tiistai 30. heinäkuuta 2019

SAMETTINEN SUKLAAKAKKU


Viime viikolla palasin takaisin töihin neljän viikon kesälomaltani ja päätin ilahduttaa työkavereitani kakulla. Rakastan työpaikkaani meidän tiimin takia. Työkavereista on muodostunut minulle ystäviä ja heidät on oppinut tuntemaan myös töiden ulkopuolella. Tällä kakulla halusin erityisesti ilahduttaa ystävääni, joka oli jo viettänyt alkukesästä lomansa ja oli ilman meidän tiimiä kuukauden sijaisten kanssa töissä.

Ystäväni tykkää todella paljon suklaasta, joten ehdottomasti halusin tehdä töihin paluu-kakuksi suklaakakun. Löysinkin todella hyvän suklaakakkuohjeen TÄÄLTÄ. Kakusta tuli todella mehevä ja sopi kahvin kaveriksi paremmin kuin hyvin. Kakku oli myös nopea ja helppo leipoa, joten tämä ohje kannattaa ottaa talteen, jos rakastat suklaata etkä halua nähdä älyttömän paljon vaivaa kakun eteen.

Seuraavaksi olen suunnitellut tekeväni mustaherukka-kinuskikakun, jos vain mökin marjapensaista löytyy tarpeeksi mustaherukoita kakkua varten. Olisi kiva kuulla mitä sinä leivoit viimeksi? :)
keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

HEINÄKUUN GLOSSYBOX


Kun viime viikolla avasin Glossyboxin postipaketistaan niin ilahduin todella paljon pirteän värisestä boksista. Boksista löytyi kirkkaita kesäisiä värejä ja pirteä ulkoasu sai jotenkin vielä enemmän odottamaan mitä löytyykään boksin sisältä.

Heinäkuun boksissa oli tuttuja merkkejä ja kaikki tuotteet olivat sellaisia, että ne tulevat varmasti testiin.


De Bruyere After Sun Lotion Monoï - Hellepäiviä ajatellen boksissa tuli juuri sopivasti kosteusvoide, mitä voi käyttää auringonoton jälkeen. Itse en ota aurinkoa, mutta juuri toissapäivänä huomasin, että olkapääni olivat saaneet liikaa aurinkoa, koska olin vain tavallista enemmän ulkona. Tämä after sun tuoksuu todella kivalta ja tuoksu vei minut vuoteen 2005, kun olin ystäväni kanssa Turkissa. Minulla on ollut matkalla mukana jokin tuote, jossa oli aivan sama tuoksu, mutta en saa millään päähäni mikä se tuote oli.


Ikoo Infusions Volume&Refresh kuivashampoovaahto - Ensin luulin tämän olevan ihan tavallinen kuivashampoo, mutta tuotekorttia lukiessani huomasin olleeni väärässä, koska tämä onkin kuivashampoovaahto. En ole koskaan törmännyt kuivashampoovaahtoon, joten on kiva päästä tätä kokeilemaan ja vertaamaan millä tavalla kuivashampoovaahto on erilainen kuin tavallinen kuivashampoo.


Dr. Pawpaw Outrageous Orange Balm - Dr. Pawpaw oli minulle aivan uusi merkki ja nimi sai hieman hilpeyttä aikaiseksi. Tämä oranssin värinen voide on monitoimivoide, mitä voi käyttää esimerkiksi huulilla tai poskilla. Itse olen voidetta kokeillut huuliin ja ehkä oranssihtava sävy ei ole ihan työmeikkiin soveltuva, mutta arkena tämä varmasti tulee käyttöön. Voide tuntuu huulilla miellyttävältä ja tuo huuliin kauniin hehkun.


Popup Beauty Peel Off Glitter Mask - Tämä glitternaamio oli aika hauskan oloinen tuote myös. Tämä on siis kuorittava kimmeltävä naamio, jonka luvataan tekevän ihosta kiinteämmän ja kohotetun tuntuisen.


Glazel Visage Loose luomiväri - Glazel Visage on tuttu merkki ja oli kiva saada näin upean hehkuva luomiväri merkiltä kokeiluun.


