perjantai 8. joulukuuta 2017

MARRASKUUN LOPPUUN KULUTETUT

Marraskuussa loppui ihan hyvä määrä taas eri tuotteita, mutta silti jotenkin tuntui kuun aikana, ettei mikään purkki vähene. Marraskuu oli myös sen suhteen hiljaisempi, etten kauheasti testaillut näytekokoisia tuotteita, mutta nyt aloitin joulukuun sillä tavoitteella, että tässä kuussa loppuisi edes joitain pieniä purtiloita, joita on tullut esimerkiksi Bette Boxin mukana. On kiva kokeilla kaikkea uutta, mutta nuo näyte- tai matkakokoiset tuotteet aina unohtuvat kaappiin ja vievät sieltä tilaa oikeasti täheellisiltä tuotteilta. Toivotaan siis, että joulukuun aikana saisin testailtua enemmän tuotteita!


Pirkka hajusteeton hiuskiinne - Olen hiuslakkalinjalla mennyt niin sieltä, mikä vähiten rokottaa rahapussia, koska jossain vain pitää säästää. Nyt kokeilin Pirkan hiuslakkaa, mikä oli ihan perus hiuslakka. Ei lakka saanut aikaiseksi mitään suuria tunteita puoleen tai toiseen, joten voisin tätä lakkaa ostaa jatkossakin, kun haluan jotain halpaa, mutta toimivaa.

Doven shampoo - Ostin testiin Doven shampoon ja hoitoaineen, joita en ollut aikaisemmin kokeillut ja marraskuussa tyhjeni shampoopullo. Shampoo oli ihan perus Doven shampoo: hyvä, mutta tämäkään ei herättänyt minussa vau-fiilistä.

Iisin Aloe&White tea suihkusaippua - Tokmannilta bongasin nämä Iisin suihkusaippuat, mitkä ilahduttivat hintansa puolesta. Muuten saippua olikin ihan turha. Tuoksu oli liiankin mieto ja lopputulos todella tylsä. En ehkä mieluusti enää osta kylpyhuoneeseeni Iisin suihkusaippuoita.

Nivean Creme Care meikinpoistoaine - Bette Boxin mukana tuli Nivean meikinpoistoaine, mikä osoittautui todella hyväksi tuotteeksi. Meikinpoistoaine oli riittoisaa ja sillä lähti hyvin vahvakin meikki. Varmasti ostan jatkossakin.

Essencen Curl&Hold ripsiväri - Essencen edullinen ripsiväri oli huippu! Se oli täydellinen ripsari pitkille ripsille ja tykkäsin ripsarin harjasta. Kovaa hikoilua ripsari ei tosin kestänyt, mutta se oli vain pieni miinus.

Treaclemoonin One Ginger Morning suihkugeeli - Tämäkin suihkugeeli tuli Bette Boxin mukana ja tuote oli ihan ok. Tuoksu ei ollut minulle mieluisin, mutta koostumukseltaan suihkugeeli oli oikein passeli.

Curaproxin Black is White hammastahna - Tämä musta hammastahna oli todella erikoinen, mutta hyvä hammastahna. Ainut miinus puoli oli, ettei se pitänyt mielestäni suuta niin pitkään raikkaana kuin esimerkiksi Pepsodentin tahnat.

Oliko näissä sinulle tuttuja tuotteita?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti