keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

PRAHA 1.OSA

Prahan reissu on takanapäin ja voin kertoa, ettei matkakuume lieventynyt reissussa ollenkaan! Tänäänkin pommitin miestäni kuvakaappauksilla, kun kulutin koulupäivän Momondon sivuihin tutustuen ja etsien eri matkoja :).

Praha oli todella kaunis kaupunki jo ihan arkkitehtuurinsa ansiosta. Kaupungissa olisi voinut vain laahustella pitkin katuja ihastellen rakennuksia ja kaupungin fiilistä. Monen monta kertaa ihastelimme rakennusten yksityiskohtia ja mietimme, miksi ei Suomessakin voisi panostaa enemmän yksityiskohtiin. 

Toki Prahasta löytyi jotain huonoa - palvelu. Joskus ruoat jäi saamatta, yhden oluen jouduin tilaamaan neljä kertaa ennen kuin sain sen naamani eteen ja usein myyjät jättivät tervehtimättä, jos astelit kauppaan sisälle.

Olimme reissussa perjantai-maanantai, mutta perjantai ja maanantai menivät oikeastaan lentokentillä ja lentokoneessa. Päätinkin nyt tehdä pari postausta reissusta, joten tässä olisi kuvia nyt meidän lauantaista kauniissa Prahassa :). Lauantaina tutustuimme tunnettuihin nähtävyyksiin, Kaarlensiltaan ja Prahan linnaan, sekä kävelimme monen monta kilometria poiketen useammassa eri pubissa.



















2 kommenttia:

  1. Meinasin kommentoida, että Praha on kiva kaupunki, niinkuin se onkin, mutta hei: Onko sulla uusi mies?! :D Onnea paljon, ihana juttu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onhan mulla uusi mies :D. Kiitos Mia <3

      Poista