torstai 6. lokakuuta 2016

VIERAILU NÄSILINNASSA




Eilen aamulla käänsin auton nokan kohti Tamperetta, koska olimme siskoni kanssa sopineet menevämme katsastamaan Näsilinnan ja museo Milavidan. Olen usein Tampereella käydessäni ihastelut komeaa Näsilinnaa, joten jo pelkästään rakennuksen näkeminenkin lähempää ja sisältä oli mielenkiintoista. Olen aina tykännyt vanhoista rakennuksista eikä Näsilinnakaan jättänyt kylmäksi. 



Kävimme ostamassa 7€ liput alakerrassa sijaitsevasta kahvila Milavidasta, jonka jälkeen suuntasimme yläkertaan tutkimaan museota. Tällä hetkellä museossa on siis kaksi näyttelyä - Nottbeckit - Tampereen kosmopoliitit sekä vaihtuvana näyttelynä Ihanat pokat. Meitä lähinnä kiinnosti näyttely Nottbeckeistä, mikä olikin heti museokierroksen alussa.

Saimme alkuun kuulokkeet ja museon työntekijä ohjeisti kuinka niitä käytetään. Kun ohjeet olivat selvät, aloitimme näyttelyn tutkimisen.





Näyttelyssä riitti paljon katsottavaa ja ääniopastus oli mielestäni todella hyvä. Näyttelyn lopussa oli vielä 20 minuutin videoesitys Näsilinnan vaiheista, minkä mekin jäimme katsomaan. Puhuimme näyttelyn jälkeen siskoni kanssa, että jo pelkästään Nottbeck-näyttely oli erinomainen näyttely, kun miettii, että lippu oli vain sen 7€. Se oli niin sanotusti jokaisen euron arvoinen.



Museokierroksen jälkeen palasimme takaisin Näsilinnan alakertaa, jossa jäimme nautiskelemaan kahvit Milavida-kahvilaan.

Kuvia tuli paljon näpsittyä näyttelystä, mutta tähän postaukseen en viitsi kaikkia laittaa, jos joku teistä innostuisikin museossa piipahtamaan eikä näkisi täältä ihan kaikkea, mitä näyttely pitää sisällään :). 

Olen kyllä tyytyväinen, että kävimme Näsilinnassa. Aina on mielenkiintoista kuulla enemmän tietoa lähiseudun historiasta ja taas tietää niin paljon enemmän Tampereen yhdestä upeimmasta rakennuksesta :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti