maanantai 16. tammikuuta 2017

VUODEN ENSIMMÄINEN KIRJA LUETTU


Huomenta ja kivaa maanantaita kaikille! Minun viikkoni ei alkanut kovin hyvin työharjoittelun suhteen, koska jouduin jäämään kotiin sairastamaan. Tostai-iltana kurkkuani alkoi kutittamaan kamalasti ja perjantaina se vain paheni. Perjantai-iltana kurkku oli jo hieman kipeä ja keuhkoihin sattui. Lauantai ja sunnuntai olikin täyttä tuskaa, kun korvia särki, kurkkuun sattui älyttömästi ja keuhkoihin otti, jos pienenkin matkan käveli. Sama meno jatkuu edelleen, joten kohta lähden päivystykseen jonottamaan, jos pääsisi ihan lääkärille tarkistamaan, mitä tämä tauti voi olla.

Mutta mennään tästä inhottavasta taudista postauksen aiheeseen. Sain viikko sitten luettua Kate Atkinsonin kirjoittaman Eikö vieläkään hyviä uutisia?-kirjan, mikä kertoo maalaiskylässä tapahtuneesta murhasta ja Joanna Masonista, joka oli rikoksen ainoa silminnäkijä. Kirjassa käsitellään, mitä Joannalle tapahtuu 30 vuotta myöhemmin tapahtuneesta. Kirja vaikutti ensin todella huonolta ja juoni muuttui kiinnostavaksi vasta 100 ensimmäisen sivun jälkeen. Kirja tuli kuitenkin väkisin kahlattua läpi, mutta tämä kirja menee kyllä siihen pinoon, joita ei tarvitse toista kertaa lukea.

"Mies ilmestyi kuin tyhjästä. He huomasivat hänet, koska koira murisi, päästi kurkustaan oudon, korisevan äänen, jota Joanna ei ollut ennen kuullut."

4 kommenttia:

  1. Joskus tulee tuollaisia kirjoja vastaan, että ei ensin kiinnosta pätkääkään ja sitten vaan lukee sen pakolla läpi tai jättää kesken ja yleensä miun kohdalla se on tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Juonen pitäisi tempaista heti mukaansa. Mutta, eipä käy kateeksi kirjoittajia, se kun ei ole mikään helppo homma kirjoittaa kirjaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juonen pitäisi olla alusta asti mukaansa tempaava, mutta niin kuin sanoit, ei kirjojen kirjoittaminen helppoa ole :).

      Poista
  2. Mä en ikinä jaksa jatkaa kirjan lukemista kovin pitkälle, jos se ei vaikuta mitenkään kiinnostavalta :D
    Pikaista paranemista sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua taas jää pahasti häiritsemään, jos en lue kirjaa loppuun :D.
      Kiitos, toivotaan, että tämä flunssa jättäisi mut pian rauhaan :).

      Poista