torstai 30. marraskuuta 2017

SUNNUNTAIN NASSU


Sunnuntai oli sellainen päivä, että oikeasti oli aikaa itsensä laittamiseen ja päivään kuului muutakin kuin kotona oloa, joten oli hyvä syy kaivaa esiin muutkin meikit kuin vain ne yksilöt, mitkä lukeutuvat arkimeikkiini.

Päätin myös testata Bette Boxin mukana tulleita IsaDoran Natural Matt Oil-Free meikkivoidetta ja Manna Kadar Glo Illuminator hohdevoidetta. IsaDoran meikkivoide oli muuten oikein hyvä, mutta hieman alkaa päivän aikana iholla muuttumaan oranssihtavaksi. Onneksi muutos ei ole suuri, muuten meikkivoide olisi lentänyt nopealla kaarella roskiin.

Hohdevoide taas oli I-H-A-N-A! En olisi uskonut, että ihastun hohdevoiteeseen näin paljon, mutta niin siinä kävi. Sekoitin hohdevoidetta meikkivoiteen sekaan ja lopputulos oli hillitty, mutta Manna Kadar hohdevoide antoi selkeästi pientä hohdetta kasvoille. Kasvot hehkuivat nätisti, joten eihän sitä voinut kuin tykätä tästä hohdevoiteesta. Hohdevoide onkin nyt jäänyt arkimeikkiinikin tärkeäksi osaksi :).




Silmämeikkiin käytin vanhoja tuttavuuksia - IsaDoran Precious Pearls-luomiväripaletin sävyjä ja Lumenen Blueberry eyelineria. Ripsarina minulla nyt jo jonkun aikaa toiminut TonyMolyn Double Needs Pang Pang ripsiväri, jonka esittelin ensimmäisen kerran TÄSSÄ postauksessa. Nyt olen jo tottuna ripsivärin harjaan ja ripsivärin levittäminen on onnistunut hyvin :).

Oletko sinä kokeillut Manna Kadar hohdevoidetta tai onko muista hohdevoiteista kokemusta? Mitä olet tykännyt? :)


2 kommenttia on "SUNNUNTAIN NASSU"
  1. Kaunis olet kuin mikä ja niin taiten laitettu nuo luomivärit, tuota hommaa en vaan osaa, en millään. :)

    Kivaa viikkoa Laura <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia, hauskaa viikkoa sinnekin <3

      Poista