tiistai 20. syyskuuta 2016

KORULIPPAAN UUSIMMAT


En ole hetkeen ostanut itselleni mitään, joten viime viikon perjantaina päätin hankkia itselleni jotain pientä, kun poikkesimme Terhin kanssa Ideaparkissa. Korujen käyttö on jäänyt minulla vähemmälle ihan vain laiskuuden takia, joten päätin hankkia Ginasta pari uutta kaulakorua, jos ne saisivat minut taas hieman innostumaan korujen käyttämisestä. 

Ostin kaksi hyvin simppeliä kaulakorua, mitkä ovat yksinkertaisuudellaan todella kauniit ja sirot. Hopean värinen kaulakoru on jo päässyt käyttöön ja sopi todella kauniisti koko mustan paidan kaveriksi.

Kun laitoin uudet kaulakorut korulippaaseen niin silmäilin samalla vanhoja korujani. Koruista huomasi kuinka maku on muuttunut vuosien varrella enemmän ja enemmän yksinkertaisemmaksi. Ennen koruissani oli värejä ja korut olivat ylipäätään massiivisempia. Uusimmat koruni ovat taas melkeinpä kaikki yksinkertaisempia. Mutta niinhän ne makuasiat muuttuvat joka suhteessa iän myötä :). Nyt tosin aloin jo harkitsemaan korujen myymistä eteenpäin, että saisin uusille koruille enemmän tilaa ja vanhat korut saisivat paremmat kodit jostain. Oletteko missä yleensä myynyt korujanne? Tavaraa ei ole ihan niin paljon myyntiin menossa, että viitsisin kirppispöytää ottaa, joten nyt on mietinnässä, missä oikein alkaisin tavaroita myymään... Vinkkejä otetaan vastaan :).

4 kommenttia:

  1. Noi on kyllä nätit korut! :) Oon miettinyt ite kans,et mitä ylimääräisille koruille tekis, kun ihan kaikkea ei vaan voi säilyttää.. Ehkä blogikirppis vois olla hyvä tapa päästä helposti eroon "turhista"? Tai sit toriin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toria kans mietin, mutta mä aina pohdin niitä postikuluja, että kuinka saa arvioitua oikeat postikulut hintapyyntöihin :D.

      Poista
  2. Todella kauniit nuo renkaat! ♥_♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, yksinkertainen on kaunista :).

      Poista