keskiviikko 23. marraskuuta 2016

STILL ALICE


Olen viime aikoina katsonut todella paljon elokuvia ja näihin elokuviin on sisältynyt niin huonoja kuin hyviäkin leffoja. Viikonloppuna katsoin niin hyvän leffan, että halusin tulla siitä teillekin kertomaan.

Koulussa meille näytettiin pätkä Still Alice-elokuvasta, jota tähdittää ihana Julianne Moore. Jo tämä pieni pätkä elokuvasta vakuutti minut niin paljon, että samantien klikkasin leffan CDON:n sivuilla ostoskoriin ja hintaa tällä elokuvalla oli vain 9,95€. 

Julianne Moore näyttelee Alicea, joka sairastuu varhaisiän Alzheimeriin. Elokuvassa seurataan sairauden etenemistä ja kuinka Alice yrittää sairauden kanssa selviytyä. Elokuva oli koskettava ja sai todella miettimään muistisairauksia. Alice sanoo elokuvassa "toivoisin, että minulla olisi ennemmin syöpä" - tämä lause pysäytti minut. Sairauksia ei oikein voi verrata, mutta jotenkin pystyin sulattamaan tuon lauseen. Kaikki muistot ja asiat, joita olet elämäsi aikana kerännyt, katoaa pikku hiljaa ja et vain voi sille mitään vaikka kuinka yrität pitää niistä kiinni. Kokoamasi elämä katoaa.

En muista koska olisin nähnyt viimeksi näin hyvän elokuvan ja olenkin todella tyytyväinen, että ihan ostin tämän elokuvan, koska tämä on suorastaan elokuvien aatelistoa omasta mielestäni.

3 kommenttia:

  1. Elokuva oli todella hyvä, mutta kirja vasta olikin huikea lukuelämys! Suosittelen sitäkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vähän ajattelinkin, että kirja on varmasti vielä parempi kuin elokuva :). Yleensä kirjat ovat hieman laajempia kuin elokuvat :).

      Poista
  2. Tää oli hyvä, mäkin oon katsonut tämän! Kirjakin mulla on, mutta sitä en ole vielä lukenut :)

    VastaaPoista