torstai 30. kesäkuuta 2016

KESÄKUUN KULUTETUT

Kesäkuun viimeinen päivä on kohta lusittu, joten ajattelin, että nyt voisi esitellä kesäkuun aikana loppuneet putelot. Pienen blogitauon jälkeen tämänkin postauksen toteuttaminen on tuntunut hieman haastavalta, koska minun pitäisi taas muistaa säilyttää kaikki tyhjät tuotteet kuun loppuun asti kuvaamista varten eikä nakata niitä suoraan roskiin. Pari puteloa taisi alkukuusta lentää roskiin, mutta ei anneta tämän häiritä.


Shampoorintamalla loppuun kului Sunsilkin Vibrant Colour Protection shampoo ja hoitoaine - itseasiassa kaksi puteloa kumpaistakin, koska muuttolaatikoista löytyi nämä samaiset putelot, joissa oli vielä hieman ainetta. Sunsilkin tuotteita olen käyttänyt ja ne ovat olleet ihan ok. Tämän kokoiset putelot vain loppuvat turhan äkkiä ja tuntuu, että koko ajan pitäisi olla ostamassa uutta shampoota tai hoitoainetta.

Herbinan MarjaSpa-hoitosuihkekin loppui puolessä välissä kuuta ja nyt on jo uusi hoitosuihke ostettu testiin. Herbinan hoitosuihke oli myös ihan ok tuote ja tuoksu oli yllättävänkin hyvä ja kesäinen.


Olen aiemminkin kertonut blogin puolella, että rakastan kokeilla eri suihkusaippuoita ja -geelejä, joten ikinä käytä tai osta peräkkäin samaa suihkusaippuaa. Alkukuusta kului (onneksi) loppuun I love... Blueberry Smoothie-suihkusaippua. Tämä suihkusaippua oli tuoksultaan jotain niin etovaa, etten ole varmaan koskaan törmännyt yhtä pahan hajuiseen suihkugeeliin. Ensiksi mietin, josko nakkaisin tämän kammotuksen roskiin, mutta pihipeikkona en raaskinut vaan kulutin suihkusaippuan rohkeasti loppuun.

Testailin taas Palmoliven suihkusaippuaa ja tämä orkidean tuoksuinen suihkusaippua oli aivan ihana. Tuoksu oli huumaava ja tuntui pysyvän iholla pitkäänkin suihkun jälkeen. Varmasti hankin vielä tätä uudestaankin!

LivBoxin mukana tuli Palmoliven suihkugeeli, mikä oli myös todella hyvä sekä raikas - ihana suihkugeeli käytettäväksi hellepäivän jälkeen.


Miten deodorantit kestävät älyttömän kauan vaikka niitä käyttää päivittäin? Minusta tuntui, että olisin jo ikuisuuden käyttänyt Rexonan Stress Control-deodoranttia ja olinkin tyytyväinen, kun se tänään loppui. Rexonan deodorantti oli todella hyvä, piti hienhajun poissa pitkään ja tuoksu tässä deodorantissa ei ollut paha.

Olen taas laiskistunut ja hankkinut meikinpuhdistamiseen vain puhdistusliinoja, tällä kertaa loppuivat Garnierin PureActive-meikinpuhdistusliinat. Alkuun tuntui, että Garnierin liinat hieman ärsyttäisivät silmiä, mutta muutaman käyttökerran jälkeen en huomannut silmissä enää mitään ärsytystä. Liinat puhdistivat hyvin vahvankin silmämeikin.

Kesäkuun aikana loppui myös Lumenen Blueberry-eyeliner, mikä on minun lempparini näistä nestemäisistä eyelinereista. Uusi Blueberry-eyeliner on jo ostettu meikkipussiin loppuun kuluneen tilalle.

2 kommenttia:

  1. Toi Palmoliven naturals on niin ihanan tuoksuista! <3 Ostin sitä cittarin mammuttimarkkinoilta hirveen isot putelit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Tota olis kyllä voinut helposti kuluttaa isommankin putelon verran, niin hyvän tuoksuinen se on :)

      Poista