujumaan :).