tiistai 31. lokakuuta 2017

KUN PATIKOINTI PÄÄTTYI HAMPURILAISELLE




Sunnuntaina pakkasimme reppuun kuksat, makkarapaketin sekä kahvia ja lähdimme viettämään sunnuntaita patikoinnin merkeissä. Suuntasimme auton nokan kohtia Längelmäen Isojärven kansallispuistoa ja yhtä rengasreittiä, jolle oltiin merkitty laavu.

Alkumatka taittui vanhaa metsäautotien uraa pitkin - lumi, märät lehdet ja puitten juuret tekivät kävelystä sen verran hankalaa, että jalkoihin piti katsoa niin paljon, että maisemien ihailu jäi aika vähälle. Poikkesimme hieman polulta ihastelemaan Isojärveä, mikä oli harmaassakin sadesäässä upea.





Puolessa välissä matkaa pääsimme laavulle ja nälkä kurni jo todella pahasti mahassa. Saimme kuitenkin pettyä pahasti, kun laavun sijaan paikalla oli vain katokseton nuotiopaikka ja märkiä puita. Päätimme kuitenkin hörppästä edes kahvit, kun olimme eväitä mukanamme kantaneet. Kirosimme pitkän aikaa, miksi karttaan ollaan merkitty erikseen tulentekopaikat ja tämä nuotipaikka ei lukeutunut näihin paikkoihin vaan oltiin merkitty nimenomaan laavuksi. 

Nälkäisinä jatkoimme matkaa takaisin autolle. Pieni vesisade muuttui räntäsateeksi ja vaikka kärsimmekin nälästä, niin oli tuo korpi kaunis hennossa lumisateessaan ja hiljaisuudessaan.

Kun pääsimme autoon, niin hurautimme lähimmälle huoltoasemalle ja söimme hampparit. Reissu kokonaisuudessaan vain nauratti, koska meidän piti mennä ulkoilmaan nauttimaan makkarat eikä huoltoasemalle syömään hampurilaisia. No aina ei mene niin kuin Strömsöössä :).


maanantai 30. lokakuuta 2017

INSTAWEEK 43

Huomenta! Onpa ihanaa, kun saan pitkästä aikaa viettää maanantain vapaalla. Lauantaina koko päivä meni hirvimetällä, minkä takia tuo vapaapäivä tuntui ihan työpäivältä, joten ihan kiva, että nyt saan tämän päivän nauttia vapaalla olosta. En ole viitsinyt paljoakaan suunnitella tälle päivälle, koska loppuviikko on jo niin täynnä töitä ja suunnitelmia, että yksi päivä pitää mennä ihan vain fiiliksen mukaan.

Katsastetaampa viime viikon Instakuvat. Instasta löydät minut @lillil89 nimimerkillä :).


1. Hämi on ottanut nyt nukkumapaikakseen kuutioistuimen, mikä kaivettiin esille tupareita varten.
2. Yövuorossa vahtimassa muiden unta. Ehti ainakin yhden villasukan tekemään loppuun.
3. Viikolla kokeilin O'boy-muffinsseja.
4. Facebook muistutti, että 8 vuotta sitten otin Aatun ja Aatu olisi nyt vähän reilu 8-vuotias. Tuon kuvan näkeminen toi Aatusta kaikki muistot mieleen, joten loppupäivä menikin hieman surullisemmissa fiiliksissä.


1. No se lumi saapui. Minä en löydä lumesta mitään muuta hyvää kuin sen, että ulkona tuli selkeästi valoisampaa. Muuten syksy olisi saanut mielestäni jatkua, koska se loppui ihan liian aikaisin.
2. Saatiin tuparilahjaksi lyhty, minkä laitoin valoa tuomaan etuoven eteen.
3. Käytiin Kangasalla syömässä.
4. Pitkästä aikaa tv:stä tulee sellaisiakin sarjoja, mitkä minuakin kiinnostavat - esim. Outlander ja Walking Dead.


1. Ellu vartoo, että pääsee metälle.
2. Metsästyksen parhaita puolia on se, että näkee upeita maisemia. Launtaina nousin mäen päälle aukkoon, josta avautui upea näköala alhaalla olevalle järvelle.
3. Lauantaina oltiin Diegon kanssa hieman väsyneitä, joten ilta vain köllöteltiin sohvalla.
4. Sunnuntaina käytiin patikoimassa Isojärven kansallispuistossa.
torstai 26. lokakuuta 2017

TUPARI-ILLAN MEIKKI

Lauantaina vietimme tupareitamme, joten oli hyvä syy kaivaa esiin räpsyripset ja tummia luomivärejä. Yleensä pukeudun aina mustaan tai harmaaseen, joten menin meikissä myös tutkimaan sellaisia paletteja, joista löytyy harmaan eri sävyjä. Lopulta päädyin Urban Decayn luomiväripalettiin, josta käytin Slanted- ja Smolder-sävyjä.



Ripsinä toimi tälläkin kertaa Eyluren Lenghtening tekoripset, mitkä tulivat keväällä Bette Boxin mukana. Olen niin tykästynyt näihin ripsiin, koska ne ovat luonnolliset eivätkä ole hirveästi omia ripsiäni pidemmät. Harmi vain, että ripset alkavat olla jo sen verran nuukahtaneet, että päätyvät varmaan nyt roskiin. Onneksi NordicFeel:ltä löytyy Eyluren tekoripsiä, joten taidan naputella lähiaikoina ripsitilauksen :).

Oletko kokeillut Eyluren ripsiä ja mikä niistä on sinun suosikkisi? :)
keskiviikko 25. lokakuuta 2017

LUSHIN JOULU

Sain jokin aika sitten kutsun Lushin joulutuotteiden lanseeraustilaisuuteen, mutta ikäväkseni en päässyt paikalle. Harmi, kun usein nämä tapahtumat ovat ilta-aikaan, ettemme me pitkämatkalaiset pääse enää millään kulkuneuvolla samana päivänä pois pääkaupunkiseudulta...


Onneksi meitäkin hemmoteltiin, jotka emme päässeet paikalle. Saimme valita Lushin halloween- tai joulutuotteista kaksi tuotetta itsellemme kokeiluun. Minä päädyin heti tutkimaan jouluvalikoimaa, koska jouluun kuuluu niin paljon hyviä tuoksuja, joten oletin Lushinkin huomioineen nämä upeat eri tuoksut joulutuotteissaan :).

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kahteen suihkugeeliin: Santa's Christmas- ja Bubbly-suihkugeeleihin. 

Joulupukin punainen suihkugeeli oli siitä yllättävä, että tuoksuu aivan kolalta! Ensin ajattelisi, että Santa's Christmas-suihkugeeli tuoksuisi piparkakuille tai havupuille, mutta tällä kertaa se tuoksuu kolalta. Mitä geeliä tuoksuttelin, niin kolan tuoksu ei onneksi hyppää liian voimakkaasti esille, mutta saas nähdä, miten suihkugeelin tuoksu käytössä voimistuu...

Bubbly-suihkugeeli on I-H-A-N-A! Villiappelsiinin, limeöljyn ja viinirypäleiden yhdistelmä on minun tuoksuhermojani miellyttävä :).

Oletko sinä jo tutustunut Lushin joulutuotteisiin - löytykö niistä jo sinun talven suosikkisi? :)
tiistai 24. lokakuuta 2017

INSTAWEEK 42

Viime viikon vietin syyslomaa ja eilen oli paluu taas arkeen. Vaikka työni on jo niin opittua hommaa näin opiskelun viimeisillä metreillä, niin silti eilinen päivä oli jotenkin kaiken energian imevä ja stressaava. Saattaa johtua siitä, että viimeinen näyttö on jo ihan lähellä. Olin eilen niin poikki, kun pääsin kotiin, etten jaksanut kuin koneella tehdä viimeisen koulujutun ja muuten istuin sohvalla, kudoin ja katsoin telkkaria. Toivottavasti tänään tulee energisempi päivä vaikkakin illalla suuntaan yövuoroon.

Kuinkas teidän viikkonne on lähtenyt käyntiin? Vietittekö viime viikolla syyslomaa? :)


1. Ellu sai uuden lelukaverin.
2. Lomapäivänä kävin viemässä peuroille hieman omenoita.
3. Ensimmäinen joululahja on valmis ja paketissa.
4. Hankin Facekirppikseltä ihanat kynttilälyhdyt terassille.


1. No ne lyhdyt...
2. Bette Boxin mukana tuli musta hammastahna, mitä piti heti alkaa testailemaan.
3. Tummameikki arkipäivänä.
4. Hämi nautiskeli, kun aurinko paistoi kivasti asunnon sisään.


1. Diego nukkui melkein koko viikon vierashuoneen sängyllä, koska sängyn päältä löytyy lampaantalja ja melkein kaikki viltit, mitä omistetaan.
2. Viikolla leivoin mando-mandariinijuustokakkua.
3. Yhdessä köllöttelyä.
4. Aamu alkoi villasukan kutomisella, mikä vaihtui lopulta tumpun kutomiseksi.


1. Yöpakkaset on nyt saapunut ja nyt näyttäisi jopa ulkona olevan hieman lunta...
2. Diegon kanssa oltiin lauantaina aivan poikki ja illan tuparit eivät olisi päivällä meinanneet millään innostaa.
3. Lopulta sain itseni laitettua iltaa varten kuntoon ja fiiliksen alkoi kohota :).
4. Henna tuli myös käymään meidän pienissä tupareissa :).
lauantai 21. lokakuuta 2017

YVES ROCHERIN TUOTTEIDEN TESTAILUA

Kerroin aikaisemmin, että tilasin Yves Rocherilta jälleen kerran heidän kosmetiikkajoulukalenterinsa. Tämän tilauksen mukana sain pari tilaajalahjaa, joiden mukana oli aloe veraa sisältävä vartaloemulsio ja aprikoosia sisältävä kuorinta-aine vartalolle. Usein minulta jää tämmöiset pienikokoiset tuotteet testaamatta, mutta nyt päätin ottaa heti nämä kaksi tuotetta kokeiluun.



Vartaloemulsioon tykästyin heti, koska tämä emulsio imeytyi todella nopeasti ihoon. Vartaloemulsion tuoksu ei oikein iskenyt, koska se oli niin tuttua ja tylsää, ettei siinä mikään säväyttänyt. Mutta tuoksultaan sopii sellaisille, jotka ovat herkempiä voimakkaille tuoksuille. Omalle iholleni YR:n vartaloemulsio sopi loistavasti ja niin kuin jo sanoin, niin emulsion imeytymisnopeus oli kaikkein paras ominaisuus. Oikein näppärä tuote.

Aprikoosia sisältävä kuorinta-aine ei ole oikein sydäntäni lämmittänyt. Tuoksu on paljon parempi kuin vartaloemulsiossa, mutta siihen se sitten oikeastaan jää. En löydä tästä kuorinta-aineesta mitään erikoista ja jää mielestäni keskiverto kuorinta-aineiden tasolle. Tätä tuotetta en ostaisi normaalikokoisena.

Oliko näistä jompi kumpi tuote sinulle tuttu? :)
perjantai 20. lokakuuta 2017

SYKSYINEN MEIKKI


Näin syyslomalla on ollut enemmän aikaa panostaa itseensä ja meikkiin. Olen käyttänyt useampana päivänä huulimeikkiä, mikä yleensä puuttuu arkimeikistä. Alkuviikosta taas päätin tehdä ronskimman meikin ja valitsin meikin sävyiksi syksyyn sopivia sävyjä.

Silmiin valitsin theBalmin Nude´Tude-paletista kaksi tummaa sävyä - Sophisticatedin ja Sleekin.



Vaikka silmämeikki oli jo tumma, niin halusin huuliinkin tällä kertaa tummemman sävyn, enkä valinnut tuttua ja turvallista huulirasvaa. Pääsyin Essencen ihanaan mattaisaan huulikiiltoon, mikä tuntuu huulilla täydellisen pehmeältä, ei ollenkaan tahmaiselta.

Kokonaisuus oli ensin hieman liian tumma, arkipäiväähän minä vain vietin, mutta lopulta silmä tottui tähän. Meikistä tuli juuri täydellinen syksyyn.

 
torstai 19. lokakuuta 2017

MANGO-MANDARIINIJUUSTOKAKKU


Eilen saimme vanhempani, siskoni ja hänen poikaystävänsä kylään, joten oli hyvä syy leipoa. Tein yhdeksi tarjottavaksi hirvenlihapiirakan, joten halusin makeasta kakusta kevyen ja raikkaan. Lopulta päädyinkin tekemään ensimmäistä kertaa mango-mandariinijuustokakun.


Kakku oli oikein onnistunut - keksipohja tosin oli hieman liian höttöinen, etten voinut kakkua siirtää pois vuoan pohjan päältä.

Arvoin pitkään tekisinkö kakkuun mandariinista ja mangosta hedelmäpäällisen, mutta olen niin monet kerrat tehnyt juustokakkuihin mandariinipäällisen, että halusin nyt kokeilla jotain uutta. Mielestäni ulkoasusta tuli pelkällä kermavaahdolla ja ananaskirsikoilla tosi kivan näköinen :).

Täytteen ohjeen löysin Pullahiiren-blogista.

 
keskiviikko 18. lokakuuta 2017

IHANIA MUUMIUUTUUKSIA

Vasta kirjoittelin teille uudesta Alkuperää kunnioittaen-muumimukistani ja nyt olisi tiedossa heti perään toinen muumipostaus. 


Kun näin ensimmäisen kerran netissä kuvan tämän vuoden talvimukista, niin se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kevättalvi-sarja on mitä upein sävyjensä ansiosta - ne ovat ihanan vaaleita, raikkaita sekä keväisiä. Tämä talvimuki on ehdottomasti minun suosikkini kaikista talvimuumimukeista!

Olin hankkinut itselleni Kevättalvi-mukin, mutta en raaskinut heti tuhlata sarjan kulhoon. Mieheni onneksi huomasi kuinka paljon tykkäsin tästä sarjasta, joten hän päätti ostaa kulhon minulle synttärilahjaksi.


Kuulin, että siskoni oli viestitellyt miehelleni, joten oikeastaan heti arvasin, mitä löytäisin siskoni antamasta synttärilahjapaketista. Veikkaukseni osui oikeaan ja sain siskoltani Alkuperää kunnioittaen-kulhon. Harvemmin hankin muumikulhoja, mutta nämä kaksi uutukaista olivat väreiltään ja kuvituksiltaan juuri sellaiset, mistä minä pidän. Nyt minun pitää vaan löytää muumikulhoille uusi säilytyspaikka, koska nykyiseen paikkaan ei mahdu enää uusia kulhoja...

Oletko sinä hankkinut nämä ihanuudet jo kokoelmiisi? :)
tiistai 17. lokakuuta 2017

LOKAKUUN BETTE BOX


Lokakuun Bette Boxia varrotessa en odottanut mitään ihmeellistä, koska viimeisimmät Bette Boxit ovat vain yksinkertaisesti olleet aika tylsiä. Markkinoille on tullut paljon näitä yllärikosmetiikkalaatikoita, joten en tiedä johtuuko tästä Bette Boxin "hämmennys" tuotteissa. Tuntuu, että se entinen looginen tuotteiden kokoaminen on ihan kadonnut ja kokonaisuus jää tämän takia valjuksi. En tiedä, mutta toivottavasti Bette Box saa pian hommansa paremmaksi...

Kun avasin tämän kuun boxin, niin boxi vaikutti hieman tyhjältä. Tuotteet olivat pieniä ja vaikutti siltä, että boxista oltaisiin unohdettu jotain. 


Kaksi tuotetta saivat vain mielenkiintoni heräämään: L'Occitanen vartalovoide ja Treaclemoonin One Ginger Morning suihkugeeli. Rakastan L'Occitanen tuotteita ja kyseisen merkin vartalovoidetta en ole vielä kokeillut, joten tämän takia innostuin tästä tuotteesta - olisihan toki ollut kiva, jos tuote olisi ollut hieman isompi...

Curaproxin valkaiseva hammastahna on myös ihan mielenkiintoinen tuote, koska se sisältää aktiivihiiltä. Muuten tuote jää myöskin kokonsa puolesta vähän pliisuksi.

Syvä huokaus pääsi, kun huomasin boxissa Ziajan päivävoiteen, koska en ole vielä täysikokoistanaan Ziajan päivävoidetta avannut, mikä tuli joskus aikaisemmin Bette Boxin mukana.

Sitten se meikkituote oli tietenkin ylläri pylläri Lumenen - Lumenen sävyseerumi! Rakastan Lumenen tuotteita, mutta hei haloo? Ei jokaisessa boxissa tarvitse olla Lumenen tuotetta ja ei ainakaan aina se yksi meikkituote. Tässä kohtaa on kyllä Bette Boxin tuotteiden valitsijat menettäneet mielikuvituksensa - tällä kertaa valitettavasti mielikuvituksen puutteesta on kärsinyt bloggaaja, joka tämän tuotteen boxiin valitsi... 

Mitä mieltä te olitte lokakuun Bette Boxista? Oma mielipiteeni jää enemmän negatiivisemman puolelle kuin positiivisen...
maanantai 16. lokakuuta 2017

INSTAWEEK 41

Huomenta! Mulla meni loppuviikko niin haipakkaa, etten edes kerennyt miettimäänkään blogia. Taas on nimittäin se aika vuodesta, kun hirvestys alkoi, mikä vie minun syksyn viikonloput. Ei tämä toki minua haittaa, minulla oli jo vähän ikäväkin luonnossa olemista. Mutta koko päivän ulkona oleminen syö niin paljon energiaa, ettei loppupäivänä enää muuta jaksa kuin maata sohvalla ja mennä aikaisin nukkumaan. Lauantaina taisin mennä nukkumaan jo noin klo 20:30.

Kuinkas teidän viikonloppunne kului? :)


1. Aamukahvit esimiesmukista - tämä muki on kyllä yksi lemppareistani kaikista muumimukeista.
2.-3. Diego osaa ottaa rennosti.
4. Meidän takapihalla on kauniit aroniamarjapensasaidat ja viime viikolla moneen kertaa ihastelin lehtien upeita sävyjä. 


1. Sain kukkia syntymäpäivinäni.
2. Nuotiolla istuminen oli myös yksi asia, mitä olin kaivannut.
3. Oranssit selfiet tulevat varmasti lisääntymään Instan puolella.
4. Luonto, metsä, rauha = parasta.
torstai 12. lokakuuta 2017

LANKAMAAILMASTA LÖYDETTYÄ


Sunnuntaina poikettiin Lielahden Lankamaailmassa, mikä on tämmöiselle villasukkiin hurahtaneelle taivas - toisaalta se on myös helvetti, jos pohtii asiaa rahapussin näkökulmasta... Lankamaailma pursusi taas vaikka mitä ihanuuksia ja minulla olikin vähän vaikeuksia päättää, mitkä kerät ostoskoriin valitsisin. Minulla ei todellakaan olisi tarvetta uusille langoille, mutta hyvähän niitä on varastoon kerätä...




Kassalle asti kiikutin lopulta Vikings of Norwayn kolme lankakerää sekä pari kerää Hjertegarnilta. Varsinkin tuo sähäkän pinkin sävyinen lanka miellytti silmääni, koska pinkkiin oli yhdistetty mustaa ja valkoista. Nämä sävyt sopisivat kivasti esimerkiksi villasukkiin, joten taidan tästä langasta kutoa joskus ihan itselleni sukat.

Punaharmaat lankakerät olivat sävyiltään kauniin perinteiset ja sävyt sopivat moneen. Näistä keristä saisi kudottua varmasti jollekulle vaikka mitä ihanaa lahjaksi.

Camosävyiset kerät ostin varastoon ajatellen hieman miestäni. Hän pukeutuu aina mustaan, mutta villasukissa saa olla muitakin värejä ja uskon, että nämä tummat sävyt ovat juurikin hänen mieleensä.

Lankavalintani olivat oikein hyvät sävyiltään, koska eilen sain vanhemmiltani lahjaksi 20 kerää oranssin punertavaa lankaa. Onneksi en mitään tämän sävyisi lankoja Lankamaailmasta kiikuttanut, koska sitten tuo sävy olisi alkanut varmasti pursuamaan jo korvista :).
keskiviikko 11. lokakuuta 2017

28


Niin kuin kuvasta voi päätellä, tänään on minun syntymäpäiväni :). Puhelin on jo tärissyt onnentoivotuksista kiivaasti vaikka kello on vasta klo 6. 

Tämän vuoden syntymäpäiväni on hieman erilainen, koska en oikeastaan vietä syntymäpäiviäni mitenkään. Meillä menee poikaystävän kanssa lisäksi tämän viikon työvuorotkin ihan eri tavalla, joten en näe häntäkään syntymäpäivänäni. No olen sentään tälle päivälle suunnitellut käyntiä vanhempieni luo kahville ja viemisinä minulla on eilen illalla leipomani sitruunakuivakakku - menköön se tämän vuoden synttärikakusta :).

(Kuvat Googlesta)
tiistai 10. lokakuuta 2017

SUNDAY'S MAKEUP



Sunnuntaina, kun oli aikaa niin tutkailin meikkejäni ja olin jo heittämässä iän ikuisen vanhaa Maybellinen luomiväripalettia roskiin, kunnes sorruin antamaan sille vielä yhden kokeilukerran. Paletti on tosiaan vanha ja varmaan tarkemmat kosmetiikan käyttäjät eivät edes vilkaisisikaan palettiin päin, mutta minä en hennonnut palettia vielä roskiin heittää - halusin ihan kokeilemisen kautta nähdä sen, että tämä paletti oli parhaat päivänsä nähnyt. 


Ideana oli käyttää muita sävyjä paitsi mustaa, mutta lopulta jouduin hylkäämään vaaleanpunaisenkin sävyn, koska se ei yksinkertaisesti näkynyt mihinkään vaikka kuinka sitä luomelle levitin. Tässä kohtaa päätin lopullisesti, että oli aika sanoa Maybellinen Diamond Glow-paletille adios.

Rajauksiin käytin taas Yves Rocherin kajalkynää.

Huuliin levitin uutta lemppariani, MSCHIC:n huulikiiltoa sävyssä French Pink. Kiilto ei ole liian tahmea ja sävyltään täydellinen arkeen. Laitan tätä kotona huuliin jopa ennen töihin lähtöä. Sävyä kuvailisin ennemminkin nudeksi kuin pinkiksi, koska sävy on todella neutraali ja huulikiilto tuo oikeastaan huulille pelkän kiillon.



maanantai 9. lokakuuta 2017

INSTAWEEK 40

Huomenta! Tulin näpyttelemään nopsaan Instaweek-postauksen ennen iltavuoroon lähtöä ja tulin kertomaan ihana kosmetiikka-asian! Tilasin nimittäin itselleni tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterin! 

Pallottelin muutaman kalenterin välillä, oikeastaan the Body Shopin, Yves Rocherin ja L'Occitanen. Olin jo varma, että käväisen hakemassa Body Shopin kalenterin, kunhan pääsen ensin hieman tutkimaan sitä itse liikkeessä. Tänään kuitenkin vastaan tuli jotain, mikä muutti suunnitelmat - nimittäin 10€ alennuskoodi Yves Rocherille. En voinut vastustaa kiusausta, joten tilasin jo kolmatta vuotta peräkkäin Yves Rocherin joulukalenterin. 

Minkälaisen joulukalenterin sinä aiot hankkia tänä vuonna? :)


1. Peurakytiksellä.
2. Lenkillä oli pakko heti pysähtyä kuvaamaan syksyn kauneutta.
3. 3€ sijoitus hyvään tarkoitukseen.
4. Sain ukon seurakseni iltakytikselle katsomaan millaista touhua sekin on. Lupasi lähteä toistekin :).


1. Perjantain iltakytiksen maisemat.
2. Olen viime aikoina pelannut Uncharted-peliä, mistä en tiedä oikein pidänkö siitä vai enkö...
3. Lauantaina kävin tekemässä aamuvuoron.


1. Sunnuntain nassu.
2. Meidän taloyhtiön pihassa on tämmöinen koivu, mitä ihan googlettelin, mikä se olisi. Minun veikkaukseni olisi Loimaan- tai Taalainkoivu...
3. Poikaystäväni kysyi, mitä hän hankkisi minulle synttärilahjaksi, joten pyysin häntä leipomaan minulle kakun. No eilen maisteltiin sitten hänen tekemää appelsiinijuustokakkua. Ei huono!
perjantai 6. lokakuuta 2017

KALENTERI VUODELLE 2018


Kalenterini alkaa vetelemään viimeisiään, tai onhan siinä sivuja vielä loppuvuodelle, mutta nyt on jo muutama tapahtuma tullut ensivuodelle tiedolle, joten halusin jo hankkia itselleni uuden kalenterin uudelle vuodelle, jotta saan kaikki merkinnät ylös hyvissä ajoin. 

Tilasin taas kalenterini Personal Plannerilta, josta olen kalenterit jo pitkään tilannut. Kalenteri on juuri sopivan kokoinen ja siitä saa tehtyä helposti uniikin. 


Halusin tulevan vuoden kalenterin teemaksi luonnon ja synkkyyden. En tiedä aiheuttiko tilauspäivän sateinen sää tämän fiiliksen. 

Kalenteri oli valmiina juuri sellainen kuin olin halunnutkin ja olin oikein tyytyväinen kansikuviin valitsemiini kuviin. Ainut asia, mitä olisin näin jälkeenpäin muuttanut olisi ollut kannen vuosiluvut. Olisin vaihtanut 2018-2019 tilalle vain vuoden 2018, koska kalenterini alkaa tammikuusta ja loppuu joulukuuhun. Mutta tässä suhteessa olen viisaampi ehkä ensivuonna, kun taas pohdin uutta kalenteria :).

Millaisia kalentereita sinä yleensä hankit, uniikkeja vai sen mikä eka löytyy?