sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

VENEZIA 2000


Venetsiassa yövyimme Venezia 2000-hotellissa, mikä sijaitsee Lidon saarella. Ensin hieman arvelutti välimatka Venetsian keskustaan, mutta tämä matka ei haitannut, koska Lidon saarella yöpyminen oli hyvä ratkaisu. Saari oli niin paljon rauhallisempi kuin keskusta, että päivällä oli aina ihana palata takaisin Lidoon, jossa oli rento ja kotoisa olo. 

Olimme tehneet pienen virheen, kun olimme unohtaneet ottaa mukaan reittiohjeet hotellille. Vähän aikaa saimmekin palloilla laukkujemme kanssa Lidossa ennen kuin löysimme hotellin. Laitoin siskollenikin viestiä, että voiko hän lähettää meille reittiohjeet, mutta ehdimme kuitenkin löytää hotellin ennen kuin sisko ehti reittiohjeet lähettää.



Venetsia 2000 hotelli ei ollut mikään luksushotelli, mutta kaikki riittävä löytyi. Hotellin huoneet olivat pienet, mutta oikein passelit neljäksi päiväksi. Mikä kivointi, niin hotellihuoneessamme oli parveke (huoneemme oli hotellin Venetsia 2000-kyltin takana) ja huone oli Lidon rannan puolella. Iso miinus tuli ilmastoinnista, koska ilmastointilaite ei toiminut. Emme jaksaneet käydä vaihtamassa huonetta vaan laitoimme aina parvekkeen ovet auki, jolloin mukavan viileä merituuli pääsi viilentämään huonetta.

Hotellin aamupala oli parempi kuin ajattelin. Ihan Suomen hotellien aamupaloihin ei ylletty, mutta hotelli Venetsia 2000:n aamupala oli sopivan kattava ja aamupalalla jaksoi hyvin aloittaa päivän.

Suosittelen kyllä kaikille Venetsiaan matkaaville hotellin varaamista Lidosta. Saari on aivan ihana ja mukava rentoutumispaikka vilkkaan keskustan jälkeen.


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti