perjantai 25. marraskuuta 2016

JOULUKALENTERIT 2016

6 yötä joulukuuhun on, laskin aivan itse sen... Päivät alkaa marraskuusta vähenemään uhkaavasti, joten nyt on vielä viimeiset päivät aikaa käydä hakemassa itselleen joulukalenterin. Ihanaa, että nykyään tehdään aikuisillekin joulukalentereita ja olin jopa hämmästänyt kuinka paljon erilaisia aikuisten joulukalentereita onkaan. Päätin nyt koota tähän postaukseen muutaman tämän vuoden joulukalenterin, mitkä minua kiinnostivat.

 

1. The Body Shop-kosmetiikkajoulukalenteri 79€/99€/129€ - The Body Shopilta löytyy kolmen eri kokoista/hintaista kalenteria, mitkä sisältävät esimerkiksi käsivoiteita, suihkugeelejä meikinpoistoaineita yms.

2. Yves Rocher-kosmetiikkajoulukalenteri 79,90€ - Minä tilasin tänäkin vuonna Yves Rocherin joulukalenterin, koska se oli mielestäni viime vuonna todella kattava kosmetiikkakalenteri. Osa syy tilaamiseen oli myös se, että huomasin 10€ tarjouksen kalenterista, joten sain sen hintaan 69,90€.





3. Yankee Candle-kynttiläjoulukalenteri 20-25£ / 49,50€ - Yankee Candlen kynttiläjoulukalentereita voi tilata ulkomailta ainakin parista eri sivustolta, mutta ainakin oikeanpuoleista kalenteria löytyy myös sisustuskauppa.com:sta. Yankee Candlen kynttilät ovat aivan ihania ja, tämä kalenteri on todellakin tehty kynttilöiden ystävälle :).


4. Ciate-kynsilakkajoulukalenteri 58,45€ - Kynsilakkojen kuluttajille löyty Ciatelta upea kynsilakkakalenteri, jonka mukana tulee myös kynsiviila. Mieletön valikoima erilaisia sävyjä.

5. English Tea Shop -teejoulukalenteri 12,95e - Itse en juo ollenkaan teetä, mutta tykästyin tähän English Tea-joulukalenteriin, koska se olisi jo itsessään hauska joululahja esimerkiksi ystävälleni Hennalle, joka on kova juomaan teetä :).



6. Essence-joulukalenteri 29,90€ - Itse en ole paljoakaan Essencen tuotteisiin perehtynyt, mutta tätä joulukalenterilaatikkoa olen nähnyt jo useammassa kuvassa Instassa. Kalenterin hinta ei ole paha ja jokainen tuote on täysikokoinen. Vähän alkoi houkuttelemaan pitäisikö tämmöinen tilata ensi vuonna :).

7.  L'Occitane-joulukalenteri 49€ - Jos olisin hieman selvittänyt aikaisemmin eri joulukalentereita, niin todennäköisesti olisin päätynyt tähän L'Occitanen joulukalenteriin, koska rakastan L'Occitanen tuotteita! Hintakaan ei ole mielestäni paha, tosin en tiedä yhtään mitä kalenteri pitää sisällään.

Oletko hankkinut itsellesi tänä vuonna joulukalenteria ja millaisen? :)

3 kommenttia:

  1. Vitsi noi on kaikki kivoja! Mulla on vaan perinteinen euron suklaakalenteri ;)

    VastaaPoista
  2. Vitsi noi on kaikki kivoja! Mulla on vaan perinteinen euron suklaakalenteri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaakalenteritkin ovat hyviä :). Itse en vaan ikinä meinaa malttaa olla syömättä heti ensimmäisenä päivänä koko kalenteria tyhjäksi :D.

      Poista