keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

MANDARIINI-VANILJAJUUSTOKAKKU


Pitihän se niin käydä, että sain ärsyttävän kesäflunssan itselleni. Meidän työpaikalla on jo vähän aikaa jyllännyt flunssa ja ehtisin jo hieman huokaista, että se taisi ohittaa minut. Höh, mitä vielä. Nyt täällä ollaan pää täynnä räkää ja olo on kuin olisin parin rekan alle jäänyt. Oletteko te välttyneet kesäflunssalta?

Koska pää ei tänään toimi liiallisen rään takia, päätin tulla jakamaan teille ohjeen herkulliseen mandariini-vaniljajuustokakkuun. Ystäväni pyysi, että leipoisin hänelle mandariinijuustokakun, mutta halusin siihen, jotain muutakin kuin pelkkää mandariinia. Päädyin lopulta vaniljan pehmeään makuun ja se sopikin hyvin mandariinin kanssa.

Tämä kakku oli tosiaan tehty pieneen vuokaan, joten suurenna määriä, jos haluat tehdä kakusta isomman.

Mandariini-vaniljajuustokakku

Helleman vaniljatäytekeksejä
n. 1 dl juoksevaa margariinia
100 g vaniljatuorejuustoa
2½ dl vispikermaa
sokeria
4 liivatelehteä
1 prk vaniljarahkaa
2 prk mandariineja
hyytelösokeria

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon margariini. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja kaada keksiseos pohjalle. Tasoita. Laita vuoka jääkaappiin.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa vispikerma, lisää joukkoon sokeri, tuorejuusto ja rahka.

Kiehauta tilkka vettä ja sulata siinä liivatelehdet. Anna liivateseoksen hieman jäähtyä, jonkajälkeen kaada se ohuena nauhana täytteen sekaan. Sekoita varovasti.

Laita kakku jääkaappiin hyytymään yön ajaksi.

Laita mandariinit kakun päälle ja tee kakkukiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaisesti.
2 kommenttia on "MANDARIINI-VANILJAJUUSTOKAKKU"
  1. Miten söpön näköinen kakku! <3 Mä oon jo muutaman viikon haaveillut juustokakusta, joten tätä pitää ehkä kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! :) Itse ainakin pidän mandariineista juustokakuissa :).

      Poista