Ikoo Infusions Hair Fresh-Ups Anti-Frizz Sheets - Ikoolta oltiin boksiin laitettu vielä hiustenhoitolappu, minkä pitäisi poistaa hiusten pörröisyyttä. Olen nyt kerran kokeillut hiustenhoitolappua ja se ei oikein vaikuttanut millään tavalla hiuksiini, joten en odota suuria tältä lapulta, mutta toivotaan, että olisin väärässä ja tuote oikeasti toimisi.

Mikä oli sinun lempituotteesi boksista? :)
tiistai 23. heinäkuuta 2019

HELLÄVARAINEN NIVEA

*Tuotteet saatu.


Myös kesällä on tärkeää muistaa huolehtia ihosta ja ainakin itse kaipaan kesällä sellaisia tuotteita, mitkä kosteuttavat ihoa ja tuovat raikkaan olon iholle. Sainkin kesäksi testiin huiman paketin Nivean tuotteita, jotka sopivat herkemmällekin iholle.


Nivealta löytyy pari uutta vartalovoidetta, joista olen Nivea Oil In Lotion Coconut&Monoi Oil-vartalovoidetta päässyt testaamaan Bette Boxin kautta. Näyteversio jo vakuutti minut kookoksen tuoksuisesta vartalovoiteesta, joten oli kiva saada hyväksi todettu tuote täysikokoisena versiona. Vartalovoide sisältää Monoi-öljyä ja voide imeytyy nopeasti eikä jää iholle rasvaisen tuntuiseksi.

Jos kaipaan iholle superkosteutusta niin valitsen Nivean Aloe&Hydration-syväkosteuttavan vartalovoiteen. Voiteen tuoksu on kevyen raikas ja iho pysyy pitkään voiteen avulla kosteutettuna.



Meikinpoistossa käytän usein meikinpoistoliinoja ja olenkin usein päätynyt laittamaan ostoskoriin Nivean liinapaketin. Niiden avulla voimakkaammankin meikin poistaminen on helppoa eikä liinat kuivata ihoa. 

Olen arka kokeilemaan uusia puhdistusvesiä, koska monet kerrat ne eivät olekaan sopineet herkille silmilleni. Nivean MicellAir Skin Breathe-puhdistusvesi ei onneksi kirvele silmiä ja sillä saa hyvin puhdistettua ihon pienelläkin puhdistusvesimäärällä. 

Kärsin ympärivuoden kuivasta kasvojen ihosta, joten myös kesäisin kaipaan tuotteita, jotka pitävät kasvojeni ihon kosteutettuna. Nyt olen käyttänyt päivävoiteena Nivean Essentials 24h Moisture Boost+Nourish-voidetta ja pahimmat kuivat alueet ovat selkeästi virkistyneet ja pienentyneet. 

Aina on hieman pelottavaa kokeilla uusia kasvojenhoitotuotteita, koska herkkä ihoni ei suosi moniakaan tuotteita, mutta näiden tuotteiden kokeileminen oli niin ihanaa ja rohkaisevaa, koska tuotteet sopivat hyvin herkälle iholleni ja auttoivat ihon kuivuuteen. Ja mikä parasta, näitä tuotteita löytyy jopa meidänkin lähikaupasta, joten tuotteiden ostaminen jatkossa on helppoa :). 

Löytyykö sinun ihonhoitotuotteistasi Niveaa? :)
perjantai 19. heinäkuuta 2019

LOUHISAAREN KARTANO

Loman viimeistä viikkoa viedään, joten oli aika järjestää taas kesän yllätysreissu. Viime vuonna kävimme Mikkelissä ja toissa vuonna Ähtärin eläinpuistossa. Olin jo muutaman kohteen miettinyt valmiiksi, mutta epävakainen sää sai minut muuttamaan tämän vuoden kohteen vain paria päivää ennen reissua. Ja onneksi tein vaihdoksen, koska tiistaina sää ei ollut suosiollinen, joten ensin suunnittelemani jokiristeily olisi ollut aika tuskaista sateisessa säässä. Kohteeksemme valikoitui tällä kertaa Louhisaaren kartano, joka oli esimerkiksi Mannerheimin syntymäkoti.





Louhisaaren kartano sijaitsee Askaisissa eli Maskussa. Olin jo valmiiksi katsonut kuvia paikasta, mutta kun pääsi jykevän kartanolinnan eteen seisomaan niin kuvat eivät tuntuneet enää miltään. Kartanon sisäpihalla seistessä tuntui kuin olisi matkannut sateiseen Brittein saarille. Tämän fiiliksen saattoi kartanorakennuksen lisäksi tuoda kartanoa ympäröivä englantilaistyylinen puutarha.





Louhisaaren kartanossa järjestetään tasatunnein opastettuja kierroksia, jonka lippu maksaa aikuiselta 9€. Hinta on mielestäni todella hyvä, koska opastetulla kierroksella pääset tutustumaan kaikkiin kolmeen kartanon kerrokseen ja samalla kuulet asiantuntijalta taustaa kartanossa asuneista henkilöistä ja tapahtumista.





Louhisaaren kartano oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, koska ei olisi voinut kuvitellakaan, että Suomesta löytyy noin hyvänä säilynyt kartano 1600-luvulta. Sadepäiväkään ei paljoakaan haitannut vierailua, koska enemmän aikaa tuli vietettyä sisätiloissa. Jos sää olisi ollut parempi niin olisimme vielä tutkineet kartanoa ympäröivän puutarhan.

Kierroksen jälkeen suuntasimme vielä kartanon vieressä olevaan kahvilaan, jossa oli järkyttävän hyviä munkkeja! Munkit eivät ihan voittaneet Pyynikin näkötornin munkkeja, mutta jos menet vierailulle Louhisaaren kartanoon niin ilman muuta kannattaa poiketa myös munkkikahville.

Oletko sinä käynyt Louhisaaren kartanossa? :)
sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

HEINÄKUUN BETTE BOX

Viime viikolla saapui kuukauden Bette Box ja boksista löytyi yksi hyväksi todettu tuttu tuote, muuten boksin tuotteet eivät oikein iskeneet. Löysitkö sinä boksista heti suosikkituotteesi?


Korres Ginger Lime vartalovoide - Tämä vartalovoide minulta löytyykin ja se on tosi hyvä! Ei siis yhtään haitannut, että tämä löytyi boksista, koska Korresin voiteet ovat vain niin ihania.


Cutrin Vieno Sensitive Volumizing Mousse - Volyymivaahto ei oikein innostanut itseäni, koska olen niin huono käyttämään tämmöisiä vaahtoja. Toisaalta tuote voisi sopia lättänään tukkaani, koska sen luvataan tuovan hiuksiin volyymia ja ryhtiä. Pitää ottaa tuote siis kokeiluun.


Mavala Mini Color's-minikynsilakka - Rakastan Mavalan kynsilakkoja, mutta boksiin valittu sävy Pistachio ei miellytä omaa silmääni. Todennäköisesti laitankin tämän kynsilakan kiertoon.


Police Shock-In-Scent-tuoksunäyte - Policen tuoksusta jouduin tarkistamaan, että oliko boksiin oikeasti laitettu naisille tarkoitettu tuoksu, koska minun mielestä tämä hajuvesi on todella miehinen. En ostaisi itse täysikokoisena.


Lotus Sensitive Clean kostea wc-paperi - Äh... En haluaisi nähdä kauneusboksissa wc-paperia vaikka se olisi kuinka kostea tahansa.


Lumene Valo Nordic-C kuorintanaamio, hyaluronitiiviste ja pikakaunistaja - Boksiin oltiin laitettu kolme näytettä Lumenelta ja tuotekorttiin oltiin laitettu vaiheittain ohjeet kuinka näillä kolmella voi ihoaan hoitaa. Ihan kiva, että näytteitä oli näin monta niin pääsee tutustumaan edes yhden hoitokerran kolmeen eri tuotteeseen.


Compeed rakkolaastari - Kesäisin tarvitsee useinkin rakkolaastareita, joten tämä rakkolaastari tulee varmasti käytettyä. Tuntuu kuitenkin siltä, että tällä yhdellä laastarilla piti vain saada lisätäytettä boksiin...


Cougar 5-in-1 Foundatation (Natural Light) - Yksi kiinnostavimmista tuotteista oli Cougarin tehotuote, joka toimii peitevoiteena, sävyn korjaajana, bronzerina ja meikkipohjana. Sävy on todella kaunis, joten hyvin voisin kuvitella käyttäväni tätä bronzerina.


Ziaja vuodenmaito energisoiva & silottava kasvoseerumi - Taas vaihteeksi Ziajaa... Kasvoseerumeita olisi kaapissa jonoksi asti, joten en vielä tiedä ehdinkö tätä ottaa itselleni testiin vai laitanko sen kiertoon.
perjantai 12. heinäkuuta 2019

TESTISSÄ MAYBEAUTY THE INCREDIBLE FACE MASK

*Tuotteet saatu Maybeauty:ltä


Olin innoissani, kun sain jokin aikaa sitten Maybeautyltä paketin, josta löytyi paljon hehkutettu The Incredible Face Mask. Kyseessä on siis peel-off naamio, mikä on tarkoitettu poistamaan mustapäitä ja kuollutta ihosolukkoa. Olen lukenut naamiosta todella monesta lähteestä, joten tiesin jo oikeastaan mitä odottaa, kun lähdin naamiota testaamaan.



Naamioiden mukana tulee suti, jonka avulla naamio on todella helppo levittää. Naamio kannattaa puristaa pois paketista johonkin alustalle, josta se on helpompi napata sutiin. Ennenkuin levität naamion ihollesi niin muista putsata iho. Itse pesin muuten meikit pois ennen naamion laittoa, paitsi jätin ripsivärit, jotka pesin pois naamion käytön jälkeen.

Naamio levittyy helposti sudin avulla, mutta kannattaa varoa levittämästä naamiota liian lähelle hiuksia tai kulmakarvoja, koska Maybeautyn naamio vie mukanaan kaiken ihon pinnalta. 

Naamion annetaan vaikuttaa iholla 30-45 minuuttia, jonka jälkeen sen saa revittyä helposti pois kasvoista. Toki naamion poisto on aika kivuliasta varsinkin kasvojen herkimmissä kohdissa. Kun olin repinyt naamion pois niin iho oli punakka naamion poiston takia, mutta niin puhtaan tuntuinen! Naamioon oli jäänyt todella paljon mustapäitä nenän alueelta ja omalla kohdallani kuollutta ihosolukkoa lähti varsinkin poskien alueelta. 

10ml naamiopaketti oli todella riittoisa ja itse en voi olla muuta kuin tyytyväinen naamion tuomaan lopputulokseen. Ihoni tuntui "heränneeltä", kun siitä sai ylimääräiset kuona-aineet pois. Ehdottomasti The Incredible Face Mask on jokaisen kehun arvoinen ja jää minulla tulevaisuudessakin käyttöön! :)

Oletko sinä testannut The Incredible Face Mask naamiota? :)
keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

METALLINHOHTOA HUULILLA



Viime vuonna tykästyin niin paljon NYX:n huulituotteisiin, että niitä on kertynyt huulipunalaatikkooni aika iso kasa. Yksi uusimmista hankinnoistani on NYX:n Cosmic Metals Lip Cream, jossa on todella intensiivinen väri ja se tuo huuliin upean metallinhohdon.

Kesäkuussa loihdin tämän meikin, jossa valitsin NYX:n Cosmic Metals Lip Creamin kaveriksi Essencen luomiväripaletin, jossa on kauniita, vaaleita sävyjä. Halusin huulien olevan pääroolissa tässä vaaleahkossa meikissä, joten paletista valitsin kaksi keskimmäistä sävyä.


Olen ollut aina tyytyväinen NYX:n huulituotteiden kestoon, mutta sanoisin, ettei tämä NYX:n Cosmic Metals Lip Cream ole kestoltaan yhtä kovaa luokkaa kuin NYX Lingerie-huulituotteet. Mutta muuten kokonaisuus jää positiiviseksi tästäkin NYX:n huulituotteesta ja nyt olenkin jo ihastellut muita sävyjä Cosmic Metals-sarjan tuotteista :).

Löytyykö sinun meikkipussistasi metallinhohtoisia tuotteita vai eivätkö ne innosta? :)



tiistai 9. heinäkuuta 2019

KUKKAKETO

Ei, nyt ei postauksessa hypitä kukkakedolla tai ihastella kuvia kesäisistä kukkakedoista vaan tutustutaan tarkemmin ihana sinä-boksin mukana tulleeseen Lumenen kynsilakkaan, jonka sävyn nimi on Kukkaketo.


Tykkäsin todella paljon sävystä jo ennenkuin kynnet lakkasin sillä ja olin ihan varma, että tällä sävyllä saa kynsiin sellaisen sävyn, mikä piristää sadepäiviä. Kynsissä sävy oli todella kaunis, mutta eniten ihastuin kynsilakan koostumukseen. Lakka levittyi tasaisesti ja pinnasta jäi kauniin mattainen. Heittämällä tästä Kukkaketo-kynsilakasta tuli yksi suosikeistani.
maanantai 8. heinäkuuta 2019

KESÄKUUN BETTE BOX

Hui, kun aika juoksee! Minun on pitänyt monta kertaa istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan viime kuun Bette Boxista, mutta aina se vain jäi. Nyt piti ottaa itseään niskasta kiinni, koska kohta saapuu seuraava Bette Box postiin, joten on aika laittaa viime kuun Bette Boxin sisältö pakettiin.

Viime kuun boxi ei ollut mikään maailman mahtavin, mutta pari kivaa tuotetta boxista löytyi. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että minulta uupuu enää 5 pistettä ilmaisboxiin ja sitten on aika sanoa hyvästi Bette Boxille.


Aloitetaan tuotteiden läpikäyminen lempparituotteistani, jotka olivat Vaseline Original huulivoide ja Glitternisti Fiji XL glitter. Nämä tulivat juuri sopivaan aikaan, koska glitterillä sai kivan säväyksen festarimeikkiini. Glitteri pysyi vaselinin avulla ihan hyvin ihossa, jos vain hiukset olivat kiinni eivätkä päässeet viemään mukanaan glittereitä. Näitä tulee varmasti käytettyä vielä jatkossakin.


Kolmas suosikkini oli Lumenen Luminous Shine-huulikiilto, joka tuli sävyssä Fresh Peach. Töissä tykkään käyttää huulikiiltoja tai -rasvoja, joten tämän varmaan korkkaan loman jälkeen.


AfterSpa Mini Makeup Remover aiheutti hieman hämmennystä ennenkuin luin tuotekortin. Tällä kankaalla pitäisi saada meikkipoistettua eikä siihen tarvitse mitään muuta lisäksi kuin vettä. Vielä en ihan usko kankaan taikaan, mutta se selviää sitten, kun otan tämän testiin.

Tuoksunäytteenä oli tällä kertaa Hollisterin miesten ja naisten Festival Vibes-tuoksut. Naisten tuoksu oli ihan hyvä, mutta en oikein välitä näistä tuoksutestereistä, mitkä voi kokeilla vain kerran.


En haluaisi itse nähdä kosmetiikkaboksissa proteiinipatukkaa, mutta taas sellainen oltiin laitettu NJIE:ltä. Todennäköisesti tämä lentää roskiin, koska en ole mikään proteiinipatukoiden ystävä.

En tiedä olenko ainut, jolla alkaa tulemaan Ziajan tuotteet korvista ulos, koska tuntuu, että niitä on jo ihan liikaa Bette Boxeissa. Tällä kertaa boksiin oltiin valittu Ziajan jalkavoide, mikä sisältää oliivi- ja auringonkukkaöljyä.

Summarum: Kesäkuun boxista puolet tuotteista olivat kivoja, mutta puolet tuotteista ei oikein innostanut. Toivottavasti heinäkuun boksi on hieman parempi...

Mitä mieltä sinä olit viime kuun Bette Boxista?
perjantai 5. heinäkuuta 2019

IHANA SINÄ - UUSI SUOMALAINEN KAUNEUSBOXI

*Toteutettu yhteistyössä ihana sinä kanssa, boxi saatu.


Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ihana sinä-perheyrityksen kanssa, jotka loivat uuden kauneusboxin Suomen markkinoille. Kauneusboxin sisältö on tarkoin koottu laadukkaalla kosmetiikalla ja tuotteiden hinta ylittää aina boxin hinnan. Ihana sinä-tiimi kokoaa boksiin sellaisia tuotteita, joista heillä itsellä on kokemusta. Eikö kuulostakin hyvältä? :) 

Ihana sinä-kauneusboxi on aivan uunituore, koska tämä kesäkuun kauneusboxi on heidän toinen boxinsa.

Kun avasin kesäkuun kauneusboxin niin heti olin aivan täpinöissäni, koska boxin sisältä pilkisti ihania tuotteita! 


Organic kitchen balm for your arm - Organic Kitchen-sarja oli minulle ihan tuntematon, joten on todella kiva päästä tutustumaan itselle tuntemattomaan merkkiin. Tämä ravitseva erikoisvoide on tehokosteuttava ja ihoa pehmentävä voide, joka on tarkoitettu esimerkiksi kyynärpäille ja kantapäille, mitkä ovat usein ne kehon kuivimmat kohdat. Voiteen tehoaineena toimii karite- eli sheavoi, mikä korjaa ihoa. Voiteesta löytyy myös ruusunmarjaöljyä, mikä hoitaa, virkistää ja edistää ihon uudistumista. Tämä voide lähtee heti testiin, koska juuri muutama päivä sitten kyynärpääni aukesi, koska iho oli mennyt aivan liian kuivaksi. 


Organic shop sweet almond&cane sugar - Boxista löytyi myös vartalon kuorintavoide, joka on tehty orgaanisesta manteliöljystä ja ruokosokerista. Tämän avulla ihon pitäisi jäädä kuorintavoiteen käytön jälkeen pehmeäksi ja tottakai herkullisen tuoksuiseksi.


Maybeauty The Incredible face maks+sivellin - Kesäkuun boksista löytyi myös tuttu tuote, nimittäin nämä Maybeautyn maskit. Olen saanut nämä muualta jo testiin, joten kerron näistä tarkemmin toisessa postauksessa :).


Lumene gel effect kynsilakka - Olin todella innoissani nähdessäni boxissa Lumenen kynsilakan ja vielä syötävän söpössä sävyssä Kukkaketo. Sävy on kuiten tehty kesään, joten tämäkin lähtee heti testiin ja toivottavasti tämä kynsilakka piristää sateisia kesäpäiviä.


Bomb cosmetics saippuapala - Bomb cosmeticsin saippuapalat tehdään kaikki käsin, joten kaikki saippuapalat ovat täysin uniikkeja. Saippuapala sisältää eteerisiä öljyjä ja saippuapala on täysin vegaani. Minun saippuapalani on ihanan hedelmäisen tuoksuinen.


Lumenen tehokosteuttava seerumi ja tehokosteuttava päivävoide - Ihana sinä-boxissa oli myös Lumenelta pari näytettä Lähde-sarjasta. Pidän todella paljon Lumenen tuotteista, joten on kiva saada testiin näytteitäkin, jolloin saa edes jonkinlaisen kuvan tuotteesta ennenkuin sen ostaa täysikokoisena. Niinkuin nimikin kertoo niin seerumi ja päivävoide pitävät yllä ihon kosteustasapainoa sekä päivävoide suojaa vielä auringolta.

Kokonaisuudessaan pidin todella paljon uudesta ihana sinä-kauneusboxista. Tuotteet ovat mielenkiintoisia, löytyy tuttua ja turvallista, mutta myös jotain uutta. Tuotteet olivat sellaisia, ettei ne jää helposti kaapin perälle vaan pääsevät heti jokapäiväiseen käyttöön.

Mikään ei ole täydellistä tietenkään ja itse olisin kaivannut tuotekorttiin tuotteiden hinnat, jotta tilaaja saisi verrata tuotteiden kokonaishintaa boxin hintaa. Olisi ollut myös kiva, jos tuotekortti olisi ollut boxissa heti päälimmäisenä, koska itse jo säikähdin, ettei boksiin ole laitettu mitään saatekirjettä tuotteista, mutta lopulta tuotekortti löytyi laatikon pohjalta.

Mitä sinä tykkäsit tästä uudesta suomalaisesta kaunesboxista? :)