sunnuntai 6. toukokuuta 2018

RUOKA VENETSIASSA



Kun ajattelen Italiaa niin yksi ensimmäisistä asioista, mitä tulee mieleen on ruoka. Italiasta tulee herkulliset pizzat ja pastat, joten päätinkin koota vähän ajatuksiani ylös Venetsian ruoista.

Olin lukenut, että Venetsiassa ei ehkä ruokaelämykset ole niin päätä huimaavia kuin muualla päin Italiaa, mutta en ihan allekirjoittaisi tätä. Venetsiassa nauttimamme pizzat olivat mielestäni aika pitkälti yhtä hyviä kuin Roomassa maistamani pizzat. Rakastan italialaista pizzaa, koska ne eivät tihku rasvaa niin kuin Suomen rasvapommit. Italiassa pizzan reunat ovat rapeat, mutta keskeltä pizzapohja on jätetty pehmeämmäksi. Ja juusto, voi luoja kuinka hyvää juustoa italialaiset käyttävät pizzoissaan!

Pizzat ovat siis ainakin se the ruoka, mikä pitää kokea Italian reissulla oli sitten missäpäin Italiaa tahansa.



Italiassa toinen herkku on gelato. Roomassa en tykännyt ollenkaan mansikkagelatosta, mutta Venetsiassa päätin antaa gelatolle uuden mahdollisuuden. Nutellagelato vei kieleni mennessään ja gelaton rakenne tuntui paljon paremmalta kuin Roomassa syödyssäni gelatossa.


Venetsiassa oli kiva tapa ravintoloissa, jos poikkesi vain olusille. Sait nimittäin oluen lisäksi eteesi pikkusuolaista. Mielestäni tämä oli todella kiva ele ja itsellänikin olut uppoaa aina paremmin, jos sen kaverina on jotain suolaista.

Ylläolevassa kuvassa olevat oluet käytiin nauttimassa Piazza San Marcolla ja yhden oluen hinta oli 16€ tai 18€. Olihan oluet tyyriit, mutta oli se yhden sortin elämys istua kuhisevan aukion laidalla katsomassa upeita rakennuksia ja turisteja.




Reissulla käytimme hyödyksi TripAdvisoria. Sen avulla löysimme Lidosta pienen katuravintolan (eli pienen kioskin, jossa oli pieni terassi), jonka leipiä oltiin kehuttu. Täytyy sanoa, että leivät olivat kyllä herkullisia ja halpoja. Annokset olivat niin suuret tosin, ettei jaksanut kaikkea syödä. Luulen, ettemme olisi tajunneet tuohon katuravintolaan pysähtyä, jos olisimme vain kulkeneet sen ohi emmekä olisi tutkineet sen hyviä arvosteluita TripAdvisorista.

Aina ei tietenkään reissuilla onnistu ravintolavalinnat ja me koimme matkamme aikana yhden huonon ruokakokemuksen. Olimme tutustumassa juutalaisghettoon, josta lähdimme kohti lauttapysäkkiä. Päätimme syödä lähellä lauttapysäkkiä, mutta eihän sen lähellä ollut montaa vaihtoehtoa. Olin lukenut, että niihin ravintoloihin ei kannata mennä, joihin on sisäänheittäjät. No me menimme sellaiseen paikkaan ja edelleen tuo kaduttaa. Tilasimme pizzan sekä kanaa ja ranskalaisia. Kummatkin ruoat olivat aivan mauttomia, kirjaimellisesti ne eivät maistuneet millekään. Ruoan tulossa myös kesti aika kauan. Päätimme, ettemme anna ollenkaan tippiä, koska nämä ruoat olivat kalleimmat ruoat koko reissullamme, 47,90€. Minulla oli kuitenkin vain 50€ seteli emmekä saaneet tasarahaa kasaan. Päätimme jäädä odottamaan tarjoilijaa, että saamme vaihtorahat. Tarjoilija huomasi, että odotimme, mutta ei suostunut tulla hakemaan seteliä, koska arvasi varmaankin meidän haluavan vaihtorahat. Joten, kun menette Venetsiaan niin älkää menkö näihin ravintoloihin, joissa on sisäänheittäjät!

Venetsiassa ei todellakaan pitänyt nähdä nälkää ja mielestäni kokonaisuudessaan ruokavalintamme onnistuivat, lukuunottamatta tuota yhtä ravintolaa. Nirsommallekin ihmiselle löytyy hyvin ruokavaihtoehtoja Venetsiassa, mutta kokeilevampaan makuunkin löytyy paljon kaikenlaista, esimerkiksi mereneläviä.


4 kommenttia on "RUOKA VENETSIASSA"
  1. Herkullisen näköisiä annoksia, etenkin nuo voileipähässäkät!!

    VastaaPoista
  2. Voi nom! Tällaisia postauksia ei saisi kyllä lukea kun ei ole vielä lounasaika :D Upeita kuvia, näyttävät todella herkullisilta.

    Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tee hyvää katsoa näitä nälkäisinä :D.

      Mukavaa viikkoa myös sinne Satu! :)

      Poista