keskiviikko 8. elokuuta 2018

MÁDARAN MATKASETTI

Minua taas onni lykästi, kun voitin yhdestä blogiarvonnasta Mádaran matkasetin, joka pitää sisällään viisi tuotetta. Nämä tulivat kuin tilauksesta, koska meillä on tämän kuun aikana parikin reissua, joihin tarvitsen matkakokoisia ihonhoitotuotteita mukaan. Viikonloppuna suuntaamme Porvooseen ja loppukuusta lähdemme valloittamaan pohjoista muutamaksi päiväksi. Varmasti siis näistä Mádaran tuotteista otan joitain reissuille mukaan.


Sos pikakosteuttava + syväkosteuttava naamio - Ihana päästä kokeilemaan Mádaran naamiota, koska olen niin hullaantunut tällä hetkellä erilaisiin naamioihin. Tämä syväkosteuttava naamio ei taida kuitenkaan päästä näin lyhyille reissuille mukaan.


Smart silmänympärysvoide - Silmänympärysvoiteita en ole ikinä oppinut säännöllisesti käyttämään. Pohjoisen reissulle tämä voi kuitenkin olla pelastava enkeli tummille silmänalusille, kun reissussa tullaan heräämään monena aamuna todella aikaisin.


Puhdistusvesi - Puhdistusvesi lähtee ainakin pohjoiseen mukaan, koska pohjoisen reissulla tulen todennäköisesti käyttämään vain kevyttä meikkiä ja uskon tämän puhdistusveden riittävän ainakin kevyen meikin puhdistamiseen.


Öljypohjainen kuorintamaito - Tämä kuorintamaito kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja taidan ottaa tämän testiin jo ennen viikonloppua.


Sos kosteuttava ja uudistava voide - Tämä voide lähtee ehdottomasti myös reissuihin mukaan. Plussaa, että sitä voi käyttää aamuin, että illoin.

Oliko näistä tuotteista joku sinulle tuttu? Jos oli niin kuulisin mieluusti kokemuksiasi kyseisestä tuotteesta :).
4 kommenttia on "MÁDARAN MATKASETTI"